Kategoriat: Ajankohtaista

Yllätys, yllätys: pipo :D

Olen ollut kolmessa

eri työpaikassa neljän päivän aikana tutustumassa. Tarkkailemassa, löytyisikö näistä paikoista minun näköistäni aukkoa. Yksi on ollut erityisesti minun mieleeni, mutta sinne ei ole mahdollisuutta päästä töihin. Mutta huomenna menen vielä eri paikkaan; tosin tiedän jo, että sinne ei liioin ole mahdollista palkata ketään muuta kuin 100 %:n palkkatuella. Pitäisi olla ollut 2 v työttömänä.

Mutta olen saanut paljon uusia kontakteja tällä viikolla. Kovasti olen pitänyt ulkomaalaisista, maahanmuuttajista. He ovat välittömiä, iloisia ja nauravat paljon, vaikka ei heillä helppoa ole. Monen taustalla on paljon raskaita kokemuksia.

Tänä iltana

käväisen tuottajien torilla hakemassa piimää. Viideltä on raamis kirkolla, Kirjastonkatu 5:ssä. Soittelen sairaalaan Arin veljelle, näin saan kontaktin Ariin.

Arin verta on onneksi alettu ohentaa lääkkeellä. Monet verikokeet on otettu, niistä toivottavasti selviää, mistä on kyse. Pelkäsin jo melkoisesti, että hänellä ehtii veri täysin hyytyä, kun se on niin sakeaa, etten ole kuullut kenelläkään olleen.

Heräsin eräänä aamuna neljältä ja olin varma, että Ari on kuollut, mutta hoitajat eivät viitsi yöllä ilmoittaa. Hautajaisia jälleen tein mielessäni eikä niiden järjestäminen ole kevyttä puuhaa edes teoriassa. Onneksi hän vaikutti pirteältä, kun kävin sairaalassa tiistaina.

Espanjan opintoihin

Reitti sairaalaan on tuttu

riensin mukaan eilisiltana, kun lapsenlapsi ei tullut hoitoon. Potevat mahatautien jälkimaininkeja nuo lasteni perheet. Itse selvisin siitä tosi vähällä, vain sunnuntain heikolla kunnolla.

Olen huomannut, että itseopiskelu on vaikeaa. Paljon helpommin pysyn vireessä, kun käyn tunneilla. Näinhän sen joulun aikaankin ja kesällä: muutaman viikon jaksan lukea aktiivisesti, sitten homma jää ja lopulta tyssää kokonaan.

Tänäänkin

on ollut haipakkaa. Kun tulin työpaikalta, reilun tunnin päästä lähdin Amekin kanssa piimää hakemaan torilta. Sieltä kävelimme raamattupiiriin, kun kerran olimme hyvässä vauhdissa jo menossa. Kävellessämme soitin sairaalaan. Kotona olin seitsemän maissa.

Hercule Poirot

tulee viiden jälkeen joka iltapäivä. Sen katsoin Areenasta ja söin samalla reippaan annoksen leipiä ja munakasta. Täytyy yötä varten varustautua, ettei tarvitse ainakaan nälän takia herätä. Aloitin kuuntelemaan Mailis Janatuisen opetusta Joosefista, hän on pitänyt ne reilu viikko sitten jossain naisten päivillä. Pari tunnin mittaista opetusta, suorasukaista puhetta Mailiksen tapaan. Olin puhelimessa, kuuntelu jäi kesken.

Piti kertomani

Memo-kirjan muistitekniikasta (Oddbjörn By). En ole ehtinyt lukea viikolla kirjaa ollenkaan eteenpäin, mutta muutaman muistikokeen olen tehnyt, ja ihmettelen sen toimivuutta!

Systeemi perustuu siihen, että jokaisella ihmisellä on runsaasti muistikuvia pitkäkestoisessa muistissa. Näihin vanhoihin kaavoihin lisätään se, mitä halutaan muistaa. Kerronpa mitä olen oppinut kirjan mukaan toimiessani ja näen samalla itse, vieläkö muistan. Voit tehdä sinäkin, hyvä lukijani, vastaavan harjoituksen.

Ajattele mielessäsi

lapsuutesi kotia. Valitse sieltä reitti ovelta siten, että sinulla on 7 eri paikkaa. Minun paikkani ovat:

- tuulikaappi - vessa - mummun kamari - tupa - oma huoneeni - poikien huone - vanhempien huone. Näen reitin mielessäni. Näetkö sinä omasi?

Sijoita näihin 7:ään huoneeseen jokaiseen kaksi asiaa niin, että ensimmäinen on aina vasemmalla puolella. Sinä voit sijoittaa ne omaan lapsuuden kotiisi, minä sijoitin omaani. Nämä esineet/asiat ovat: (kuvittele ne noihin paikkoihin):

Tuulikaappiin Putin ja hanhi. - Vessaan Mikki Hiiri ja kiinankaali. - Mummun kamariin jalkapallo ja kenguru. -Tupaan intiaani ja Maradona. -Omaan kamariini kasakka ja sulttaani (ooh!). -Poikien kamariin berberi ja King Kong. -Vanhempien huoneeseen sheikki ja sombrero(kuvittelin ne isän ja äidin päähän).

- Nyt sitten harjoittelet läpi kerran, pari nuo; siis niihin omiin lapsuutesi huoneisiin. Sen jälkeen kokeilet, muistatko. Ei haittaa, jos et heti muista. Sitten kun muistat, niin tiedätkö: osaa 14 suurinta valtiota järjestyksessä: Venäjä, Kanada(kanadanhanhi), USA, Kiina, Brasilia, Australia, Intia, Argentiina, Kazakstan, Sudan, Algeria, Kongo, Saudi Arabia ja Meksiko.

Kirjoita paperille omat huoneesi. Kirjoita myös niihin sijoitettavat 14 sanaa, aina kaksi rinnakkain, niin että voit katsoa ja lukea ne läpi helposti.

Jotkut noista olivat minulle vähän vieraita mielleyhtymiä, mutta idea on tässä hyvin selvitetty, vai ymmärsitkö sinä, arvoisa lukijani? Kuulemma ensimmäinen mieleentuleva mielleyhtymä on yleensä paras, kun luo itselleen näitä muistikuvia.

Seuraava muistettavien lista on sijoitettava eri paikkaan, ettei systeemi mene sekaisin. Itse olen laatinut rukouslistan käyttäen omaa kehoani "karttana": ystävät olen sijoittanut tiettyihin kynsiin, lähetit oikean käden sormiin, suku on vasemmassa kädessä, pari perhettä sijoitin  varpaisiin jne. Mielenkiintoista! Jos alkaa varvasta kutittaa, lieneekö se merkki kyseisen henkilön rukouksen tarpeesta, mene ja tiedä!

On aika ryhtyä

iltapuuhiin. Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!

Ja iloitkoot kaikki, jotka sinuun turvaavat, ja riemuitkoot iankaikkisesti. Suojele heitä, että sinussa iloitsisivat ne, jotka rakastavat sinun nimeäsi.
Sillä sinä, Herra, siunaat vanhurskasta, sinä suojaat häntä armollasi niinkuin kilvellä. -Ps 5:12,13