11.10.2015 - Uusi aamu, uusi armo tänäänkin!

Su klo 10 lähtö torilta 10 km kävelylenkille. Asia on minua kiinnostanut ja päätin, että tänä sunnuntaina menen mukaan. Niinpä sitten heräsin viideltä sitä varten, vaikka vielä olisi väsyttänyt. Kellokin oli muka herättämässä kahdeksalta, etten vaan myöhästy. Naurettavaa, kun sitten hyppään pystyyn kesken yötä. Stressinsietokykyni on surkea.

Mutta kun kerran heräsin,

niin eiköhän se päivä tästä lähde. Päivitin jo toisen blogini, jota tulee harvakseltaan kirjoiteltua - kiitosaiheita, joita kyllä joka päivälle riittää. Joka päivä on armoa, uusi elämä. Yö on aina pieni kuolema, emme tiedä, nouseeko meille uutta päivää tässä ajassa, vai heräämmekö iankaikkisuudessa.

Kolmelta messu

evankeliumiyhdistyksen kirkossa, Kirkkopuistikko 10:ssä. En tosin ole varma, menenkö sinne, sillä aion mennä sairaalaan Arin luo lenkin jälkeen. Kenties kuuntelemme saarnoja tai opetuksia Arin kanssa netistä. Tai sitten ihan Raamattua vaan. Ei "vain", vaan "vaan"; eri asia. Olen kovasti soitellut viikon päästä olevaan Mikaelin srk:n messuun liturgisia osia, sillä olen soittovastuussa silloin. Hermostuttaa vähemmän, jos homma on paremmin näpeissä.

Viitisen kiloa makeisia

raahailin eilen repussani kaupasta kotiin. Ensin toin vaan viisi pussia, sillä kävin parissa kaupassa vertailemassa hintoja. Tein sitten uuden reissun ja toin repun täyden tavaraa, halvemmalla hinnalla. Nyt vaan pakkaamaan Romanian lasten joulupaketteja! Niitä voi jättää Vaasassa Kansanlähetyksen lähetyskodille ja Helluntaisrk:lle. Jälkimmäinen on melkein kotini nurkalla, joten vien sinne, jahka paketit ovat valmiina.

En tiedä, kilpailevatko paikat siitä, mistä enemmän paketteja lähtee eteenpäin. Sellainen on joka tapauksessa turhaa, sillä paketit ovat menossa lapsille, jotka tarvitsevat toivoa elämäänsä ja samalla saavat hengellistä evästä, sanan Jeesuksesta, joka rakastaa ja jonka tähden minäkin näitä paketteja teen. Ja tietysti itseni tähden, koska saan itse iloa ja on hauskaa jakaa eteenpäin.

Sohvailua

tässä välissä pari tuntia. Otin jopa nokoset, Raamattu sylissä, rillit päässä. Jesajan kirja ja Efesolaiskirje lukemisinani näinä päivinä. Kuuntelin Norvannon opetuksen Psalmista 30 ja 31. Norvannolla on tosiaan aika samanlainen puheenparsi kuin Petri Hiltusella, miellyttävää ja helppoa kuunnella.

Suolan salaisuudesta

puhuu Eila Kurkela lukemassani tekstissä osuvasti. Eihän ole vaikeaa kaataa vaikka koko purkillista kerralla keittoon ja voi olla varma, että suolaa ON! Mutta viisasta se ei ole. Hän kirjoittaa:

Ennen pitkää moni suolaaja onkin huomannut, että hänen hyvät yrityksensä ovat menneet hukkaan. Pakollakaan ei tahdo saada lähimmäistä syömään, kun ruoka ei enää olekaan "suloista ja suolalla höystettyä", vaan silkkaa suolasoppaa.

Pelkäänkin, että vuosia kestäneen järjestelmällisen suolaamisen ansiosta olemme tulleet kovin rohkeiksi ja kokeneiksi ja menettäneet jopa terveen arvostelukykymme. Olemme karkottaneet ihmiset läheisyydestämme ja jääneet itse suolaisen rämeen keskelle.

