Kategoriat: Muu kirjoitus
kevät 2004
Äitienpäivä, kuten isänpäiväkin kirvoittavat esiin valtavat tunneryöpyt. Kaikki nämä ns. ihmistä korottavat juhlat jättävät aina useita ulkopuolelle. Kirkolliset juhlapyhät ovat toista luokkaa tässä mielessä. Kun joku perheenjäsen sairastaa vakavasti tai kuolema on koskettanut takavuosina, äitienpäivä voi olla suurta tuskaa. Silloin huomaa että emme mahdu keskivertoluokkaan. Vaikka kuinka selittää itselleen, että kaikki on meillä hyvin ja pitäisi olla tyytyväinen ( ja onkin ), ei voi mitään huonommuuden tunteille ja ahdistukselle. Tällaisen juhlan jälkeen tavallinen arki maistuu tosi mukavalle. Yleensäkin tällaisessa perheessä arkirutiinit kestetään mutta juhla voi olla tuskaa.
Kirkollisista juhlistakin ei-keskivertoperheessä joulu aiheuttaa kovasti ahdistavia tunteita mutta pääsiäinen on myönteinen kaikin tavoin - ainakin kristitylle. Silloin voi juhlia joka ilta kirkoissa. Siellä ei keskitytä ihmisen korottamiseen vaan keskipisteenä on Kristuksen kärsimys minun tähteni. Se on hyvin lohduttavaa. Se koskee minuakin, kun taas ihmisten keksimät juhlinnan kohteet jättävät useat ulkopuolelle. On lohdullista kuulla ja tietää että joku ymmärtää minun ahdistustani ja yksinäisyyden ajatuksia. Minun ei tarvitsekaan olla mitään vaan kelpaan tällaisena Jumalalle vaikka en ihmisten silmissä olisikaan mitään. Luulen että monella on tuollaisia tunteita vaikka ulkoisesta asemasta päätellen voisi ajatella ettei mitään puutu. Vaikka ihmiset kuinka kehuisivat ja arvostaisivat, se ei sittenkään anna sitä sisäistä lohtua jonka voi antaa vain sisäinen varmuus, että Hän joka oli kaikessa kiusattu voi auttaa ja ymmärtää minua joka olen samassa tilanteessa. Kristus antaa yli ymmärryksen käyvää rauhaa joka auttaa kestämään näitä isän- ja äitienpäiväjuhliakin, joissa aina jää alle riman.
Onneksi kesä on tulossa ja aurinko paistaa kaikille samalla tavalla! Hyvää kesää kaikille riippumatta ulkoisista oloista!