21.11.2015 - Kotipäivä

Hektisiä päiviä takana, tänään pidän kotipäivän. Leivon ja mahdollisesti imuroin vähintään. Jälkimmäinen voi kyllä jäädä kokonaan pois laskuista, jos sattuu. Keskipoika on joka tapauksessa tulossa pian piipahtamaan, siitä iloinen mieli! Hän aikoi palauttaa lumilapioni ja matkalta soitti, että voi tuoda maitoa, jos tarvitsen. Myöhemmin hän ilmoitti, että lumilapio unohtui kotiin, mutta maito on tulossa. Ne perintötekijät, hmmh.

Unohdin kirjoittaa

viimeksi parista minulle tärkeästä asiasta. Kun tulin Nivalasta sairaalan kautta kotiin, purin tavarani ja lähdin heti lenkille. Otin uimavaatteet reppuun, vaikka en ollut ollenkaan varma, viitsinkö mennä uimaan. Riisuminen ja pukeminen ei ole hauskaa, kun pitää olla monta kerrosta vaatetta.

Halusin palauttaa itseni takaisin kotiin ja käveleminen kosteassa, hämärässä ilmanalassa on mitä parasta lääkettä siihen. Tein lopulta yli 8 km lenkin ja kävin puolivälissä matkaa uimassa Hietasaaressa. Palauduin kävellessäni henkisestikin takaisin kotiin. 

Haaste velvoittaa,

se oli se toinen, mikä jäi kai kertomatta. Sovin liikkumisen lisäämisestä parin ystävän kanssa. Jos olen sopinut jotain, se on tehtävä. Koska liikkuminen on mitä parasta lääkettä paitsi fyysisen terveyden, painonnousun estämisen, mielenterveyden ja kaikinpuolisin hyvinvoinnin kannalta, ei ole yhtään syytä olla liikkumatta. Sitten jos ja kun siihen ei kykene, on eri juttu.

Uimahalliin

en ole kerrassaan ehtinyt tänä syksynä hivuttautua kertaakaan! Mutta ulkona kävely ja avannossa käynti on riittävä juttu sekin. Sillä konstilla pääsen paikasta A paikkaan B ja se innoittaa minua. Uimisella pääsen altaan päästä toiseen ja takaisin ja saavutus sekin on. Nyt ei ole vaan vielä napannut se juttu. Tiedän kyllä, että ensimmäisen reissun jälkeen innostun taas siitäkin.

Uimaliput loppuivat keväällä, uudet ovat vielä ostamatta, joten kun niitä ei vielä ole, sekin vähän hidastaa menoa, mutta ei estä sitä. En tarkoita, että yrittäisin livahtaa maksamatta altaaseen ja pelkäisin, ettei se onnistu. Luultavasti kukaan ei niin kuvittelekaan, mutta varmuudeksi kerron.

Kakkuvuoka pitää voidella

paksulla voilla ja runsaalla korppujauholla, neuvoi Kaisa-ystävä. Niin tein, ja tulokset näette yläkuvassa! Se oli oiva neuvo.

Uskoin, että teflonvuokia ei tarvitse ainakaan korppujauhottaa, tuskin voidellakaan, mutta se oli paha erehdys. Kuva ohessa siitäkin, niin ettei kukaan vaan erehdy moiseen.

Nostalgiaa

alkaa tulla meikäläisen elämään hiipimällä. Kun olin äidin luona, kaivelin hänen kaappejaan ja löysin ikivanhan vuoan. Sitä olen voidellut pikkutyttönä kymmeniä kertoja, kun lauantaisin leivoimme äidin kanssa ja lopuksi uuniin laitettiin ihannekakku. Äiti oli iloinen, kun edes yksi tavara väheni hänen varastoistaan. Yläkuvan oikeanpuoleinen kakku on tehty äidin vanhalla, minun nykyisellä vuokalla.

Nykyisin nuorillakin on kaikkea, kukaan ei tarvitse mitään. Se on jotenkin surullista. Senpä takia olen innostunut Joulun lapsi -keräyksestä. Toki on monia muitakin mahdollisuuksia auttaa, kotimaassakin. Mutta joka asiassa ei voieikä tarvitse  olla mukana. Minä olen koonnut 10 hengen ryhmän, jonka kanssa teemme läjän paketteja ensi jouluksi YHDESSÄ. Kirjoitin siitä aiemminkin, koska tämä yhdessätekeminen on minusta vaan niin inspiroivaa! Sitä kaipaan elämääni.

Arin luona

olin eilen. Painelin viiden vuoden tottumuksesta vanhaan paikkaan ja olin jo hissin rivassa roikkumassa, kun muistin, että Ari on toisessa rakennuksessa. Ehkä seuraavalla kerralla osun oikeaan heti kättelyssä.

