01.11.2022 - Marraskuu on myös syntymäkuu!

Marraskuu on kieltämättä kovin kuollut kuukausi. Pimeys on jo alkanut painaa maata ja se jatkuu jouluun asti. Marraskuun alkupäiviin sijoittuvat muun muassa isovanhempieni kuolemat 10 vuoden välein, Silvastin mummun ja papan. Mutta paljon muutakin kuin kuolemaa tämä kuukausi pitää hallussaan.

Itse synnyin

marraskuun viimeisenä päivänä. Eli toin valoa vanhempieni elämään, siitä olen varma. Omista lapsistani myös kaksi on syntynyt marraskuussa sekä ainakin yksi lapsenlapsi, pian toinenkin. Monenlaista ilon aihetta siis on. Niin ja toki Seppokin on marraskuun lapsi, minua 9 päivää vanhempi!

Itse nautin siitä,

että minulla ei ole monta aamulähtöä nykyisin. Kirkkopäivät ovat melkein ainoita, ja migreenihän niistäkin melkein aina seuraa jo aamuyöstä tai viimeistään pyhän jälkeen, kuten eilenkin aamulla. Mutta ne eivät stressaa enää samalla lailla. Voin levätä luvan kanssa. Itse asiassa mietin usein, onko totta, että minulla on oikeus olla ja tehdä, mitä haluan. Onko joku, joka vaatii tai odottaa minulta jotain ja minun pitäisi hoksata se ja ryhtyä töihin. On tottuminen tähän elämän vaiheeseen, joka on todella ihanaa aikaa!

Eilen meillä

oli pari lastenlasta hoidossa muutamia tunteja - oli tosi kotoisaa. Sain postia, joka tuntui ja tuntuu arvokkaalta lahjalta ja säilytän sen kuten muutkin lastenlasten tekemät työt. Teimme tyttösen kanssaan helmitöitä. Tai hän lähinnä teki innokkaasti kaulakorun sekä käsirenkaita ja nättejä niistä tulikin.

Oli myös hauskaa kuunnella, mitä työhuoneessa, Miesten Maailmassa tapahtui. Kun Pedro, 2v, lähti vessasta vaipanvaihdosta, hän kipitti juoksujalkaa sinne takaisin Sepon luo. Kohta sieltä kuului taas tähän tapaan: "Tämä on kiintoavain, tällä avataan pyörän ruuveja... komponentti, isompi komponentti..." Seppo on mukava sekoitus Hercule Poirotia, Pelle Pelotonta ja sitä yhtä etsivää, joka jäi toisen etsivän kyydistä, kun oli niin hidas, mutta joka yleensä selvitti rikoksen omalla syvään luotaavalla tavallaan.

On ollut ihmeellistä saada puolisokseen niin erilainen ihminen kuin mitä itse olen! Se on rikkautta ja siinä on myös sopivasti haastetta joka päivälle - meille molemmille! Hyvä puoliso on Jumalan lahja!

Erilaisuudesta puheen ollen

meillä on keittiön ikkunalla söpö lasipurkki tuikkuineen ilahduttamassa pimeitä iltoja. Löysimme sen ja Seppo teki myös roskiksesta löytämästään paksusta raudasta siihen ripustimen. Tietysti osat on pesty ja puhdistettu kaikin tarpeellisin tavoin.

Sunnuntaina yllätyin

iloisesti. Eräs henkilö laittoi viestin, että hän toisi minulle lankoja ja niin hän toikin. Odotin mielenkiinnolla, kuka on tulossa. Tutulta näytti. mutta en muistanut, milloin olen kyseisen rouvan tavannut. Kävi ilmi, että olimme tuttuja vuosikymmenten takaa Ristinummelta, kun asuimme siellä. Hän kertoi seuraavansa blogiani. Ja toi tosiaan ison kassin lankoja, jotka olen lajitellut käsityöpiirille, tyttärelle ja itselleni. Olipa se rohkaiseva tapaaminen, kiitos siitä Jumalalle! Se ilahdutti minua sangen paljon ja kiitän Jumalaa tästä tapaamisesta.

