Kategoriat: Ajankohtaista

Kävyt kasvavat ylöspäin!

Yön jälkeen on ihana herätä uuteen päivään. Näin ei ole ollut aina. Joskus en olisi tahtonut herätä ollenkaan. Toisinaan on tehnyt mieli muuttaa ties minne. Joskus olen toivonut kuolevani.

Kamalia ajatuksia,

 mutta ne vain kertovat siitä, mikä on vointini. Kun minun ei tehnyt mieli käyttää pyöräkypärää, koska minulle oli ihan sama, vaikka kuolisin, tiesin, että olen hyvin väsynyt. Piti tehdä jotain, jostain piti saada apua.

Tunnen eheytyväni vähitellen, pikku hiljaa, lisää ja lisää. Joku junaan äskettäin hypännyt ehkä kyselee, mistä minun on pitänyt eheytyä, ja mikä nyt niin voimat vie.

Psykiatrikin ihmetteli

muutamia vuosia sitten, miksi en kuntoudu: mieheni hoidetaan vuodeosastolla, neljä lastamme ovat lentäneet pesästä. Miten voin 5 kuukauden sairausloman jälkeen edelleen olla muka uupunut? Siitähän minä hoksasin, että laiskahan minä. Töihin vaan takaisin päiväkotiin. Neljä päivää ehdin olla: olin kuin minua olisi ollut kaksi. Toinen oli siellä työssä, varsinainen minä oli omilla teillään, ei kyennyt jalkautumaan.

Yöunet menivät. Ja siinä jos missä tulee sekapäiseksi, jos uni ei tule, vaikka on väsynyt. Oli pakko hakea lääkettä, siihen oli hirmuinen kynnys. Mutta kun yön valvoin ja painin Jaakobin tavoin Jumalan kanssa, tiesin, ettei vaihtoehtoa ole. On nöyrryttävä. Oli poskiontelotulehdus, joka minulla oli aina stressaantuessani, oli univaikeudet. Sain mielialalääkettä, jota käytin kaksi vuotta. Se auttoi sikäli, etten enää itkenyt. Sain myös jotenkin nukutuksi. Lisäksi nukahtamislääkettä, mutta uni oli mitä oli.

Samaan syssyyn tulivat kolesterolilääkkeet käyttöön ja paljastui kilpirauhasen vajaatoiminta.

Ennemmin vankilaan

kuin töihin ennen kuin olen kunnossa, päätin. Olin ollut puun ja kuoren välissä selvitäkseni arjestani, mutta nyt olivat lapset lentäneet pesästä, nyt päätin tulla itse kuntoon.

Kolme vuotta tein kaikkea, painoin ylikierroksilla. En ollut masentunut varsinaisesti, nyt sen ymmärrän, kun luin erään artikkelin ylirasittuneesta äidistä. Olin vain niin tyhjäksi päässyt, että yritin ahmia elämää kuin happea saadakseni.

Kolmen vuoden jälkeen tuli suru. Tajusin, että minähän asun yksin. Lapset ovat lähteneet. Ensi kertaa ymmärsin, että puolisoni on poissa, hän ei voi asua ja elää kanssani saman katon alla, vaan on ollut palvelutalo/sairaalassa jo parikymmentä vuotta. Olen kuin leski, mutta minulla on puoliso. Tarvitsin tuon kolme vuotta omaa aikaa päästäkseni tajuamaan tämän.

Syvä yksinäisyys

asui minussa. Nyt käsittelin sen asian, että olen kodissani yksin. Niin kauan kuin lapset elivät kanssani, en sitä huomannut. On tervettä kokea yksinäisyys, on tervettä käsitellä tunteitaan.

Nyt tarvitsin työtä,

sainkin sitä kirjastosta. Sain muutaman hyvän tuttavan, jopa ystävän. Työ loppui reilu vuosi sitten eikä mitään minulle sopivaa ole tarjolla.

Mutta tekemistähän riittää,

siitä voit lukea näiltä sivuilta. Eheytyminen jatkuu, kuten kerroin. Uusi piirre on se, että nyt olen syönyt jo kohta viikon ajan pöydän ääressä! Niinhän normaalit ihmiset tekevät aina, eikö vaan! No, kenties jotkut yksin elävät syövät missä milloinkin, mutta minä olin niin uupunut vuosikausia, että lepo oli otettava aina, kun siihen oli mahdollisuus. Eli vaakatasoon aina, kun voi. Niinpä opin syömään ruokani sohvalla maaten, jolloin sain nostaa jalat ylös.