Olen kiitollinen, että Ari on osastolla, jossa on useita tuttuja hoitajia. Sekin on hyvä asia, että Arilla on nyt huonekavereita. Tähän asti hän on halunnut oman huoneen. Nyt hän ei halunnut. Siksikin on mahtavaa, että hän sai mitä halusi; omaa huonetta hänen ei olisi mitenkään ollut mahdollista saada. Hyvä kun tänä päivänä löytyy sairaalle ylipäänsä vuode alle. Jumala pitää kyllä Arista  huolen, siihen luotan. Jeesuksen, ystävien ja seurakunnan esirukoukset kantavat - kiitos niistä!

Ari oli pirteä ja iloinen, menimme hänen kanssaan kellarin käytävää pitkin kahvilan aulaan. Siellä oli rauhallista, Arin sisarkin piipahti veljeään katsomassa.

Pari vinkkiä helpottamaan elämää:

Hankin korviin laitettavat kuulokkeet kännykkään. Nyt voin puhua puhelimessa kävellessäni ilman että tarvitsee pitää kättä koukussa korvalla. Voin vaikka kutoa samalla, kun juttelen. Hommasin äidilleni samanlaiset ja ne tulivat tarpeeseen: ei tarvitse kipeillä käsillä yrittää pitää kännykkää paikallaan, kun se tahtoo heilua. Ensin heiluu käsi ja sitten kännykkä. Olemme äidin kanssa paljon puheissa ja äiti monien muidenkin kanssa.

Tuollaiset johdot maksavat pari kymppiä. Suosittelen! Kannattaa huomata, että johto pitää painaa perille asti: sekä oman että äidin johdon suhteen emme meinanneet saada sitä toimimaan, kun johto ei ollut tarpeeksi syvällä. Emme saaneetkaan, jos totta puhutaan. Tarvittiin vähemmän hosuva nuori mies avuksi. Tällaiset hätähousut ovat kyllä nopeita, mutta aikaa kuluu tunarointiin.

Luin netistä ennen Nivalaan menoani, että jäinen tuulilasi sulaa sekunneissa, kun siihen suihkuttaa seuraavaa nestettä:

- 2/3 viinaa

- 1/3 vettä

- tiskipesuainetta

Ei auttanut muu kuin painella viinakauppaan, ostamaan sekä äidille että itselle viinaa ja toisesta kaupasta kaksi suihkepulloa. Tein sekoitukset kummallekin. Lisäsin tiskiainetta lorauksen. Eipähän tule mieleen maistella - onneksi siihen ei ole hinkuakaan, Luojan kiitos. Myyjä sanoi, että aineen on oltava vähintään 38%:sta. Tarvitaan tehoja.

Nyt sitten odotan, jos en kieli pitkällä, niin innokkaasti kuitenkin tuulilasini jäätymistä, että pääsen tuota ihmeainetta kokeilemaan. Kerron sitten, onko siitä mihinkään vai pitääkö ruveta ikkunalaseja sillä pesemään. Myyjät neuvoivat kaksissa tuumin, että viinaloraus ikkunanpesuveteen poistaa harmaat jäljet lasista. Ehkä tässä ydinsyy siihen, miksi ikkunat jäävät surkean likaisiksi pesuni jäljiltä. Viinaa en ole ymmärtänyt lorauttaa!

Kuiviin käsiinkin on apu viinasta, kuulemma. Loraus ja hinkkaus, ja avot, kädet ovat kunnossa. Melkein palasin ostamaan toisenkin putelin, kun näin paljon käyttöohjeita tuli yhdelle ja samalle aineelle. Joka tapauksessa kaikki nämä ohjeet viinan käyttämiseksi ovat parempia kuin se, että sitä lorottaa kurkusta alas.

Keskipoika kävi

ja asensi jälleen kännykkääni "kauppa" -nimisestä paikasta jotain juttuja, jotka auttavat esimerkiksi siinä, että voin kuunnella kännykästä lähetyshiippakunnan saarnoja. Eilen yritin vimmatusti Arin kanssa ollessani saada saarnoja kuuluville, mutta en onnistunut.

Ohrasuurimopuuro

on valmista, laitoin uuniin nyt perunoita ja porkkanoita öljyllä valeltuna. Päivä jatkuu kuuntelemalla joko jotain Mailiksen opetuksia tai lhpk:n saarnoja samalla kun kudon. Tai ehkä sitä imuria pitäisi heilutella, niin pääsisin sitäkin miettimästä.

Olkoon tämä kirkkovuoden viimeinen viikonloppu itselleni ja sinulle, arvoisa lukijani, sellaista aikaa, että pohdimme muutakin kuin maallista

ruokaa, syömistä tai liikkumista. Ensi viikolla sitten voimme suunnata ajatuksemme uuteen kirkkovuoteen ja joulun odotukseen. Ole siunattu!