Kategoriat: Ajankohtaista

Ilta Mirella-ystävän kanssa - naisten ilta!

Aamulla luulin olevani melkein terve, mutta erehdyin. Jahka pääsin messuun, aloin yskiä ja niistää. Onneksi Kaiseri toimi kanttorina, joten sain istua takapenkillä yskimässä. Kotona olo on helppoa, ihmisten ilmoilla huomaa todellisen kuntonsa.

Perjantai-illaksi

olimme ostaneet Mirellan kanssa teatteriliput eikä niitä käynyt peruminen. Kun lääkärikin vielä sanoi perjantaiaamuna, että olisi terveellistä kävellä vähän ulkona, niin minähän kävelin sitten. Ensin teatterin viereen nauttimaan ystävän seurassa maittavaa ruokaa ja sen jälkeen köpsöttelimme teatterille.

Liian paksu perhoseksi

oli teatterikappaleen nimi, ja VOIN SUOSITELLA todellakin sen katsomista! Samainen ohjelma lienee tullut juuri tv:stäkin, Areenalla näyttää olevan. Sitä en ole katsonut, mutta tuo teatterikappale oli kyllä erinomaisen hauska ja mielenkiintoinen. 1960-luvun meininkiä, rempseää, aitoa ja rehellistä. Ainoa miinus oli erään nuorenmiehen kielenkäyttö. Ei tuohon aikaa käytetty samanlaisia voimasanoja kuin tänä päivänä, ja näitä jälkimmäisiä tuo nuorukainen päästeli suustaan.

Kun ihminen hermostuu, hän saattaa kirota, ja näin tapahtui teatteriesityksessäkin eikä se silloin häiritse, sillä sellaista elämä, ikävä kyllä, on. Suusta voi päästä sanoja tai asioita, joita myöhemmin harmittelee. Mutta kiroamista tavan vuoksi ja muka ihmisten miellyttämiseksi minä en ymmärrä. Se on minusta alatyyliä, typerää, ja antaa ihmisestä huonon vaikutelman.

Seepran etu- ja takapäästä on omat vihkonsa!

Kirkon jälkeen

Lumiukko 2kk, -Pää sulanut, ukko ei sitä tarvinne

laitoin ruuan uuniin. Kilo sipuliperunaa pakasteesta. Kaksi purkkia tomaatissa uivia sardiineja ja yksi purkki tonnikalaa. Pari desiä ruokakermaa, jonka sekoitin purkilliseen koskenlaskijaa. Mausteita ja suolaa sekaan. Ja tunniksi uuniin, 200 astetta. Hyväähän siitä tuli ja ruoka maistui.

Paastonaika

alkaa laskiaisesta. Nyt on tarkoitukseni ryhtyä PULLAPAASTOON, joka kestäköön pääsiäiseen asti, siis maaliskuun loppupuolelle asti. Tiedän, että hommaan tulee katkoja muutamia kertoja, mutta tässähän ei ole kyse mistään kilpailusta tai suorittamisesta. Haluan vaan pitää mielessäni sen, että kuljemme kohti kirkkovuoden suurta kärsimysjuhlaa, pitkäperjantaita, jota seuraa pääsiäinen, jota israelilaiset viettivät orjuudesta pääsemisensä muistoksi Jumalan käskyn mukaan. Virsi 54 laulettiin kirkossa tänään:

 
1.
Käykäämme nyt Jerusalemiin
ja yhdessä paastotkaamme
ja Jeesusta kärsimystiellänsä
nyt nöyrästi seuratkaamme.

2.
Käykäämme nyt Jerusalemiin.
Vaan yössä ken kestää voisi
ja Jumalan tahtoa kuunnellen
sen katkeran kalkin joisi?
3.
Käykäämme nyt Jerusalemiin,
kun henkensä Kristus antaa.
Hän, Karitsa, kaikkien puolesta
saa tuomion yksin kantaa.

4.
Käykäämme siis Jerusalemiin,
on ikuinen kirkkaus siellä.
Ja luoksensa kerran hän kokoaa
ne, jotka hän tunsi tiellä.
 

 Paul Nilsson 1898. Suom. Per Boreman 1945, Pauli Vaalas 1951. Uud. Anna-Maija Raittila 1979. Virsikirjaan 1986.

Tulevana keskiviikkona

"Kauniina nauhana muistojen päivät..."

on tuhkakeskiviikko. Wikipediassa selitetään päivää näin:

Tuhkakeskiviikko (lat. dies cinerum) on läntisen kristikunnan kirkkovuodessa juhla, joka aloittaa pääsiäistä edeltävän 40 päivän paastonajan. Tuhkakeskiviikko on kirkkovuodessa laskiaissunnuntaita seuraava keskiviikko, joka samalla lopettaa paastoa edeltävän karnevaali- tai laskiaisajan. Paastonaika jatkuu tuhkakeskiviikosta pääsiäislauantaihin. Tuhkakeskiviikon ja pääsiäislauantain väliin jää, nämä päivät mukaan luettuina, 46 päivää, mutta paastopäivien lukumääräksi tulee 40, koska paastonajan sunnuntait ja palmusunnuntai eivät ole paastopäiviä. 40 päivän paastonaika muistuttaa Jeesuksen paastosta autiomaassa ennen hänen julkisen toimintansa alkua. Sen tarkoituksena on valmistaa kristittyjä pääsiäisen viettoon, auttaa heitä miettimään syntejään ja puutteitaan sekä tekemään niistä parannusta kehottaen heitä samalla lähimmäisenrakkauden tekoihin.

Oho, nyt huomasinkin,

että sunnuntait eivät ole paastopäiviä! Tuo oli aivan uusi tieto minulle, hyvä tietää. Meillä on seurakunnassa keskiviikkona klo 17.30 Snt. Immanuelin kanssa yhteinen messu, kaksikielinen. Tarkoitukseni on toimia kanttorina. Tervetuloa!

Liturgia lauletaan ruotsinkielisen vihkosen mukaan, virret suomeksi. Voi, toivon tervehtyväni kuntoon, olisi niin paljon kaikenlaista puuhaa ja tekemistä tulevana viikkona töiden lisäksikin!

2012

Kävin pienellä lenkillä,

Tapasin ja juttelin kolmen naapurin kanssa. Talostamme lähitaloon muuttaneen rouvan kanssa juttelimme hänen talonsa nurkalla. Mukavia naapureita, kivoja ihmisiä.

Katsoin Neiti Marplen,

urheilu ei minua liiemmin kiinnosta, samalla virkkasin yhden norsun alusta loppuun. Sen tekeminen kestää siis puolitoista tuntia. Kuuntelen joitakin saarnoja ja katsotaan, miten ilta etenee. Luultavasti kotona yskiessä ja puuhastellessa, ehkä jonkun ystävän kanssa soitellessa.

Tytär kävi

eilen ja tutkimme taas kännykkäni saloja. Paljon selvisikin, mutta edelleenkään en saa kännykällä kirjoitetuksi tekstiä kakkosblogiini, jonne pääsee etusivulta tästä blogista, muun muassa. Harmittaa, mutta eiköhän asia selvinne ennen pitkää.

Siunattua alkavaa viikkoa, arvoisa lukijani!