Kategoriat: Ajankohtaista

ET-lehdessä 6.5/15 kerrotaan Aunuksesta, tutusta pariskunnasta

Kaamos ei ole ainoa pimennys tässä maailmassa kuten olemme tänään voineet seurata uutisista. Monenlaista tukea ja rauhaa toivotetaan ja toivotaan Pariisiin, Ranskaan ja koko maailmaan. Mutta vaikka seinät olisivat kuinka vankat ja katto luja, rakennus hajoaa, ellei sen perustus ole kunnossa. Maailmamme ei tule kuntoon ja terveeksi inhimillisin keinoin, tarvitaan jotain muuta.

Niin on myös

maailman rauhan suhteen. Sitä ei tule, vaan se on jo tullut, kun Jeesus tuli. Hän on rauha. Hänessä mekin saamme rauhan, sitä ei ole tässä maailmassa. Loppuun asti on oleva sotia. Syynä on meidän ihmisten synti, joka ei lähde toivomalla pois, ei liioin rauhankasvatuksella.

Jokin aika sitten

joku kirjoitti, että muslimeja, jotka tulevat Saksaan, on ihan turha käännyttää, koska he palaavat omaan maahansa ja sitten heidät tapetaan, jos heistä on tullut kristittyjä. Haloo, mitä pimeyttä tuollainen puhe on:

Ensiksikään

ihmiset, joita "käännytetään", eivät tule kristityiksi, jos heidät ylipuhutaan ja pakotetaan siihen. Kristitty on sellainen, joka on saanut lahjaksi Jumalalta uskon ja uudestisyntyy Pyhän Hengen vaikutuksesta. Pyhä Henki itse todistaa meidän henkemme kanssamme, että me olemme Jumalan lapsia. Jos meillä ei sitä todistusta ole, me olemme vain uskonnollisia ihmisiä mutta emme pelastuneita.

Kun Jumalan sanaa julistetaan, me voimme alkaa uskoa. Usko syntyy Jumalan sanan kuulemisesta, ei mistään käännytyksestä tai ihmisten puheista.

Toiseksi

ei ihmisille kerrota evankeliumia (käännytys on jotain muuta kuin ilosanoman julistamista!) sen takia, että heidän olisi helppoa asua ns. kristityssä maassa. Ei kristinusko ole mikään kulttuuri tai elämäntapa, vaikka se vaikuttaakin niihin. Jos ei vaikuta, emme ole kristittyjä. Jos meille on ihan sama istummeko moskeijassa, kristillisessä kirkossa tai hindutemppelissä, emme todellakaan ole kristittyjä. Tai jos emme muka välitä mistään noista, meillä on sittenkin jokin omatekoinen uskonto, sillä ihmisen sisin etsii totuutta.

On vain yksi henkilö, joka on sanonut itsestään: MINÄ OLEN TOTUUS. Hän antaa meille sen, mitä etsimme koko elämämme.

Syy, miksi evankeliumia

Joskus kaikki voi hajota käsiin!

julistetaan ja kristillinen kirkko on olemassa, on se, että me kuolemme. Ja koska me kuolemme, tarvitsemme Jumalaa. Ilman Häntä me tuhoudumme ja joudumme pimeyteen, jossa ei minkäänlainen valo loista. Jo tämä syksyn pimeyskin on melkein liikaa välillä, vaikka päivällä vähän valo loimottaakin. Mitä sitten on iankaikkinen pimeys!

Synnin takia olemme erossa Jumalasta, mutta hän itse on valmistanut meille pääsyn ahdingosta antamalla oman Poikansa meidän sijastamme syntiuhriksi. Meidän tarvitsee vain uskoa häneen niin näemme kerran Jumalan kasvot ja saamme nyt jo elää iankaikkista elämää. Onko tämä liian helppoa uskottavaksi?

Naemankin

olisi halunnut profeetan huiskuttelevan käsillään ja tekevän jotain komeaa sen sijaan, että ylhäisen hoviherran piti mennä räpistelemään kurjaan Jordaniin ja vielä monta kertaa. Meille ei tahdo kelvata Jumalan avaama tie. Haluamme kulkea omia polkujamme. Jumalan armoa on se, että hän antaa joskus hyvyytensä, joskus koettelemusten vetää meidät luokseen. Näin minulle on tapahtunut, ja olen siitä ikuisesti kiitollinen Jumalalle!

Eilen klo 16 maissa sairaalan lammella oli jo hämärää

Tänä aamuna

lähdin seitsemän jälkeen vesisateeseen kävelemään ja uimaan Hietasaareen. Oli pää kipeä ja teki mieli happea. Olen kutonut liikaa, siitä se johtunee. Hyvää teki tuo lenkki. Sen jälkeen olenkin venynyt sisällä. Leiponut ja kuunnellut saarnoja. Töllöttänyt pari filmiä, seurannut vähän uutisia. En mitään erityistä.

Kotihommat ovat vähän sellaisia, että niissä hurahtaa aikaa kamalasti. Jos leipoo, niin koko ajan tulee tiskiä. Ja kun on leiponut, ruuat on säilöttävä, etteivät ne kuivu tai vanhene. Kiitollinenhan siitä saa olla, että pystyy kaikenlaista tekemään. On niin paljon syytä kiittää kaiken väsymyksen ja pimeyden keskelläkin. Sisäinen ilo on Jumalan lahja.

Urkuja olen

Mökkimuistoja

paukuttanut pitkin päivää. Huomenna minulla on kanttorivastuu kirkolla messussa. Helpottaa, kun tiedän, etten ole esiintyjä, olen palvelemassa seurakuntaa omalla panoksellani ja saan olla Jumalan hoidettavana ja hän palvelee sanalla ja sakramentin kautta laumaansa, myös minua.

Menen jo kahdeksi

Biblioniin, sillä lupasin leipoa pari kakkua kahvipöytään. Toinen tarttui vuokaan perusteellisesti. Toinen on muuten kalpea. Leivoin yhden lisäkakun ja siitä tuli aika hyvä. Klo 15 Mailis Janatuinen pitää pari raamattuopetusta. Pidän Mailiksen kohtikäyvästä ja selkeästä, arkisesta tyylistä puhua. Välillä on kahvit, messu viideltä. Sinne on tervetullut jokainen, jolla on jano ja nälkä, Jumalan sanan kuulemisen nälkä ja jano.

Hyvää pyhänaikaa, arvoisa lukijani!