15.08.2016 - Työpäivän ilta

Iso stressipiste ohitettu,
kun ensimmäinen työpäivä on takana. Työkaverit ovat pääosin tuttuja ja porukka on rentoa ja mukavaa. Työ alkoi siis luistavissa merkeissä ja jatkuu huomenna syksyn toimintaa suunnitellen.
Jälleen on satanut
koko päivän, mutta eipä tuo ole haitannut. Tai eipäs satanutkaan: minähän pyöräilin uimassa eikä sateesta ollut tietoakaan. Kiltisti kyllä puin takin ylle ja farkut jalkaan – ei puhettakaan enää paljaista sääristä tai teepaidasta. On tullut syksy.
Eipä se minua
harmita. Kynttilöitä voi alkaa sytytellä ja olen niin jo tehnytkin. Se harmittaa sen sijaan, että joudun vähentämään kävelemistä kylkikivun takia. Tosin ongelmat ovat ohitettavissa monissa asioissa luovuuden kautta. Jos ei voi tehdä jotain, voi tehdä jotain muuta. Yksinkertaista, vai mitä! Voin toki pyöräillä ja heiluttaa hulavannetta minkä sielu sietää, vaikka iltakaudet.
No, sielu sietää, tai oikeastaan lantio, 10-15 minuuttia pyörittämistä päivässä. Sitten alkaa muori hyytyä. Uimahalliinkin aion, kuten olen lukuisia kertoja jo itseäni rohkaistakseni uhitellut ja sivuillani revitellyt.
Sitä paitsi olen alkanut venytellä. Toisin sanoen heiluttaa koipiani muutaman kerran päivässä. Venyttely on jostain syystä rasittavaa ja tympeää, vaikka se on helppoa. Aion venytellä jatkossakin.
 

Laila Hietamiehen
tyylistä pidän. Olen lukemassa toista kierrosta hänen kirjojaan. Hän kirjoittaa niin, että lukiessa sanat eivät nouse tekstistä vaan lukija näkee itsensä mukaan tapahtumiin, joita Laatokan rannalla tapahtuu, tai Viipurissa Karjaportinkadun talossa.
Daniel Steel,
miljoonapainoksien kuningatar, sen sijaan kirjoittaa tökkivästi, se on minun mielipiteeni ja jollakin toisella voi olla eri mieli. Hän ikään kuin selostaa moneen kertaan samaa asiaa niin että lukija tuskastuu, kun aina vaan tankataan ja selitetään samoja asioita.
Mutta Hietamies,
tai nykyisin Hirvisaari, sen sijaan liu`uttaa sanoja niin että itse sanat eivät nouse tekstistä vaan sisältö. Toivon, että lukija ymmärtää, mitä koetan selittää! Sanathan ovat väline sisällölle, eivät itse tarkoitus.
Mitäs sitten sanotaan
Raamatun Sanasta? Se Sana puolestaan on Henkilö, todellinen sisältö! Jeesus sanoi, että hän on Sana, joka tuli lihaksi. Elävä Sana. Kun puhumme tai kuulemme Raamatun sanaa, kuulemme Jeesusta itseään. Se on huikea ajatuksenakin, mitä se sitten onkaan todellisesti!
Monta saarnaa
olen kuunnellut www.lhpk.fi -sivustolta viime pyhältä. Saarnoissa kerrotaan kuuron miehen parantamisesta. Uutta itselleni on se, että tuohon aikaa sylkeminen liittyi parantamiseen, siinä uskottiin olevan parantavaa voimaa, ja ilmeisesti niin on tutkitustikin laita.  
Se, että Jeesus kosketti kuuron korvia, kertoi tälle, että hän aikoo tehdä miehen korville jotain: antaa niihin kuulon.
Onko meillä oikeanlainen kuulo? Kuulemmeko Luojamme ääntä? Vai kuulemmeko vain tämän maailman ääniä, mutta korvamme ovat suljetut Jumalan puheelta? Onneksi Jumalan äänen voi kuurokin kuulla, ja sielun silmin voi sokeakin nähdä Jumalansa. Pahinta kuuroutta ja sokeutta onkin se, että suljemme Jumalan elämämme ulkopuolelle, emme halua tai kykene näkemään ja kuulemaan häntä.
Muistan itse,
että ennen uskoni heräämistä en kuullut evankeliumin ääntä. Mielestäni pappi puhui aina muille, vanhoille tai muuten tarvitseville. Minua se ei koskettanut lainkaan. Mutta kun Pyhä Henki herätti minut unesta, kuulin selvästi, että Jeesus on kuollut juuri minun syntieni puolesta ja sovittanut juuri minut Jumalan kanssa. Ja että pääsen taivaaseen ja saan syntini anteeksi.
Tämä on tärkein asia kuulla ja ymmärtää kaikkina aikoina, tänäänkin!
 

Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne… Hepr 3. luvusta

Hurautimme Amekin kanssa kauppaan piimää ja muuta ostamaan. Vaihteeksi ei satanut.
Voi hyvin, arvoisa lukijani ja

muista Luojaasi nuoruudessa ennen kuin pahat päivät tulevat, ne joista sanot, että nämä eivät minua miellytä...