Kategoriat: Ajankohtaista

Korkeasaaren näkötornin näkymä. Vähän huimasi.

Heräsin tapani mukaan joskus kuudelta. Kun olin Raamattuani lukenut enkä enää jaksanut koikkua vuoteessa, menin aamupalalle, keitin kahvia ja vähitellen muu perhe heräsi. Lähdin aamulenkille lähimaastoon. Sää oli lauha, ei kylmä mutta ei kovin lämminkään. Sopiva kävelysää.

Huomenna mennään Korkeasaareen,

Hiekkaveistoksia, upeita

lauletaan laulussa. Mepä menimme jo tänään! Olimme tuntitolkulla katselemassa eläimiä. Sitä ennen vietimme aikaa Seikkailupuistossa, joka on Korkeasaaren vieressä. Eve meni moneen kertaan läpi kolme rataa, jotka on tarkoitettu alle 7-vuotiaille ja alle 120-senttisille lapsille. Hauska oli seurata lasten innokasta kiipeilyä.

Korkeasaaressa

leijonat ja tiikerit nukkuivat, mutta palatessa tulimme vielä niitä katsomaan. Leijona karjui kumealla äänellä ja ihmiset oikein juoksivat sen aitauksen ääreen. Sen jälkeen se käänsikin takapuolensa yleisölle osoittaen olevansa ylen tympääntynyt ihmisten tuijotukseen.

Näimme kameleita, apinoita ja etenkin pari karhua. Toinen niistä onneksemme heräsi ja kuten leijona, sekin osoitti, mitä mieltä se on yleisöstä: se kävi ulostamassa luolansa ulkopuolelle ison läjän ja sen jälkeen painui takaisin nukkumaan. Ankarasti me kaikki kuvasimme sitä, totta kai.

Välillä istuimme

syömään eväitä ja juomaan kahvia pöydän ääreen; jäätelöäkin ostimme. Sää oli mitä sopivin: ei helle, mutta ei kylmäkään. Jaksoimme hyvin kuljeksia ympäri saarta eläimiä tähyillen. Oikein mukava päivä!

Autossa

Even rillit niin passelit ;)

höpsöttelimme Even kanssa mennen tullen. Nyt olemme kaikki väsyneitä hyvällä tavalla. Taitaa uni maistua. Kauniita unia sinullekin, arvoisa lukijani. Psalmi 4 puhukoon meille jokaiselle:

Vastaa minulle, kun minä huudan, sinä minun vanhurskauteni Jumala, joka ahdingossa avarrat minun tilani. Armahda minua, kuule minun rukoukseni. 
Te miehet, kuinka kauan minun kunniaani pidetään pilkkana, kuinka kauan te rakastatte turhuutta, etsitte valhetta? Sela. 
Tietäkää: ihmeellinen on Herra hurskastansa kohtaan, Herra kuulee, kun minä häntä huudan. 
Vaviskaa, älkääkä syntiä tehkö. Puhukaa sydämissänne vuoteillanne ja olkaa hiljaa. Sela. 
Uhratkaa vanhurskauden uhreja ja luottakaa Herraan. 
Moni sanoo: "Kuka antaa meille sitä, mikä hyvä on?" Herra, käännä sinä meihin kasvojesi valkeus. 
Sinä annat minun sydämeeni suuremman ilon, kuin heillä on runsaasta viljasta ja viinistä. 
Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, yksin annat minun turvassa asua.