Kun luimme

Sepon kanssa armolahjoista Hiltusen kirjasta Kirkkolaiva jne. ymmärsin taas, miten tärkeää on palaute, rohkaiseminen. Pastori tarvitsee rohkaisua ja palautetta saarnoistaan, seurakuntaan tuleva kokemuksen, että hän on tervetullut. Virittäkäämme palaviksi tässä pimenevässä ajassa tämäkin armolahja kuten Raamattu kehottaa.

Raamattupiirissä samoin joku sanoi, että kun sille Paavalille aina löytyi majapaikka, minne menikin. Sekin on armolahja, jonka Jumala antaa seurakunnan tarpeeseen. Kun tulee vierailija, olkoon toimikoon tämäkin lahja niin että majapaikka löytyy tulijalle. Jumala antaa armolahjat seurakunnalle, joten siellä on riittävästi kahvinkeittäjiä, suntioita, lattian lakaisijoita, kukkien tuojia, pyhäkoulunopettajia. Kun armolahjat ovat käytössä, työt tulevat tehdyksi. Silloin kun Jumalan Sanaa saarnataan ja sakramentit ovat käytössä, Pyhä Henki toimii monin tavoin. Emmehän väheksy näitä käytännön lahjojakaan? Ilman niitä ei seurakunta toimi saati pastori saarnaa.

Olimmehan me synttäreilläkin

menneellä viikolla. Tytär oli leiponut tyttäriensä kanssa runsaan brunssipöydän meille ja kyllä me nautimmekin! Vein Alfredolle, 1v, kortin, johon olin liimannut imurin kuvan ja laittanut kontaktimuovin päälle, että hän saa sitä tutkia. Imuri on Alfredon lempilelu. Oli mukava istua sohvalla ja katsella näitä pienokaisia, joita oli 7 paikalla, vasta yksi heistä koulussa. Eteläiset lapset puuttuivat joukosta ja yhtä jännityksellä ja rukouksin  odotetaan pian joukon jatkoksi näillä nurkilla.

Sekin oli suloista, kun pikkuinen Kalle, 1v, peruutti Sepon syliin ja tämä ryhtyi lukemaan kirjaa. Ja Kallen isosisko, 3v, keikkui sohvan selkänojalla. Tämä vähän vierastaa minua - kun olimme heillä taannoin, osoitti paikan vierestään Sepolle, ei mummolle. Jotkut lapset vähän arastelevat täti-ihmisiä, toiset miehenpuolta. Se on ihan tavallista eikä sitä pidä ottaa henkilökohtaisesti.

Seppo kysyi neiti Tiutaulta, 5v, moneltako tämä heräsi tuona aamuna. Tiutau vastasi ilmaisten selkeästi, mitä mieltä hän on kelloista: hän ei KOSKAAN katso kelloa, kun herää. -Lapset ovat kyllä mainioita!

Tänään minulla

on vapaapäivä, sillä Seppo on töissä yhteen asti. Avustushommissa en ole ollut viikkoon, mutta ei haittaa, sillä muuta tekemistä on riittävästi. Näköjään en nytkään saa mitään erityistä aikaiseksi, paitsi että kirjoitan. Mutta miksipä pitäisikään mitään sen kummempaa! Ja onhan tämä kirjoittaminen minun armolahjani, niin olen ymmärtänyt.

Istun keittiön pöydän ääressä kirjoittamassa ja kahvia juomassa. Ulkona paistaa aurinko uhmaten marraskuuta. Lenkille aion lähteä, ja bongailu on se, mikä innostaa lähtemään.

Toivotan siunattua päivää ja alkanutta kuukautta sinulle, arvoisa lukijani!