26.05.2016 - Se maa, jossa Jeesus on...

Rakkaat kanssakulkijat,

monet teistä ovat kulkeneet rinnallani yli 11 vuotta. Monet olette liittyneet seuraani matkan varrella. Kiitos teille, jotka olette eri tavoin rohkaisseet minua kuten minäkin haluan kirjoituksillani tehdä.

Elämässäni alkoi uusi vaihe tiistaina,

sillä Jumala näki hyväksi kutsua minun rakkaan Arini luokseen taivaan kotiin uuteen elämään. Minun on vaikea käsittää, että hän on nyt poissa. Kun katson hänen kuvaansa, en oikein ymmärrä, että häntä ei enää ole tässä ajassa.

Olen niin, niin kiitollinen,

että tietämättä Arin lähtöpäivästä, olin kolmena päivänä Arin luona ja vietimme ehtoollista luonnossa lammen rannalla pastorimme Markuksen kanssa - se oli kuin taivaan esimakua. Tuli tiistaiaamu. Minulle soitettiin juuri herättyäni, että Arin tilassa on tullut käänne.

Saimme olla koko päivän

lasten kanssa Arin luona omassa huoneessa. Iltapäivällä mietimme, ehtivätkö Espoon ja Tampereen pojat tulla isänsä luo ennen tämän kotiin lähtöä, mutta he ehtivät hyvin. Saimme siunata ja rukoilla Arin puolesta yhdessä, itkeä, muistella, hassutella ja nauraakin. Sisaruksetkin kävivät hyvästelemässä, vaikka kukaan emme  tienneet, miten pitkä on päivämatka vielä tässä ajassa.

Kun lapset lähtivät

illalla ja jäimme Arin kanssa kahdestaan, makasin Arin vieressä viereisellä vuoteella, sillä tarkoitukseni oli yöpyä Arin luona. Laulelin ja rukolin puolisen tuntia. Laskin Arin hengitystä ja odotin, että ehkä hengitys vilkastuu ja aamulla Ari herää terveenä kuin pitkästä unesta tai sitten käy toisin. Kun olin rukoillut ja laulanut rakkaita lauluja ja lopettanut, Ari lähtikin. Tuntuu sanoinkuvaamattoman lohdulliselta, että sain pitää häntä kädestä loppuun asti ja olla yksin häntä saattelemassa rajan yli. Se oli jostain syystä minulle hyvin tärkeää, vaikka tiedostan sen vasta nyt.

Olimme vain me kaksi kuten silloin ihan alussa. Mutta nyt oli kanssamme voimallisesti myös Jumala, joka on ollut uskollinen nämä vuodet ja kantanut meitä niin kuin vain Jumala voi.

Arin lähtö oli yllätys kaikille, mutta sittenkään se ei ollut sitä minulle, sillä kyllä Jumala minut valmisti siihen tietämättäni. Nyt olen vain kiitollinen ja itken ikävääni ja kaipaan. Tunteet vellovat laidasta laitaan ja olen hyvin väsynyt, en kuule enkä muista, mitä puhun. Mutta tämä lienee alun vaiheita.

Ari siunataan

torstaina 9. kesäkuuta isossa kappelissa ja saatetaan haudan lepoon. Aria voivat tulla saattamaan kaikki, jotka haluavat olla häntä siunaamassa matkalle. Sen jälkeen vietämme muistotilaisuuden lähisuvun kanssa. Olisin niin tahtonut, että suvun kanssa voisimme peittää Arin haudan, mutta se ei ole mahdollista Vaasassa, suren sitä. Nivalassa omaiset tekevät hautakummun valmiiksi asti.

Aamupäivällä

menemme valitsemaan viimeisen leposijan Arille. Hautakivestä lapset ottivat myös selvää ja hoitavat sen asian. Lapset ovat kanssani vielä tänäänkin, olen kiitollinen tästä perheestäni ja suvustani. Veljenikin tulivat eilen ottamaan osaa suruumme kuten monet ystävät myös. Se on hyvin, hyvin lohdullista, vaikka olenkin jonkin verran muissa maailmoissa. Eilen saimme hoidetuksi jo hyvin paljon välttämättömiä asioita.

Matkani jatkuu,

myös yhdessä sinun kanssasi, arvoisa lukijani, jos niin tahdot. Minä arvelen jatkavani kirjoittamisen polkua, jos Jumala suo. Kiitos sinulle seurastasi tälläkin uudella ennen kulkemattomalla reitillä. Virsi 525 kertoo taas kerran voimallisesti myös minun tunnoistani:

Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.