Kategoriat: Muu kirjoitus
8/97
Olemme olleet useamman kerran avioliittoleirillä kesäisin, ja tässä joitakin ajatuksia asiasta.
Joka kerta leirin ilmapiiri on ollut hyvä ja se on tärkeää. Leiriläiset ovat olleet keskimäärin tyytyväisiä - on saatu mitä on lähdetty hakemaan, ja mukavia yllätyksiäkin on tullut. Yhdessäolo toisten avioparien ja oman puolison kanssa vahvistaa parisuhdetta - meillä tämä ainakin on nähtävissä.
Jotain olen kuitenkin jäänyt kaipaamaan: hengellisiä äitejä ja isiä. Olisi ihanteellista, jos mukana olisi vanhoja aviopareja, joilla olisi iltaisin aikaa jutella halukkaiden parien kanssa ilman kiirettä. Vaikka itse olemme vasta liki nelikymppisiä, tuntuu kuin olisimme hyvin vanhoja. Johtuu ehkä elämänkoulusta jota olemme käyneet. Kun joku pariskunta on vuosikymmeniä taistellut yhdessä ja kärsinyt vaikeuksia sekä tavallista arkea, sillä on painoarvoa, jota ei voi olla vielä meidän ikäisten liitossa. Silloin tietysti painaa sekin, jos on pitkä uskontaival takana.
Sekin olisi ihanteellista, jos ryhmänjohtajat olisivat leirillä ilman pieniä lapsia. Leiri voi tietysti olla heille ainoa viikko yhdessäoloon koko perheen voimalla. Kuitenkin leiriläiset, jotka tulevat ehkä suurin odotuksin, voi olla pettymys, jos vetäjät ovat kovin kiinni omassa perheessään.
Tiedän pariskunnan, joka ei enää lähde leirille paritehtävän johdosta. He eivät kyenneet niitä ratkaisemaan, eikä heillä ollut uskallusta pyytää keskusteluapua leirin vetäjiltä. Auttaisiko silloin ehkä, jos olisi joka ilta "päivystys": silloin ei kenties tuntuisi siltä, että häiritsee toisten vapaa-aikaa. Voi olla korkea kynnys tunnustaa, että meillä ei mene hyvin, tarvitsemme apua.
Paula Hakkola