Kategoriat: Ajankohtaista

Tänään bongasin vain pari kohtaa jaettavaksi Raamatusta. Huomaatkos, hyvä lukijani, minun pitää aina olla jakamassa eteenpäin. Kai se on minun luonteeni ominaisuus, tieten tahtoen en ole tällaiseksi heittäytynyt.

Esran 3. luvusta tämä:

- Israelilaiset uhrasivat Herralle aamuin illoin. He olivat kauhuissaan naapurikansojen tähden. -Herää kysymys, kuinka pitkälle itse olemme taipuneet maailmallisuuteen? Raamattu varoittaa uskovia:

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. -Room 12. luvusta

Danielin kirjasta, 11:32:

- Vain ne pysyvät lujana ja kestävät loppuun asti, jotka tuntevat Jumalansa. -Sen takia meidän tuleekin varoa paaduttamasta sydäntämme, ettemme luovu elävästä Jumalasta. Eilisessä tekstissä juuri kävi ilmi, että kuningas Belsassar pyörittyään yön vuoteessaan tajusi, että Jumala on totisesti elävä: hän oli heitättänyt Danielin leijonien luolaan ja siellä tämä oli ilmielävänä vielä aamullakin.

On ollut upea päivä,

olen oikein onnellinen. Vaikka heräsin jo kahdelta nukuttuani 4-5 tuntia, olen jaksanut päivän hyvin. Siivosin jopa keittiön laatikot ja vähän kaappejakin ja pesin keittiön lattian. Kävin lenkillä ja kävelin sairalaan ja takaisin.

Paineilmapatjan "tietokone"

Sairaalassa

olikin ihana asia Arilla tänään, kun hän sai paineilmapatjan. Ostimme sellaisen omaksi Arille omaisten myötävaikutuksella, sillä sellainen on tosi kallis. Mutta täysin liikuntakyvyttömälle se ennalta ehkäisee makuuhaavojen syntymistä ja helpottaa mahdollisia kipuja. Olen hyvin kiitollinen Arin puolesta.

Vesisateessa tallustelin kotiin, satoi aika reippaasti. Illalla sentään lähdin autolla raamattupiiriin ja hain Amekin kyytiin. Paluumatkalla toin toisenkin rouvan kotiinsa.

Meillä oli antoisa ilta,

hyvä ilmapiiri ja henki keskellämme, kun olimme Mummin luona viettämässä hänen nimipäiviään ja kahvittelemassa. Luimme viimeisen osan ilosanomapiirikirjasta, jota olemme käyneet läpi pari vuotta. Meitä oli 14 koolla. Keskustelimme, rukoilimme. Ensi vuoden alusta aloitamme Ruutin kirjasta käyden läpi Mailis Janatuisen ilosanomapiiritekstejä, jotka löytyvät netistä. Niitä voi kuka vaan kopioida sieltä ja käyttää kokoontumisissaan.

Herra siunatkoon tämän viikonloppusi, arvoisa lukijani!