Kategoriat: Ajankohtaista

Olin aika hermostunut aamulla. Lähdin lenkille puoli tuntia ennen työn alkua ja pelkäsin, että myöhästyn töistä. Mitä vielä, olin siellä jo kymmentä vaille ennen työn alkua. 

Aloitin TYÖKOKEILUN

Setlementillä, perhetyössä. Tänään palaveerattiin ja käytiin muutamissa kohteissa vierailulla tai tutustumassa. Mukavia naisia, monenikäisiä, monenlaisessa elämän vaiheessa. Siis nämä työkaverit. Hyvä päivä oli, kiitollinen mieli.

Kävimme erään

MLL:n perhekahvilan avajaisissa lähipitäjässä ja tutustuimme siellä koulumuseoon, josta oheiset kuvat. Täytekakkukahvit joimme, ihmisiä jututimme. Eräs nuorisopaikka aukeaa lähiaikoina, sielläkin kävimme tervehtimässä. Näin pääsin mukaan näkemään hommaa vähän laajemmin. Kevyt alku. Itsestänikin se tuntui sopivalta.

Aamu oli pilvinen,

mutta iltapäivällä jo ripotteli räntää tai suoranaista vettä. Lähdin kuitenkin avannolle, ulkoilmaa kaipaan, kun olen siihen itseni totuttanut. Eipä ole paha tapa. Vielä illalla tein pienen lenkin, kun kävin vajaan tunnin kuntosalilla hulavannetta pyörittämässä ja venyttelemässä.

Katsoin

erään ruotsalaisen naisen tarinan Areenalta. Hänen ensimmäinen miehensä kuoli onnettomuudessa, toinen halvaantui ja nainen toimi omaishoitajana, kunnes 24 vuotta myöhemmin mies kuoli syöpään jokin vuosi sitten. Se herätti ajatuksia. Kuitenkin naisen tarina oli hyvin toisenlainen kuin omani. Paljon siinä oli samaakin, mutta hengellisyys ei kuulunut tuon naisen elämään. Kauniisti hän puhui, hyviä ajatuksia, rehellisiä tuntoja.

Aika mennä

lepäämään. Sitä ennen luen Markuksen evankeliumia. Matteuksen sain aamulla, vai eilisiltanako se oli, päätökseen.

Hyvää yötä, arvoisa lukijani!

MINUN ARMOSSANI ON SINULLE KYLLIN, SILLÄ MINUN VOIMANI TULEE TÄYDELLISEKSI SINUN HEIKKOUDESSASI.