Kategoriat: Ajankohtaista

Tänä aamuna opin uutta Raamatusta. Kuuntelimme Kalle Väätäisen saarnan valvomisen sunnuntailta eli siis viime pyhältä äidin kanssa. Olipaselkeää puhetta.

Matteuksen 24. luku kertoo lopun ajan tapahtumat, sen mitä Jeesus niistä kertoo seuraajilleen. Hän sanoo: toinen otetaan, toinen jätetään. Olen aina kuullut opetettavan, että sen käy hyvin, joka otetaan, mutta joka jätetään, voi sitä poloista.

Asia onkin päinvastoin!

"Jättäminen" tarkoittaa jäämistä Jumalan varaan, anteeksi saamista. Sen sijaan joka otetaan, hän jää omaan varaansa. Hänet tuomitaan syntiensä mukaan. -Parempi että kukin kuuntelee itse, jos asia kiinnostaa etten puhu omiani.

Sää on selkeä

tänä aamuna, +nolla astetta. Äidin vointi on parempi, verenpaineita on mitattu. Itselläni on aika matala verenpaine. Uskon, että tänäänkin tulee hyvä päivä.

Niin oli eilinenkin,

kävin kälysellä kylässä ja tapasin myös mukavia veljentyttäriä. Itse asiassa innostuin hölkkäämään kälylään. Puhun vain kälystä, koska velipoika ei ollut kotona. Käly lähti saattelemaan minua ja juosta hölkötimme yhdessä niin että matkaa kertyi pari kilometriä, neljä yhteensä. Lapsuudenystävä tuli miehineen vastaan, mutta enhän minä edes tuntenut, kun en kuvitellut tuttuja tapaavani. Tänään menen näitä ystäviä tapaamaan.

Taidanpa mennä

hetkeksi lukemaan espanjan läksyjä. Olen innostunut lukemaan kappaleita ääneen, kun sain vinkin, joka innostaa minua. Opiskelukaveri neuvoi laittamaan viivan kappaleen loppuun, kun sen on lukenut läpi. Tästähän minä innostun! Liekö kyse kilpailuhenkisyydestä vai jostain muusta, en tiedä. Tuskin viitsisin pullojakaan kerätä, ellen merkitsisi ylös löytämiäni määriä. Täytyy olla tavoite ja päämäärä, se innostaa.

Minulla on monia lähipäämääriä, mutta tärkein päämääräni on päästä taivaaseen ja olla siellä yhdessä sukuni ja ystävieni ja kaikkien niiden kanssa, joita olen elämäni aikana tavannut. Rukoilen tapaavani siellä sinutkin, arvoisa lukijani!