Mitä korkeammat suolaisuusprosentit, sitä vaikeammin ihmiset syövät. Sanamme ja parhaimmatkaan opetuksemme eivät enää tavoita, jos olemme suolaten polttaneet yhteydet poikki.

Suolaisuudesta voi tulla itsetarkoitus. Pelottaa tämä kuva: suolan valtaan jätetty, eristäytynyt ja tukkeutunut ihmiselämä. Hesekiel puhuu näyssään rämettymisestä ja Jaakob kirjeessään suolaisesta lähteestä, jonka vesi ei kelpaa juotavaksi.

Jeesus neuvoo meille parhaan suolaamistavan Mrk 9:50: "Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha."

On helppoa viskoa suolaa toisen silmille ja ojentaa lähimmäistä. Mutta vasta siinä, kun suolataan omaa lihaa, oppii ripottelemisen taidon ja ymmärtää jotain ihmisen kestokyvystä.

"Suola itsessänne... valvo itseäsi... koetelkaa itseänne", ovat Raamatun neuvoja. Näiden arkisten läksyjen oppimisessa hupenee ylenpalttinen suolaamisen into. Kun pitää suolata ja valvoa itseään, oppii mittaamaan varovaisesti. Kourallisesta tulee hyppysellisiä.

- - - Jos syttyisi ilonpilkettä uskovien silmiin ja onnellista, sydämellistä hymyä arkiseen kanssakäymiseen, ehkä yksi ja toinen elämän kivisten kuormien taakoittama pysähtyisi etsimään apua elämänsä ilottomuuteen. Mutta kuinkahan usein meidän uskovienkaan elämässä ilo on näkyvissä - - on kovin paljon työlästä ja turhauttavaa näpertelyä oman uskonroolimme vuoksi. Ja kaikki tämä sitoo.

- - ilman suolaa tämä maailma mädäntyy synteihinsä. Mutta jos jos meillä uskovilla ei ole halua käydä tälle itsemme suolaamisen tielle eli antautua Herran käsittelyyn, meidän käyttöarvomme Jumalan taloudessa jää kovin vähäiseksi. -Sinun kanssasi, s. 97-100.

Ai, ai mitä puhetta! Tuo sana vie meidät tekemään parannusta, ts. osoittaa, että suolapurkkini reiät ovat liian isot. Toisia on hauskempi suolata kuin itseään. Mutta älkäämme olko vain sanan kuulijoita vaan sen tekijöitä. Asettukaamme Sanan alle, sen tutkittavaksi. Näin suola, siis Sana saa tehdä työtään meissä.

Jotkut painottavat

kovasti evankelioimista tarkoittaen sitä, että pitää puhua toisille, pitää jakaa traktaatteja tai mitä se sitten tarkoittaakaan. Niin pitääkin, mutta ensisijaisesti meidän tehtävämme on itse asettua Sanan alle, että suola saa tehdä meissä työtään. Ja kun se sen tekee, alamme ylistää Jumalaa! Sillä se on seurausta ilosta, joka syntyy Jumalan lain ja evankeliumin kuulemisen kautta: tulen syntiseksi, valo paljastaa sisimpäni. Tarvitsen armoa: evankeliumi sen antaa ilmoittaessaan, että kaikki syntini on annettu anteeksi!

Näin valo pääsee sisimpääni ja alan tehdä sitä, mitä Jumala tahtoo minun tekevän. Niillä lahjoilla, jotka minulle on annettu. Minulla ja sinulla on omat tehtävämme. Meidän tulee valvoa ennen kaikkea omaa tilaamme ja hoitaa omat tehtävämme. Ei toisten tehtäviä.

Eilen

kävin uimassa Hietasaaressa, kävelin paljon päivän mittaan. Illalla sain tyttären lapsineen vieraakseni. Kudoin, kävin saunassa. Luin ja söin. Nyt lähden katsomaan, millaista on tehdä lenkki kävelijöiden seurassa.

Olkoon päiväsi siunattu, arvoisa lukijani, ja kiitos kun olet lukusalla!