Aina kun menin vanhempieni luo, vuosien ajan, suuntasin sohvalle makaamaan. Äiti istui tuolilla sohvan vieressä. Nykyisin itse asiassa istun äidinkin luona aina pöydän ääressä! Voi miten hitaasti toipuminen tapahtuu, mutta sitä tapahtuu. On katsottava muinaisia päiviä, että voi nähdä muutoksen, jos sittenkään. Niin hidasta se joskus on. Mutta Jumalahan lupaa:

Katso, minä teen uutta. Nyt se puhkeaa taimelle, ettekö sitä huomaa! -Jes 43:19

Nämä jakeet olen säveltänyt raskaina vuosinani ja olen myös laulanut erittäin paljon tämän psalmin kohtia. Sana minua on parantanut varmaan eniten, nuo raamattulaulut, joita Jumala minulle antoi. Jahka opin äänittämään niitä niin että voin laittaa linkin tänne sivulle, saatte niitä kuulla, hyvät lukijani!

Jumala siis voi viedä

omansa niin syvälle uupumukseen, ettei sitä psykiatrikaan ymmärrä! Yritin kyllä antaa palautetta kyseiselle henkilölle myöhemmin, kun olin vuosien jälkeen toipunut, mutta hän ei ollut halukas ottamaan sitä vastaan. Harmi, hän olisi voinut kasvaa ihmisenä ja oppia tuntemaan paremmin ihmisen heikkoutta. Mutta sitä hän ei halunnut.

Psykiatreja on onneksi

muitakin, toisenlaisia. Kun yritin hakea toisenlaisia lääkkeitä toiselta lääkäriltä, tämäpä sanoi, etten tarvitse niitä enää ollenkaan. Ei hän aivan näin sanonut, mutta hän näki minut! Sen jälkeen oli riemullista, kun oli kuin vanne olisi irrotettu pääni ympäriltä ja kyyneleet jälleen pillahtivat silmistäni - minä kykenin itkemään! Olen saanut jättää myös kolesterolilääkkeen, kun aloin syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän. Olen hyvin kiitollinen, se on sanomattakin selvä.

Psalmi 6 itkettää minua

tänä aamuna.

Veisuunjohtajalle; kielisoittimilla; matalassa äänialassa; Daavidin
virsi.
Herra, älä rankaise minua vihassasi, älä kiivastuksessasi minua kurita.
 Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut, Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet,
 ja minun sieluni on kovin peljästynyt. Voi, Herra, kuinka kauan?
 Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut armosi tähden.
 Sillä kuolemassa ei sinua muisteta; kuka ylistää sinua tuonelassa?
 Minä olen uupunut huokaamisesta; joka yö minä itken vuoteeni vesille ja kastelen leposijani kyyneleilläni.
 Minun silmäni ovat huienneet surusta, vanhenneet kaikkien vastustajaini tähden.
 Väistykää minusta, kaikki väärintekijät, sillä Herra kuulee minun itkuni äänen.
 Herra kuulee minun anomiseni, Herra ottaa minun rukoukseni vastaan.
 Kaikki minun viholliseni joutuvat häpeään ja suuren pelon valtaan; äkisti he joutuvat häpeään, kääntyvät pois.

Tuo "luiden peljästyminen" voisi tarkoittaa masentumista. Itse ajattelen myös, että nuo vastustajat eivät ole vain ulkopuolisia ihmisiä, vaan omia sisäisiä vaatimuksia, jotka ajavat meitä raatamaan, vaikka ei tarvitsisi. Emme löydä lepoa, ennen kuin löydämme sen Jeesuksen veren suojasta, levosta hänessä ja hänen kanssaan.

Nyt tuli kiire...

Siunattua päivää sinulle, arvoisa lukijani! Juttu jatkuu seuraavassa Ajankohtaisessa - ja kuvat laitan myöhemmin :)

jk. Laitankin vain tuon yhden kuvan tähän Ajankohtaiseen. Ehkä sopii aiheeseenkin, että on aika väritöntä...