Kategoriat: Ajankohtaista

4/2015

Olin maanantain vapaalla, sen jälkeen onkin aika kiitänyt niin etten ole ennättänyt kirjoittaa. Nyt on perjantai-ilta, parhaita hetkiä viikossa. Eipä sillä, etteikö hienoja hetkiä ole joka päivä, mutta kun työviikon jälkeen pääsen saunaan ja sitten kahvipöytään, kuten tänään, niin mikäs sen nautinnollisempaa.

Aviomieheni

on osoittautunut jääräpäiseksi. Hän ei anna minun tiskata. En tosin kamalasti hingukaan siihen hommaan, mutta jos olen vähän yrittänyt miellyttämismielessä, niin hän tulee kysymysmerkin näköisenä oitis viereen ihmettelemään. Siispä jätän homman hänelle. Hän tekeekin sen paremmin kuin minä. Tiskikaappi on aina siisti ja ja pöytä putsissa, kun tulen töistä. Toinen on pyykinpesu. Joskus saan sentään viedä pyykit koneeseen, mutta pääsääntöisesti hän hoitelee pyykit. Tosin hän ei ole töissä tällä hetkellä, joten hänellä on aikaa ja hän on ilmeisen kiltti ihminen ja tekee kaikkensa, että minä jaksaisin paremmin.

Tänään olin lääkärissä,

3/2015

jossa syynättiin verikokeitten tuloksia. Olen muuten priimakunnossa, mutta kovista pillerimääristä huolimatta kolesteroliarvot eivät ole ihan niin matalat kuin tässä tilanteessa toivottaisiin - minullahan oli ns. tia-oire reilu vuosi sitten. Se kuulemma enteilee mahdollista aivoverenvuotoa tai vastaavaa, joten siihen on napsittava loppuelämä lääkettä. Lääkäri arveli, että geeniperimä vaikuttaa siihen, että arvot eivät laske kovin alas. Niin varmasti onkin.

Lääkärissä pyöräilin työpäivän keskellä. Sen takia kaivoinkin pyöräni esille illalla ja pumppasin takarenkaan täyteen ilmaa. Se oli losahtanut tyhjäksi talven aikana. Pyörällä pääsi kyllä nopeasti. Ehkä jatkossa ajelen sillä enemmänkin. Luultavasti mieheni haluaa huoltaa sen jossain vaiheessa.

Töissä

on mukavaa, tosin aika rumbaa välillä. Lauluhetket pikkuistemme kanssa ovat melkoisen hauskoja. Suurin osa laulaa täysillä, vai sanoisinko huutaa innoissaan. Mutta enkelilaulu muun muassa on melkoinen bravuurinumero. Se meidän kannattaisi esittää vaikkapa kevätjuhlassa. Jos porukka laulaa silloin yhtä innokkaasti kuin nyt, on suosio taattu.

Toisinaan ruokapöytätilanteet ovat aivan rauhallisia ja leppoisia, varsinkin jos tarjolla on lempiruokaa eli siis muusia ja lihapullia esimerkiksi. Tänään ei tainnut olla ihan ykkösmieluista ruokaa, sillä jäin kuuntelemaan omia ja toisten huomautuksia:

- haarukalla ei raavita niskaa; älä heiluttele haarukkaa ilmassa ettei osu toiseen; tuo tökkäsi mua haarukalla; älä potki toista; tuo potkii minua; mitä tuo on, mä en syö pippuria (ei ollut pippuria mailla halmeilla); et sä oo syönyt vielä yhtään; miten niin pastillia, kun et ole edes aloittanut syömistä; haarukka pois maitomukista; maitoa ei kaadeta haarukkaan; no miten sä nyt putosit pöydän alle, jne.

4/2016

Tänään olimme reissuköyden kanssa

pääsiäiskirkossa. Tai siis matkasimme sinne se apunamme. Paluumatkalla kävimme postissa, ja jokainen lapsi sai itse antaa postitädille kirjeensä, jonka täti leimasi, näytti lapselle ja kirje lähti mummolle, tädille tai muulle sukulaiselle. Se oli kiva kokemus ja varmaan mummot ja muut tulevat iloiseksi. Junia ei tällä kertaa näkynyt, mutta hissillä ajettiin taas ylös maasillalle ja sieltä päiväkotiin. -Miksi me aina mennään päiväkotiin, ihmetteli yksi muksuista. Nii-in, minnepä muualle. Liikennevalolaulua lauloimme jokaisessa kadunkulmassa. Näin matka joutui mukavasti eivätkä lapset ehtineet väsähtää. Reissuköysi on kyllä mitä mainioin väline lasten kanssa, vaikka välillä tunsin itseni hinaajaksi, kun kävely ei ollut koko aikaa kovin innokasta.

