Kirjoittanut: Valtonen, Hilja
Julkaistu: 1933
Sivuja: 308
Lisätiedot: 1933 ensimmäinen painos, tämä on 11. painos, minkä luin.
Arvostelut yhteensä: 6 kpl

  • Vuonna 2008

    Valtonen on mestari käyttämään vertauksia ilman, että niistä tulee haetun oloisia. Ne sopivat tyyliin. Olen iloinnut todella näistä vanhoista kirjoista, joita olen ilokseni lukenut. Kirjan sankarittaret ovat aina reippaita, tehokkaita nuoria naisia. Vrt. edellä. Suosittelen!

  • Vuonna 2012

    Sattuvaa Valtos-huumoria. Hauska välipala.

  • Vuonna 2012

    Helsingin kirjavaihtopöydältä Kampista. Vanha, tuttu, rakas kirja. Luin sen junamatkalla kotiin ja nauroin ääneen välillä Valtosen ihanien vertausten takia.

  • Vuonna 2013

    Soma rakkaustarina tämäkin. Nuori nainen ei ollut innokas ottamaan tavoiteltua poikamiestä, sillä tämä oli hakkaillut jo hänen viittä sisartaan ennen häntä.

    Mutta hyvin kaikki lopulta kävi. Nautin Valtosen vertauksista!

  • 24.01.2016

    Jälleen Valtos-välipala ilokseni!

  • 19.11.2018

    Tämäkin menee kaamosväsymyksen piikkiin. Piti kysymäni tänään kirjastossa käydessäni, löytyisikö lisää Valtosia, mutta olin niin väsynyt, että liki, että osasin lainata ne, mitä löysin - en muistanut, mitä olin aikoinut kysyä!