Kategoriat: Ajankohtaista

Kevätväsymyksestä välillä puhutaan. Liekö sitä vai mitä, mutta parina iltana olen ollut sangen vähissä voimissa. Johtui osittain siitä, että heräsin neljän, viiden aikaan enkä millään saanut enää unta. Eilen oloni häälyi niin hauraana, että mietin, mahdanko saada unta ollenkaan. Niin väsy, etten jaksa nukkua. Otin pari panadolia, kun muu ei minulle käy. Kun heräsin kolmen maissa, olkapää kipeänä, nappasin vielä yhden lisää ja nukuin autuaasti kahdeksaan asti. Onpa eri olo tänään!

Joimme aamukahvit

ja söimme aamupalan miehen kanssa keittiössä. Luimme Isä meidän kuten aina. Mies lähti tallilleen kuvaamaan radioita myyntiä varten. Mahtaako joku lukijoistani haluata radioamatöörien käyttämiä radioita? Niitä olisi tarjolla lisälaitteineen. Itse lähdin samaa matkaa mennäkseni markettiin.

Matkalla pysähdyin lukuisia kertoja poimiakseni maskin tai pari sulahtaneesta kinoksesta. Lopulta talutin pyörää, sillä maskeja vilisi joka puolella. 32 keräsin yhteensä. Maaliskuun lukema tulee siis näyttämään komealta. Muutenkin keräilysaldo oli antoisa. Hangesta kaivoin ison ruosteisen vasaran, varsi vain näkyi - mies puhdistaa sen ja siitä tulee kuin uusi. Se oli hieno löytö! Tiedän jo, kenelle sen lahjoitan. Pullon ja tölkin bongasin myös.

Henkarien päällystäminen on lempipuuhaani

Kävin apteekissa,

kaupasta hain jauhelihaa, kinkunsiivuja sekä Tyrnävän myllyn hiivaleipäjauhoja. Ajelin hitaasti kotiin, sää on keväisen lämmin ja ihana.

Kotona

kuuntelin Patmos-radiosta raamatullista opetusta, Tapio Puolimatkapuhui syyllisyydestä. Sitä ei ihminen tahdo jaksaa kantaa, mutta ei liioin halua tunnustaa olevansa syntinen. Kun ihmistä painaa kuitenkin syyllisyys, sille etsitään "syntipukki" itsen ulkopuolelta. Päivi Räsänen on "päässyt" siihen virkaan vain tuomalla esiin, mitä Jumala sanassaan sanoo. Häntä parjataan, että oma paha olo helpottaisi. Kuitenkin ainoa keino vapautua meihin jokaiseen luomisessa luotu tieto syyllisyydestä on tunnustaa se Jumalalle. Vain siten pääsemme vapauteen. Ilman uskoa ja luottamusta Jeesukseen ja hänen sovitustyöhönsä ei kukaan pelastu. Jeesus Kristus on tie, totuus ja elämä. Omat keinot eivät pelasta eivätkä vapauta synnin syyllisyydestä.

Kevätaamu Onkilahdelle päin talon nurkalta

Fyssarilla

Valon ja varjon leikkiä

kävin kolmannen kerran. Sain lisää työkaluja olkavarsikipuuni. Huomaan pientä parantumista tapahtuvan, mutta se on hidasta ja välillä tuskastun. Kuitenkaan päänsärkyä ei ole nyt ollut kolmeen yöhön ja siitä olen kiitollinen. Jospa kipu helpottaa vähitellen. Kiskaisen panadolia yöksi ja yöllä niin että saan nukutuksi, jos siltä tuntuu. Uni on niin tarpeellista jaksamiselle.

Viime päivinä

olen tehnyt kyykkyjä. 500 kyykkyä/14 päivässä. Kolmen päivän välein on välipäivä. Kyykkyjen tekeminen ei ole minulle vaikeaa, vaikka joskus vuosia sitten minulla oli pólvikipuja kuten on ollut myös lonkka- ja muita kipuja. Aina ne ovat jotenkin loppuneet joten eiköhän tuo olkavarsikipukin helpota jossain vaiheessa.

Samalla kun kuuntelin

Patmos-radiota, tein ruokaa. Paistoin sipuleita, parsaa, varsiselleriä, lehtikaalta ja porkkanaa. Toisessa pannussa paistoin broileria, jota lisäsin sitten vihanneksiin. Sitruunakermaa sekaan, currya ja muita mausteita. Hyvää tuli. Söimme kun mies palasi tallilta kuvien kanssa. Paistoin myös yhden leivän ja pari pitsaa. Onpahan huomiseksikin ruokaa, saamme syödä valmista. Klo 10 olemme menossa aamulla ehtoollistilaisuuteen. Toivon ja ymmärrykseni mukaan rajoitus laajenee kuudesta kymmeneen niin että pääsiäisenä voimme kokoontua vähän isommalla porukalla.

Viikolla

en jaksanut jynssätä kylpyhuonetta kuten yleensä teen. Tänään otin itseäni niskasta kiinni. Monesti itse työ on helpompaa kuin sen tekemisen aikominen. Niin nytkin. Kyllä helpotti, kun kylppäri alkoi tuoksua puhtaalle! Ikkunoiden peseminen alkaisi pian olla ajankohtaista, mutta voi olla, että se jää pääsiäisen jälkeiseen aikaan. Viikolla olen liian väsynyt ja tänäänkin tuntuu homma tihkaisevan, kun sitä ajattelen.

Uskosta uskoon -kirjaa

luin näköjään vuonna 2014. Nyt ryhdyimme miehen kanssa sitä yhdessä lukemaan. Se on tykkyä asiaa, roomalaiskirjeen 8 ensimmäisen luvun selitystä. Luemme vuorotellen, joka päivä muutamia sivuja. Ajatukseni alkavat harhailla pitkästä kuuntelemisesta eikä niitä palauta ruotuun miehen haukottelu kesken lukemisen. Teksti on hyvin ymmärrettävää ja syvällistä.

https://phakkola.jurge.fi/blogi/2014/11/09/ihana-sunnuntai/

Joimme päiväkahvit,

lähdemme lorvimaan ulos keräyskepin ja roskapussin kanssa. Saapa nähdä, mitä löytöjä nyt teemme! Joka tapauksessa raitista ilmaa saamme hengittää ja nauttia Luojan suomasta uudesta keväästä!

Siunattua hiljaista viikkoa sinulle, arvoisa lukijani!