Iltapäivän olimme ulkosalla. Kun olen iltavuorossa, menemme aina ulos heti kun mahdollista. Ulkoilu on parasta lapsille ja aikuisillekin. Lapset saavat juosta, leikkiä ja mekastaa ja itse säilyn tervepäisempänä ja saan raitista ilmaa. Ja sääkin on alkuviikon jälkeen keväinen ja leppoisa.

Avioliitto

4/2016

vaikuttaa mukavalta keksinnöltä. Tosin veljeni oli oikeassa pitäessään puhettaan häissämme, kun hän sanoi, että minulla ei tule olemaan helppoa. No, on minulla helppoa sikäli, että tuo mieheni on kiltti, kunnollinen ja auttavainen. Mutta voi, voi, miten erilaisia me olemme! Toinen on sähköjäniksen tapainen ja toinen kilpikonnan. Toinen meistä, en kerro kumpi, on tottunut viimeiset lähes 40 vuotta komentelemaan, ohjailemaan, neuvomaan ja organisoimaan asioita ja toisia ihmisiä sekä työssään että henkilökohtaisessa elämässään. Toinen taas on pärjännyt saman ajan ihan itse, selvinnyt töistään ja asioittensa hoidosta itsenäisesti eikä kaipaa edelleenkään äidillisiä neuvoja.

Tässä meidän yhtälössämme tuon toisen poloisen pitäisi ymmärtää se eikä ryhtyä neuvomaan. Vaikeaa, eikä aina onnistu. Kun sitten eräänä aamuna olin muistuttanut jostain asiasta liian monta kertaa, mieheni huomautti osaavansa hoitaa homman itse. Pahoitin mieleni ja pillahdin itkuun. Tunsin itseni tyhmäksi ja epäonnistuneeksi. Mutta siitä selvittiin ja asiaa on puitu. Puintipäiviä tulee taatusti jatkossakin, ja hyvä niin. On parempi kasvaa ihmisenä kuin jäädä tuleen makaamaan - vaikka en ole varma, sopiiko tuo vertaus tähän.

Torstaina

eli siis eilen olimme lähimmäisillassa. Ystävien tapaamista, opetusta katekismuksesta, pääsiäisvirsiä ja arvontaa. Meitä oli 10 paikalla, hyvä ilta. Sen jälkeen nautin, kun sain levätä kotona. Ylipäänsä kotona oleminen on mukavaa.

4/2016

Muutoksia on tapahtunut

avioitumiseni jälkeen. Minulla ei ole enää ikävä minnekään. On ihanaa kellotella nytkin vuoteella ja kirjoitella, kun mies makoilee vieressäni, lukee lehteä tai juttuja tietokoneeltaan; siteeraa välillä jotain fingerpori-juttua tai muuta, mutta pääasiassa olemme omassa rauhassamme ja se on leppoisaa ja turvallista.

Toinen yllättävä muutos on, että pääni ei ole ollut juurikaan kipeä, vaikka venyttelyt ja jumpat ovat jääneet minimiin. Niihin ei ole muka aikaa. Ovathän työpäiväni myös pidentyneet, joten vapaa-aikaakin on vähemmän. Onneksi kevät on tullut, ja on mukava lähteä lenkille yhdessä. Odotan ensimmäistä eväsretkeämme, jahka sää tästä vielä hiukan lämpenee. Grillaamaankin olisi hauska päästä, mutta onhan siitä haaveileminenkin jo mukavaa.

Rukoilemme yhdessä joka aamu ennen työhön lähtöäni sekä iltaisin ennen nukkumaan menoa. Raamattua luemme kumpikin omassa rauhassamme.

Sano vain Sana -kirjasta ajatus tähän iltaan:

Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle; minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. -Job 30:20

- - Hädässä ja kärsimyksessä me olemme Jobin seurassa. Jumalan ollessa hiljaa meille annetaan se sama lohdutus kuin Jobille, että elämämme on kokonaan hyvän Jumalan käsissä. Meidän hätämme ei ole Hänelle vierasta. Hän ei puutu välttämättä hätämme näkyvään osaan, vaan siihen, mistä hätämme on saanut alkunsa. Eromme Jumalasta on se hätämme syy ja alkulähde, ja siihen apumme ja lohtumme on Jeesus Kristus. Hänestä kumpuaa lohdutus lopulta kaikkeen kärsimykseemme. -Lhpk

Sinne se mies

taas kiiti pesutupaan pyykkiä hakemaan! Minä puolestani taidan mennä tekemään meille salaattia. Ehkä ehdimme katsoa vielä teeveestä Kutsukaa kätilö -tai jotain muuta ohjelmaa.

Hyvää ja siunattua viikonloppua, arvoisa lukiijani!

jk. Kuvat eivät edelleenkään siirry minun taidoillani tietokoneelle - odotan nuorison apuja... mutta laitan jotain kakkosblogiini tänään tai huomenna!