11.04.2016 - Uusi yritys

Aloitin juttuni innokkaana, mutta into lässähti, kun teksti hävisi. Kamalan raivostuttavaa. Joka lauseen jälkeen on tallennettava ellen halua kirjoittaa kaikkea moneen kertaan. Enkä minä halua.

Aamulla rukoilin

voimaa päivään, sillä olin vetelä kuin tiskirätti. En jaksanut aamulenkille saati avannolle. Sen sijaan pumppasin pyöränkumit täyteen ilmaa ja kiidin työpaikalle kitara pyöränsarvessa. Oli mahtava keväinen sää, kuin unelma!

Työkaverit olivat

paikalla, mukavia kaikki. Aamukahvia, kaupassakäyntiä, tiskaamista, ulkoilua, imurointia. Ompelukonehommia, rentoutumista kaikki yhdessä ja lauluhetki. Minä rämpytin kitaraa, lapsoset söivät omia soittimiaan kunnes otin ne pois ja huomasin laulavani suunnilleen itsekseni. Se ei tahtia haitannut. Kitaraa jokainen olisi sen sijaan halunnut joka lapsi vinguttaa, mutta sitä en suonut muille kuin itselleni.

Sain mitä mainiointa

opastusta hiusten hoitoon, afrikkalaisia neuvoja. Olen tosi innoissani, mutta kerron asiasta joskus myöhemmin. Ehkä itse testaan ensin, tepsivätkö ohjeet.

Töiden jälkeen pyyhälsin

pyörällä kirpparille. Tarvitsin keväisemmän takin. Siellähän se odotti minun tangon päässä, ei muuta kuin otin ja puin päälleni. Ruokahalu kasvoi syödessä. Mukaani tarttui myös yöhousut, takkiin sopiva kaulahuivi ja vielä jokin neljäs juttu, jonka olen unohtanut, mutta joka varmaan tulee vastaan jossain vaiheessa. Itse asiassa koko puvusto siis.

Kotona soitto

sairaalaan: tulossa ollaan! Kahvit termospulloon ja pyörällä menoksi. Pihalla tapasin naapurin, joka kertoi perheeseen syntyneen vauvan. Onnittelin ja päätin leipoa leipää perheelle. Matkalla sairaalaan pysähdyin halaamaan ja tervehtimään erästä vanhaa mummoa, joka on jo unohtanut minut, mutta yhtä onnellisena hän aina kysyy, uskonko minä tosiaan samoin kuin hän, Jumalaan ja rukoukseen. Ja vakuutettuani näin olevan, jatkoimme molemmat matkaamme iloisena.

Ari istui jo tuolissaan,

minä pakkasin Viktor-laitteen, ruokapullon, vilttejä ja muuta rekvisiittaa mukaan ja lähdimme ulos. Istuimme lammella, joka tosin on vielä jäässä, ja nautimme aurinkoisesta keväisestä päivästä toista tuntia. Kuuntelimme Johanneksen evankeliumia sekä Norvannon roomalaiskirjeen selitystä. Eräs ystävä kävi tapaamassa ja halaamassa. Minä kudoin ja join kahvia. Bongasin tikan männystä nakuttelemasta ja kääntelin Aria sopivaan asentoon aurinkoon nähden.

Laitoin Arille

aluksi oman paitani päähineeksi, mutta lopulta vaihdoin hänelle lipan ja itselleni samaisen paidan. Meidän oli hyvä olla, suuressa Luojan olohuoneessa sinisen taivaan alla!

Vein Arin sisälle,

rukoilimme vähäsen ja lähdin pyörällä kotiin kaupan kautta. Kotona laitoin leipätaikinan nousemaan, kylmään veteen tein sen, niin että kohoaminen kestäisi kauemmin, pilkoin puoli kaalta ja ison sipulin ynnä muuta paistinpannuun ykköselle kannen alle ja lähdin kävelemään avannolle. Oi, mikä sää! Kolmessa paikassa näin västäräkin!

Löysin tölkkejä

ja pulloja, tungin niitä reppuuni niin paljon kuin mahtui uikkareiden sekaan. Soitin matkalla äidilleni. Ihmisiä oli runsain määrin rannoilla ja kaduilla kävelemässä, sillä kevät on tullut! Oli jotenkin juhlallinen sää, niin kaunis ilma.

Avantolaiturilla

oli puoli tusinaa nuorta miestä. Lienevätkö olleet avannolle tutustumassa vai mitä siinä verryttelivät. Pakko tunnustaa, että minä sorruin elvistelyyn. Uin ja uin vaikka kuinka kauan. Huomasin näes, että nuoret miehet pulahtivat pikaisesti vedessä. Minun piti tietysti näyttää, että vanhat mummot ovat karaistunutta kamaa eikä heitä kylmä vesi hyydä. No, ei se hyytänytkään, mutta aika lapsellinen minäkin olen, vanha ihminen, se on myönnettävä.

Virkeänä kuin

kevään peipposet kipaisin kotiin ja melkein unohdin matkalla nousevat taikinat ja hellalla porisevat kaalisörsselit. Ihana tuoksu oli kotona  vastassa, kohonnut taikina ja valmis pöperö. Mutta vielä minä yhden ikkunan pesin, ennen kuin suostuin iltaa viettämään. Arvaan jo nyt, että loppuviikolla virta vähenee, vaikka silloin sitä pitäisi olla, sillä olen menossa perjantaina konserttiin, joka alkaa vasta klo 22 Ylihärmässä, Juha Tapioa kuuntelemaan! Mutta siitä myöhemmin lisää.

Sörsseleitä ja sämpylöitä

olen sohvalla maaten nautiskellut ja lukenut samalla Pappila-sarjan ensimmäistä osaa. Ilokseni olen unohtanut sitä niin paljon, että voin lukea nyt toistamiseen. Karonin teksti on raikasta ja virvoittavaa! Todellinen lukuelämys se oli ensi kertaa sitä lukiessani ja edelleen nautin siitä.

Aika hiljentyä

vähitellen, että yöuni olisi rauhallista ja lepoa tuovaa. Toivotan sinulle siunattuja yöunia ja onnellista uutta päivää, arvoisa lukijani!

jk. Naapuri sai sämpylöitä oveen ripaansa Jumalan toivotusten kera. Mahdetaanko toivotukset ottaa vastaan, en tiedä. Toivottavasti sämpylät kuitenkin maistuvat.