27.06.2021 - Juhannuksen pyhänä

Olen kai pääsemässä lomafiiliksiin. Väsyttää koko ajan. Jopa hiukan torkahdin peitto kasvoillani parvekkeella. En ole vielä nukkunut siellä yötä, vaikka suunnittelen niin tehdä. Päivisin sen sijaan olen lueskellut siellä ahkerasti.

Tulin kotiin

Nivalasta torstaina. Matka meni hyvin, vaikka väsytti kylläkin. Pysähdyin kerran huoltoasemalle vessaan, kerran syömään eväitä. Silmät meinasivat lupsua kiinni ajaessani. Mies oli ennen Jyväskylään lähtöään imuroinut huoneet, vienyt roskat ja paikat olivat siistinä. Minä laitoin leipäjuuret pöhisemään, kävin kaupassa ja yritin saada itseni rauhoittumaan kotioloon, mutta en onnistunut kovin hyvin.

Yöllä

valvoin myöhään, luin yhden kirjan miestä odotellessani, sillä tämä ilmoitti, että hän lähtee kotimatkalle radio- ym. lastin kanssa kaverinsa kanssa yötä myöten. Aamulla puoli kuudelta hän tuli kotiin tyytyväisenä, mutta valvoneena ja väsyneenä. Aattopäivä vietettiin hiljaisesti, mies nukkui ja minä puuhastelin jotain, vaikka yritin tosissani myös levätä.

Aattona lähdimme

illansuussa Vikingan rantaan. Minä halusin uimaan, mies lähti seuraksi. Rannalla ei ollut ketään, kioski oli kuitenkin auki. Kävin uimassa, ihanaa, raikasta vettä ja ihan oma ranta! Ostimme jäätelöt (mies tarjosi) ja istuimme tuoleille merta ihailemaan ja jäätelöstä nauttimaan. Muutama uimari tuli paikalle siinä istuessamme. Oli leppoisaa ja rauhallista. Vaasa on juhannuksena kuin huopatossutehdas, kaikki mökin tai veneen omistajat häipyvät saariin, jos mahdollista.

Kerran eräässä koulutuksessa

kouluttaja kertoi syntyneensä Vaasassa, mutta ei kaivannut takaisin. Hän kertoi, että lapsena hän ja veli varustautuivat uimahousuihin, kun perhe lähti veneelle. Isä säännönmukaisesti yritti käynnistää venettä kammella, mutta ei onnistunut, jolloin kampi lensi mereen. He pojat sitten sukelsivat sitä etsimään. Kai sinne saareenkin sitten mentiin, mutta kaikestä päätellen sitä saarielämää ja veneilyä tuossa muodossa hän ei jäänyt kaipaamaan.

Tänään

olimme messussa ja minulla oli kanttorivuoro. Väkeä oli ihmeen paljon, vaikka on juhannus. Meillä oli vuosikokous messun jälkeen ja sitten lauloimme vielä Suvivirren suurella innolla. Ihmiset jäivät ulos juttelemaan messun jälkeen, kun on niin kiva tavata seurakuntalaisia. Ensi pyhänäkin soittelen toisen kanttorin ollessa matkoilla. Nappasin kirkkokukiksi luonnon kukkia matkalta, päivänkakkaroita ja muita ja kauniitahan ne olivat. Maljakossa ne eivät kestä kovin kauan, mutta tässä tapauksessa riitti, että ovat meidän ja ruotsinkielisen messun ajan kukoistavia.

Minulla on talon kukkien

kasteluvastuu. Olen kai kertonut, että tein nokkosista kasteluvettä? Siis keräsin purkillisen nokkosia, sadevettä päälle ja viikon ajan annoin nokkosten siirtää kaiken elinvoimansa veteen. Nyt se on myrkynvihreää ja kamalan hajuista. Lisään sitä kasteluveteen. Nokkoset otin viikon jälkeen vedestä pois ja nakkasin ne yhden pensaan juurelle. Ei pensas ainakaan vielä ole kuollut. Nyt on pidettävä paussia ravinteen käytöstä, sillä epäilen, että kukkaset ovat turhankin paljon saaneet voimaa. Olisi törkeää, jos heti kasteluvuoron siirryttyä minulle, tuhoaisin istutukset.

