21.07.2016 - Suloinen heinäkuun päivä

Pari päivää on ollut aika tiukkoja touhupäiviä, olin illalla yhtä virkeä kuin Ellun kana. Mutta nukuin kuin tukki yöni ja ihmetellen heräsin uuteen päivään, sillä koti muuttui eilisen ”remontin” jälkeen avaraksi ja viihtyisäksi. On se sitä ollut ennenkin, mutta aina se vaan paranee!

Siemaisin lasin vettä

ja mustikoita sokerijuurikashiutaleiden ja muiden siementen sekoituksena. Lähdin uimaan – viime aikoina en voi puhua aamu-uinneista, sillä en ole onnistunut heräämään kuudelta viime aikoina. Olen kylläkin iloinen, että olen nukkunut tarpeeksi ja ehtiihän tuonne uimaan kahdeksan jälkeenkin. Varhainen aamutunnelma vaan on omanlaisensa.

Lämmitin eilistä kahvia termospulloon, lisäsin maitoa ja löysin jääkaapista parin viikon ikäisen pullanpalan. Uimasta tullessani istuin jonkin aikaa eräällä laiturilla merta katsellen. Join kahvia ja se oli maukasta kuten pullakin iällisyydestään huolimatta.

Viime aikoina

on ollut antoisia keskusteluja naapurien ja muiden tuttujen kanssa pihalla tai kaupungilla. Jäin miettimään erästä juttutuokiota. Muuan leskirouva kertoi, että hoitaessaan puolisoaan pitkän aikaa hän oli aivan tyytyväinen, vaikka ei voinut lähteä juuri mihinkään kotoa eikä osallistua mihinkään. Hän hoiteli hyvällä mielellä, mutta järki kädessä, sillä tunteilu ei auta hoitomarkkinoilla.

Koskaan hän ei itkenyt tai surrut.

Miehen kuolemasta

on jonkin aikaa, mutta rouva kertoi ikäväkseen löytäneensä itsestään kummia piirteitä: kateutta ja ilkeyttä. Ovathan nuo ominaisuudet meissä kaikissa olemassa ja ne putkahtavat tilaisuuden tullen esiin. Rouva oli huolissaan, sillä hänen tilanteensa oli vain pahentunut ajan kuluessa, ei suinkaan helpottunut.

Luultavasti hänen tunteensa ovat aivan lukossa. Itkut pitäisi itkeä ajallaan, myöhemmin ne saattavat lukkiutua sisälle ja muuttaa muotoaan. Ihminen voi sairastua, jos ei pääse käsittelemään kohtaamaansa surua, ikävää ja pettymyksiä.

Kehotin rouvaa

menemään Horisonttiin keskustelemaan. Se on kaupungin alainen työpiste, joka on maksuton asiakkaille. Kävin siellä muutamia kertoja jossain vaiheessa. Puhuminen on niin kovin tärkeää ja pahan olon ulos saaminen sisimmästä.

Puhuin myös sururyhmästä,

josta rouva voisi saada apua, mutta hän sanoi, että hänellä on monia leskiä ympärillä. Se on kuitenkin eri asia, jos keskustelussa on mukana ulkopuolinen ihminen, joka osaa esittää mahdollisesti oikeita kysymyksiä tai tuoda esiin asioita, joita surevat ihmiset eivät surultaan huomaa.

Luultavasti en itse

mene sururyhmään - minä en sure enää, sillä Ari on vapaa, minä olen vapaa – sairaus on poissa, suru on poissa. Minä olisin tarvinnut 35 vuotta sururyhmää ja sen virkaa ovat toimittaneet milloin seurakunnan perheasiainkeskuksen ihmiset, terveyskeskuspsykologi, vuoden ajan terapeutti muutamia vuosia sitten ja satunnaiset muut tahot. Ja tietysti laaja ystävä- ja sukulaisverkosto.

Eräs tärkeistä

voiman antajista oli Liisi Mäntymaan aikoinaan järjestämä omaishoitajien virkistyspäivä. Seurakunnasta haettiin meitä omaisia kotoa asti, vai omalla autollako menin, en muista. Oli ruuat, kahvit, keskustelua ja alustuksia. Se oli hoitavaa, siitä olen seurakunnalle ja Liisille eritoten kiitollinen. Liisin kehotuksesta aloin myös kulkea avannolla, joskus 23 vuotta sitten ja siellähän olen laukannut sen jälkeen jatkuvasti.

Ikäväkään minulla ei ole,

sitä ihmettelen. Tai en oikeastaan ihmettele, sillä senkin tunteen kulutin varmaan loppuun vuosikymmenten aikana. Ari oli jo pitkään enemmän Jumalaa lähellä kuin minua. Hän oli jo kauan menossa, vaikka en sitä ymmärtänyt. Hyvä, kun en ymmärtänyt, olisin ollut ehkä peloissani ja paniikissa. Viimeiseen hengenvetoon asti ja vielä Arin kuoltuakin tiesin ja uskoin, että Jumala voi kuolleistakin herättää. Mutta en sitä toivonut enää, kun käsitin, mikä vapautus kuolema on uskovalla ihmiselle.

Minua kauhistuttaa

jumalattoman kuolema. Leskiryhmissä monet toteavat puolisonsa nukkuneen rauhallisesti pois ja menneen taivaaseen. Jumala tietää meidän jokaisen kohdalla, minne menemme. Joudummeko helvettiin ja ikuiseen eroon Jumalasta vai pääsemmekö taivaaseen. Miten olemme valinneet eläessämme, siitä se riippuu.

Raamattu sanoo selvästi, että taivaaseen eivät mene kaikki. Sinne menevät vain Jumalan omat lapset. Ne, jotka ovat omat hyvät ja huonot tekemisensä antaneet Jumalalle ja suostuneet siihen, että Jeesus on välimies ja sovittaja syntisen ihmisen ja Jumalan välillä. Ja että minä olen syntinen ja sinä olet syntinen, hyvä lukijani.

Hautaan asti

me olemme synnin ja lihamme vallassa ja se meitä houkuttaa. Liha ei pyhity, se ei muutu paremmaksi, puhtaaksi eikä pyhäksi. Tarvitaan Pyhän Hengen työtä, Jumalan sanaa, jonka kautta syntinen ihminen syntyy hengellisesti uudeksi, saa Jumalan Hengen, Pyhän Hengen.

Johanneksen evankeliumin 3. luku kertoo tästä:

3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4. Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."

Mekkaan ei tarvitse

matkustaa tullakseen paremmaksi tai pyhemmäksi tai saavuttaakseen jotain tärkeää. Jeesus Kristus haluaa ja voi asua uskon kautta sydämessämme ja Hän puhuu meille Sanassaan. Ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Kaikki on tässä, käden ulottuvilla, Roomalaiskirjeen 10. luvussa se sanotaan:

"Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".

Ota todesta Jumalan sana, hyvä lukijani, sillä sen kautta saat pelastuksen sielullesi. Apt 4. luvussa sanotaan:

Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

Lakanapyykkini liehuu

narulla, kuivuu kesätuulessa nopeasti. Istuin ulkona pihlajan alla kirjoittamassa, mutta tulin nyt sisään keittämään kahvia. Amek tulee lähiaikoina luokseni syömään eilistä riisijauhelihamössöäni ja tuo tullessaan jäätelöä kahvin kanssa. Luultavasti menemme ulos samaiseen paikkaan syömään.

Olkoon tämäkin päiväsi siunattu, arvoisa lukijani!