Kategoriat: Ajankohtaista

Raippaluodossa eräänä päivänä ystävien kanssa

Lähdimme toiveikkaasti pyöräilemään Gerbyyhyn, jonne on nelisen kilometriä. Ilman sadetakkia tai vaihtovaatteita, sillä sadetta oli luvassa. Arvelimme, että paremmin saadaan vettä, kun emme muka odota sitä ollenkaan. Mutta koko ajan sateentulo siirtyy ja siirtyy. Ehkä ensi yönä? Ellei rintama sitten taas mene ohitse. Luonto kaipaa kipeästi vettä.

Kävimme

Maljakkokukat lyhenevät...

pojan perheen luona. Vein vanhanpojan sinne pensaan juurelle. En tarkoita siis aviomiestäni, entistä vanhaapoikaa, vaan piikkistä kaktustani. Luin kateellisena, että Tarjalla kukkii minulta taannoin saama kyseisen kaktuksen poikanen! Hänpä oli pitänyt kyseistä vanhaapoikaa ulkona ja se innostui kukkimaan. Itsekin olen vienyt tavalliset kaktukset aina ulos koko kesäksi, jolloin ne aloittivat kukinnan jo ennen kuin ennätin syksyllä kantaa ne sisälle. Mutta ei ole tullut mieleenikään tätä lajiketta viedä ulos. Mutta nyt se on siellä pojan pensasaidan alla miettimässä, kukkiako vai ei.

Samalla ilokseni totesin, että pojan pihassa vadelmapuskat tuottivat satoa. Ja varsinkin, jos nyt sataisi, marjoja ehtisi kypsyä lisää. Oma marjapaikkani on tänä vuonna liian kuiva, sieltä ei saa yhtään vadelmaa. Toivossa siis elän, että saan jotain marjanpuolta pakastimeenkin mahdollisesti.

Päänsärkyrintamalla jyrisee,

Aina ei leipä onnistu, mutta mies syö urhoollisesti!

vaikka ulkona säätila on edelleen kovin vaisu. Olin viikon kokonaan ilman kahvia. Iltapäivisin alkoi päätä vähän juimia. Eilen iltapäivällä alkoi päänsärky, joka jatkui ja paheni yötä myöten. Valvoin yöllä ja rukoilin viisautta. Aamulla sitten keitin kahvia, jossa oli mukana myös tavallista kofeiinikahvia 1/3 teelusikallista - join siis murukahvia. Samoin ennen yhtä päivällä lisäsin kofeiinittomaan kahviin hiukan normikahvia. Pää ei ole ainakaan vielä tullut kipeäksi.

Masennus meinasi

päästä päälle eilen. Päänsärky nujertaa minut. Vaikka saatan toisinaan jopa lukea ja toimia muutenkin, mutta pääni kuluttaa tuossa tilanteessa kaikki voimani. En muista enkä hoksaa mitään, oloni ei ole yhtään hyvä.

Jatkossa

aion juoda kahvia (siis kofeiinipitoista) kupin tai korkeintaa pari aamupäivisin, sen mukaan, mitä päänsärkyni tuntuu vaativan. Luulen, että kofeiiniriippuvuuteni on sen verran pitkäaikainen juttu, että jos aikoisin lopettaa kahvin kokonaan, minun pitäisi juoda pientä määrää pitkän aikaa ja vähentää hyvin hitaasti. Kuten on monien lääkkeidenkin suhteen. Ei niitä voi eikä saa yhtäkkiä lopettaa.

Epävarmuuteni työssä jaksamisen suhteen johtuu osittain päänsärystä. Kun en tiedä, koska se iskee ja sitten lamaannun. Toivon siis totisesti, että pieni määrä kahvia olisi se lääke, joka pitää kivun kurissa. Aika näyttää.

Puut kellastuneet...

Ensi viikolla

aloitan työt maanantaina. Minulla alkaa myös osa-aikainen varhennettu eläke elokuussa! Käytännössä se tarkoittaa, että olen työssä 2-3 päivää viikossa. Se tuntuu aika jännittävälle! Verokortti pitää vielä hommata, ja olenkin hikoillut tutkiessani netistä asioita. Inhoan yli kaiken virallisia papereita, niiden selvittämistä ja selville ottamista. Olen tosi huono noissa asioissa. Kun saan tuon asian hoidettua, luulen, että vähän helpottaa.

Kesä alkaa olla

takanapäin. Kesätoiveita ja suunnitelmia oli, mutta kaikki meni sittenkin omalla painollaan. Olen käynyt lähes joka päivä uimassa ja se on ollut todella ihanaa. Aion jatkaa niin kauan kuin jaksan ja säät sallivat - ja huvittaa. Mutta en yhtään kauemmin. Helteen takia päivät menivät aika lailla kotosalla. Uimareissu, vähän pyöräilyä tai kaupassa käynti. Kirjastossa tai rannalla ystävien kanssa. Vähän sukulaisvierailuja. Seurakunnassa messussa joka pyhä. Yhden yön olen nukkunut 9 tuntia putkeen ilman mitään särkyjä. Muut yöt ovat olleet lyhyempiä, valvomista ja parvekkeella nukkumista. Jälkimmäinen on ollut mahtava kokemus sekin. Miehen kanssa yhdessäoloa ja puuhastelua, turvallista, arkista oleilua.

Joka ilta

Sataa!

olemme lukeneet yhdessä Raamattua jotain harvaa kertaa lukuunottamatta, sekä Lutherin selitystä 1. Mooseksen kirjaan. Se on hyvin puhuttelevaa. Tulevana viikonloppuna tarkoituksemme on kuunnella Lähetyshiippakunnan kesäjuhlia Loimaalta. Itse en jaksa sinne lähteä, mutta on hienoa voida kuunnella niitä netistä. Lähetyshiippakunta saa uuden piispan Juhana Pohjolasta. Siunaamme häntä uuteen tehtävään.

Ulkona jyrähtelee,

taivas pilvistyy. Ehkäpä sitä sadetta saadaan sittenkin! Siunattuja loppukesän päiviä sinulle, arvoisa lukijani!

Kiitos sulle, Jumalani, armostasi kaikesta, jota elinaikanani olen saanut tuntea.