14.04.2021 - Uusi aamu ja päivä on koittanut

On vierähtänyt toista viikkoa edellisestä kirjoituksestani. En ole jaksanut kirjoittaa, olen yhä uupunut. Tänään kuitenkin raapustelen, että pysyisin itsekin kärryillä, missä olen menossa.

En tahdo ehtiä

palautua työpäivistä, vaikka olen pitänyt viikolla vapaapäivän. Tosin pääsiäisen jälkeen en pitänyt ja se olikin huono juttu, sillä väsyin lisää. Jos töiden jälkeen on jotain, esimerkiksi vaikkapa fysioterapeutilla käynti, kuten viime viikolla, se oli liikaa. Olin kotona vasta vähän ennen kuutta. Vaikka olisi kuinka hauska tapaaminen tai keskustelu, kaikki on liikaa silloin, kun on uupunut. Joka sen on kokenut, hän tietää, mistä puhun. Uupuneena on parasta haahuilla vain kotona ja tylsäillä kaikessa rauhassa tai korkeintaan laahustella vähän lähistöllä, jos jaksaa. Aion kyllä jaksaa kukkakauppaan, joka on todella lähistöllä. Tuoreet kukkaset silmien edessä piristävät kummasti. Sitä paitsi on minun vuoroni hankkia kirkkokukat - viime pyhänä en lähtenyt edes messuun, vaikka se kestää vain puoli tuntia koronan takia - en vaan jaksanut.

Minun on

äärettömän vaikeaa tunnistautua ja tunnustautua sairaaksi tai liian uupuneeksi menemään töihin. 30 vuotta parhaasta työiästäni kului siten, että minä olin aina terveempi kuin puoliso, joten sairauden tuntu hävisi. Ylitin sen rajan, jolloin ei enää jaksa, mutta minä tein vaan. Kuminauha venähti sellaiseksi, ettei se palautunut vuosikausiin takaisin senkään jälkeen, kun elämä alkoi ulkoisesti helpottaa. Ja kun se kerran on venynyt liiaksi, se tekee sen toiste vielä helpommin ja sitä en tahdo. Suuri ihme sekin on, että pystyin elpymään joitakin vuosia sitten työkuntoiseksi.

Olen luonteeltani

ns. tekevä ja pirteä tyyppi, joten minusta ei näy helposti, että olen väsynyt. Naama ei roiku lattiaan. On siis pakko sanoa ääneen omat tuntemuksensa, kunhan ne on ensin tunnistanut. Yöllä valvoessani muistin, että jossain vaiheessa kauan sitten minut olisi laitettu sairauslomalle työstä, mutta minä en nähnyt mitään syytä tai tarvetta sellaiselle. Voi minua hölmöä! Vähän olen kyllä tuosta viisastunut, mutta en paljon.

Nykyisin auttaa,

kun pidän kännykän äänettömänä. Katson sitä kyllä liiankin useasti, mutta täten ei ole pakko vastata kaikkiin puheluihin, ainakaan tuntemattomien soitot eivät häiritse. Tietokin siitä, että kännykkä voi piristi, saattaa uuvuttaa, jos on väsyksissä, mutta kun tietää, että eipä soi, niin sisikuntakin rauhoittuu paremmin. Nyt tosin odotan soittoa terveyskeskuksesta - sinnehän ei nykyisin toimitella asioita noin vaan - joten se on päällä.

Emme tiedä

päiviemme määrää. Mielessäni on usein eräs tuttava, joka jäi yllättäen pois töistä täytettyään 60 vuotta. Hän oli viisas, hän ehti viettää muutaman vuoden vapaalla miehensä kanssa ennen tämän kuolemaa. Minäkin haluaisin nauttia lastenlapsistani ja ajasta miehen kanssa ennen kuin olemme aivan raihnaita.

Eilen kuvittelin,

että käteni eivät ole enää oikeastaan kovin kipeät, mutta erehdyin. Yöllä heräsin joka kerta kääntyillessäni olkavarren pakotukseen. Olen saanut hyviä ohjeita ja teenkin päivittäin ainakin jotain liikkeitä. Kyykkyjen tekemistä jatkan, kun pääsin hyvään alkuun. Viitenä päivänä viikossa 2 x 20 kyykkyä. Jospa kyykkyily vahvistaa jalkoja niin että pääsen notkeasti liikkeelle myöhemminkin elleivät muut paikat petä.

Pyykit ovat koneessa

ja kohta alkaa koneen loppusoitto. Tänään en aio kyllä mitään erityistä tehdä, sillä kaikesta lepäilystä ja huilaamisesta huolimatta me olemme miehen kanssa hiukan edistäneet kodillisia asioita. Olen yrittänyt saada asiansa osaavan työmiehen tapetoimaan makuuhuoneen, ja hänelle sopii yhtäkkiä huominen. Onneksi mieheni on kotona myös. Sen takia vuoteet ovat nyt olohuoneessa ja vietämme retkeilyelämää hetken aikaa. Tosin makuuhuone voisikin olla vaihteeksi hauska olohuoneena ja saakin olla toistaiseksi.

Olemme lukeneet

miehen kanssa edelleen Öivind Andersenin Uskosta uskoon -kirjaa, joka selittää Roomalaiskirjettä. Teksti on paikoin vaikeaa, mutta kun sitä joka päivä luemme, jotain jää aina vaikuttamaan. Tässä muutamia jakeita luvusta 3:

Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. Hänet Jumala on asettanut sovitusuhriksi, hänen verensä tuo sovituksen uskossa vastaanotettavaksi. Näin Jumala on osoittanut vanhurskautensa.

On aika

siirtyä lepoasentoon hörppimään aamupäiväkahvia. Sitten pienelle kävelylle. Siunattua ja iloista päivän ja viikon jatkoa, arvoisa lukijani!