Uimassa

olen käynyt lähes joka päivä. Tänään emme vielä ole olleet, mutta ehkä illalla lähdemme lenkille ja käyn samalla. Odotamme pojan perhettä...

...Ja he tulivat juuri, kun kirjoitin tuota, joten jatkan illalla.

Pikkuinen Pedro

täyttää lähiviikkoina vuoden. Hän oli kovasti kehittynyt ja muuttunut vauvasta taaperoksi. Ja isosisko hänkin oli reipastunut ja tykkäsi ajatuksesta, että tekisin hänelle kyynärsuojat potkulaudalla ajelua varten. On niin mukava nähdä ja jutella lasten perheiden kanssa silloin kun heitä tapaamme. Jokaisella on pienet lapset, ja perhe ja koti vaativat osansa ja hyvä niin. Ja me kaksi vanhaa varista nautimme myös rauhallisesta perhe-elämästämme kaksinkin.

Kun vieraamme lähtivät,

me lähdimme ulos ja lenkille. 4 maskia löytyi ja jonkin verran muita roskia. Menimme mutkan kautta Vikingan rantaan, jossa kävin uimassa. Kiertotien kautta tulimme takaisin kotiin. Varasimme pyykkituvan huomiseksi ja aiomme pestä eteisen maton. Se on mielestäni ainoa, joka tarvitsee pesua. Emme löntystele juurikaan kengät jalassa kotona; ainoastaan eteisen matolla puetaan ja riisutaan kenkiä.

Istun parvekkeella,

kävin jo iltapesulla, kun tulimme uimasta. Leipäjuuret on tehty taikinoiksi, huomenna pääsen paistamaan niitä. Tänään paistoin pitsaa kummallekin lounaaksi, ja se vasta oli maistuvaa. Vielä jäi huomiseksikin onneksi ellemme ahmi sitä tänä iltana. Olen tehnyt edelleen gluteenitonta itselleni, miehelle tavallista.

On aika

siirtää kuvia tänne sivulle, sitten tarkistaa teksti ja mennä lukemaan Raamattua mieheni kanssa. Sen jälkeen luemme Lutherin opetusta 1. Mooseksen kirjasta. Sekin on mielenkiintoista. Niin oli muuten Oton saarnakin tänään. Vaikka väsytti, kuuntelin herkeämättä joka sanan. Tekstinä oli kohta, jossa ihmiset kyselevät, olivatko galilealaiset syntisempiä kuin muut, kun saivat kovan kohtalon.

Lyhyesti sanottuna

kysymys on väärä tai ainakin epäoleellinen meidän kannaltamme. Tärkeä kysymys sen sijaan on, onko oma tilanteeni sellainen, että kestän pyhän Jumalan edessä tilinteon päivänä. En muutu synnittömäksi sillä, että joku toinen on tehnyt mahdollisesti enemmän syntiä kuin minä, joten on turha katsoa muita. Sen sijaan oman tilan tarkastelu kannattaa. Elänkö Jumalan yhteydessä ja seurakuntayhteydessä, onko suhteeni Jumalaan kunnossa. Sen tiedämme sydämessämme, kun tutkimme Jumalan sanan valossa elämäämme. Tarvitsemme syntien anteeksiantoa Jeesuksen nimessä ja veressä. Ilman Jeesusta meillä ei ole Jumalan kanssa yhteyttä.

Jeesus sanoi vastauksena opetuslasten kysymykseen:

Ellette te tee parannusta, samoin te kaikki hukutte.

Siunattua juhannuksen jälkeistä viikkoa, arvoisa lukijani! Nautitaan kesästä!