10.11.2015 - Terveellinen liikunta!

Loppuviikko ja viikonloppu meni lasten perheitä odottaessani ja heidän täällä ollessaan, joten en ehtinyt lenkille. Maantaina piti vähän töniä itseäni, että pääsin kotoa ulos aamulla! Niin salakavalasti laiskuus ja väsymys vyöryy päälle, ettei uskoisikaan. Mutta niinpä sitten tänä aamuna oli huomattavasti helpompaa loikata lenkkareihin aamun tullen ja  pirteää oloa on piisannut.

Pakko myöntää

että harmaa sää synkistää mieltä. Sen takia tänä aamuna olikin huikeaa nähdä aurinko! Jumalan kasvothan ovat kuin aurinko, joka täydeltä terältä paistaa. Sen takia emme voi niitä nähdä, kuolisimme niiden häikäisyyn. Isä meidän -rukouksessa pyydämme Jumalaa kääntämään kasvonsa meidän puoleemme. Toisessa kohtaa pyydämme, että Jumala valaisee, kirkastaa kasvonsa ja on meille armollinen.

Kaipaamme Jumalan valoa ja rakkautta, vaikka emme sitä oikein ymmärrä edes. Sen takia synkistymme, kun aurinko on pilvessä, koko luonto kärsii valon puutteesta. Liiallinen valo taas polttaa kaiken poroksi.

Näin riippuvaisia olemme Isästämme, Jumalasta. Niin kuin lapsi on riippuvainen vanhempiensa rakkaudesta ja hyvyyden osoituksista! Ilman niitä hän kuihtuu ja masentuu.

30 vuotta sitten

olin synnytyslaitoksella. Meidän kakkospoikamme syntyi silloin keskipäivällä, isänpäivänä. Näitä onnellisia päiviä minä olen saanut Jumalan armosta kokea neljä kertaa. Jokainen lapsemme on suuresti siunattu ja ilon aihe Arille ja minulle ja varmasti myös Jumalalle. Nyttemmin myös puolisoilleen ja jopa tulevalle polvelle.

Enää en ihmettele sanontaa, että elämä on parasta silloin, kun se on täynnä lasten hyörinää. Kun he lähtevät kotoa, minä äiti voin vain vilkuttaa perään ja rukoilla. Elämä kuljettaa lapsia heidän omaa tietään ja minä saan jatkaa omaani. Minun ei tarvitse enkä saa elää lasteni kautta enkä edes mieheni kautta. Minulla on oma elämä elettävänä ja vastuu siitä.

Moni vanhempi ei irrota otetta lapsistaan tai saattaa riippua puolisossaan. Se on helppoa silloin, kun siihen on mahdollisuus, siis puolisoon takertumiseen. On myös lapsissaan roikkuvia äitejä, joiden puoliso sallii sen. Liekö isiäkin, en tiedä. Parisuhteen tulisi olla kuitenkin se ensimmäinen, lapset sen jälkeen. Näin ei ikävä kyllä kaikissa avioliitoissa ole asian laita.

Joskus kriisitilanteissa huomaan hakeutuvani mielelläni Arin suojiin, turvaan, minäkin. Ei ole helppoa kohdata yksin vastoinkäymisiä ja ongelmia. On hyvä, jos saa turvaa puolisosta. Kaikki eivät saa, vaikka puoliso olisi terve.

Olin aivan naatti

viikonlopun jälkeen vielä maanantai-iltana. Sain unen vasta aamuyöllä. Tänään olo alkaa tuntua normaalilta. Olen pessyt pyykkiä, siivoillut kotia, lämmittänyt hernekeittoa. Olen pitänyt yhteyksiä ystäviin ja äitiin. Jutellut naapurien kanssa ja koonnut valmiiksi

Romaniaan menevät

lasten joulupaketit. Kuljetin ne läheisimpään noutopisteeseen, Helluntaiseurakuntaan, kotini nurkan taakse siis suurin piirtein. Haastan ensi jouluksi ihmisiä tekemään yhdessä kanssani paketteja!

Jos meitä olisi 5, voisimme koota vaikkapa 30 pakettia yhdessä. Tai jos olisi 10 henkeä, 50 paketin tekeminen ei olisi mahdotonta, eikä edes sadan. On vaan syytä kerätä tavaraa paketteihin pitkin vuotta, muuten rahat loppuvat ainakin tavalliselta tallaajalta, työttömältä.

On hauskaa tehdä löytöjä; harjoja, paitoja, piirustusvälineitä ja leluja, pitkin vuotta, kun mielessä on esim. 5-8 vuotiaat tytöt ja pojat, joille ajattelin ensi vuoden paketteja tehdä. Facebookin kautta on sitten ilo seurata pakettien jakoa perheisiin, joissa ei ennemmin eikä kenties myöhemminkään lahjoja jaella.

Itse muistan aina ison paketin, jonka sain erään tätini perheeltä kauan sitten. Siinä oli kaikkea ihanaa, ihan tavallista, mutta minulle ja perheelleni tarpeellista. Ja mieli ilahtui, kun joku oli muistanut!

Eila Kurkela puhuu

meille tänään seuraavaa:

- - - Joskus on Herran pyhien osana joutua Paavalin tavoin kärsimyksen kouluun, josta vain Jumalan armon kantamina viimein noustaan "kuritettuina, ei kuitenkaan tapettuina". Ja kun siitä koulusta joku selviää, se on kokemusten kokemus. Jotain on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Jos ei muuta, niin suuren Opettajan kasvonpiirteet, joita kyynelten lävitse katselimme.

Kun muuta selitystä ei ollut eikä mitään lohdutusta löytynyt, silloin oli itse Lohduttaja läsnä. Hänen läsnäolonsa riitti kantamaan pimeyden päiviten ylitse ja viimein vapautti meidät sodistamme ja mielemme kaaoksesta.-s. 127 kirjasta Sinun kanssasi

Iloa iltapäivääsi tai mikä hetki päivästä onkaan, kun tätä luet, arvoisa lukijani! Jumala siunatkoon sinua!