Kirjoittanut: Hurtig, Johanna / Leppänen, Mari
Julkaistu: 2012
Arvostelut yhteensä: 1 kpl

  • Vuonna 2012

    Uusi, ajankohtainen kirja. Yhden ihmisen tarina siitä, minkälaiseksi hänen elämänsä muodostui vanhoillislestadiolaisessa perheessa ja yhteisössä. Apua ei löytynyt keneltäkään, mutta puoliso löytyi ja hänen tukensa osaltaan piti Maijan hengissä kuten lapsetkin. Maijan suku hylkäsi, hyväksikäyttäjia oli mm. kaksi Maijan siskon miestä. Myös miehen suku hylkäsi.

    Tällaista tapahtuu erilaisissa yhteisöissä, uskonnollisissa ja muissa myös. Karmeaa siinä on se, että me ihmiset olemme niin sokeita hädälle, joka on aivan silmiemme edessä. Pakenemme mieluummin suureen hyväksyttyyn joukkoon kuin seisomme hylätyn ja hyväksikäytetyn rinnalla.

    Vaikka kirjan tapahtumat ovat törkeitä, suosittelen lukemaan tämän. Jos ja kun jonkin hengellisen yhteisön lait ja päättäjät/puhujat nousevat Jumalan sanan yläpuolelle, jotain on pahasti pielessä. Kyse on silloin lahkosta.

    Kirjan osana on sosiaalityön tutkijan, papin, sosiaalityön professorin, psykoterapeutin sekä teologian jatko-opiskelijan kannanotot Maijan tarinaan.