04.10.2015 - Vaivatonta viljaa ei ole!

Otsikko on vanha sanonta, jota äitini siteerasi, kun rahtasin puolukkaämpäreitä metsästä kotiin. Totta se on, olipa kyse leivästä, kalasta tai muusta ruuasta: on tehtävä työtä ennen kuin ruoka on pöydässä!

Olin neljä yötä

äitini luona. Tarkoitukseni oli tulla jo eilen illalla kotiin, mutta en kerinnyt. Piti ottaa aikalisä. Oli niin paljon puuhaa etten ollut äidin kanssa paljonkaan ehtinyt puhella, mutta onneksi jäin vielä yhdeksi yöksi, sillä eilispäivä oli oikein antoisa.

Keskiviikkona ajoin

Nivalaan ja samana iltana kipaisin lapsuudenystävän kanssa 7 kilometrin lenkille lähimaastoon. Ehti tulla pimeä, meillä oli heijastin ja turvaliivikin, sillä katuvaloja ei ollut kuin jollain tieosuudella. Oli leppoisa sää. Aluksi meinasi tulla kylmä, mutta kun pidimme vauhtia yllä, tarkenimme kyllä.

Ja taas katosi tekstiä... Voi minua, kun en joka välissä tallenna! Yhtäkkiä vaan koneen rökäle otti ja pimeni!

Myöhään illalla

söimme ystävättären pojan tekemään makoisaa suklaakakkua, Helinäkin kiiti paikalle. Teimme suunnitelmia loppuviikkoa ajatellen, rukoilimme lopuksi Isä meidän ja kipaisin Helinän kyydissä äitini luo nukkumaan.

Puolukoita poimimaan

heti torstaina yhdeksältä! Kävin kolmella mahdollisella apajalla, mutta vasta neljäs oli se, jota olin rukoillut: puolukkamättäät poikineen, joista ei marjoja puuttunut! Sieltä palasin ämpärien kanssa ja tein vielä toisenkin reissun samana päivänä. Nautin suunnattomasti tutusta metsästä, sen rauhasta ja omasta olosta.

Välillä puhdistin marjoja imurin puhaltimella ja äidin kanssa kävimme marjat käsinkin läpi. Puhtaita ja kypsiä ovat nyt puolukat.

Illaksi menin

taas Anitan luo. Helinä siellä jo retkotti nojatuolissa haukotellen, oli tullut vesijumpasta. Anitaa vaan ei löytynyt mistään, vaikka kävimme kaksissa pihallakin tähyilemässä. Lopulta minä röhnötin sohvalla, Helinä nojatuolissaan kunnes ehtoinen emäntämme könysi omenalastin kanssa sisälle.

Niin pääsimme illan töihin, pesemään, puhdistamaan, pilkkomaan ja pienimään omenia sekä vääntämään niistä mehua. Talon isäntä tuli avuksemme ja lopulta istuimme herkullisen teepöydän ääressä jälleen. Suklaakakkuakin oli vähän jäljellä, mutta nyt nautimme myös ruisleipää. Loppupuheitten päälle Isä meidän ja äidin luo taas nukkumaan.

Perjantaiksi oli luvattu

myrskyä. Se tulikin iltapäivällä. Aamulla alkoi sataa. Ajattelin, etten pääsekään enää puolukkaan. Mutta keskipäivällä oli pari tuntia sateetonta ja säntäsin edellisen päivän apajalle reiluksi tunniksi ja palasin sieltä kahta ämpäriä heiluttaen. Eivät ne aivan täysiä olleet. Oli todella hyvä mieli. Sen jälkeen alkoikin tuulla navakasti.

Sähköt menivät iltamassa. Aggregaatin avulla äidin luo tuli vettä jonkin aikaa ja sähköäkin illemmalla. Karjan takia maatiloilla on oltava laitteita, etteivät eläimet kuole janoon ja lehmät saadaan lypsetyksi. Kovasti se toi huolta ja vaivaa ja lisää työtä maanviljelijöille kuten tietysti sähkömiehille ja -asentajillekin. Yö meni monella valvoessa vahinkojen varalta.

Lauantaina lenkille

jälleen samojen naisten kanssa. Koska meidän juokseminen elokuun puolimaratonilla meni puihin, päätimme sentään kävellä 10 km. Minulla oli tosin vähän kiire synttärikahveille naapuriin, mutta ehdimme vajaassa kolmessa tunnissa tehdä lenkin ja pitää lain vaatimat kaksi kahvitaukoa. Oli tosi hauskaa! Iloitsimme, että kykenemme liikkumaan ja meillä oli mukavaa seuraa toisistamme.

Olin aikonut lähteä kotiin lauantaina, mutta en millään ehtinyt. Oli edesmenneen isäni syntymäpäivä ja menin muka jo aamulla käymään

haudalla. Puolukanvarvut kotimetsästä olivat toisessa autossa, joten hukkareissu. Avasin peräkontin hautausmaan pihalla, mutta ei siellä mitään ollut. Väärä auto. Niinpä lähdin iltapäivällä uudestaan kylille, siis kirkonkylälle, ja äiti tuli mukaan. Samalla poikkesimme kaupassa aivan ilman aikojamme.

Sieltä palatessamme paistoi taas aurinko. Hmmh, jos tekisin vielä yhden keikauksen metsään! Kävin vain yhden ämpärin reissulla ja se kannatti. Ei hirvikärpäsen vilaustakaan, kuivia puolukoita mättäillä minua odottamassa. Nautinnollista!

Illalla pääsin pihasaunaan ja otin sorkkalöylyjä oikein olan takaa. Lämmitin lihakset ja heiluttelin jalkojani ja käsiäni niin että kaikki rasitukset liukenivat. Välillä heitin lisää lempeitä löylyjä. Yöllä uni maistui.

Tänään sunnuntaina

ajelin kotiin. Teitä on päällystetty kesän ja syksyn aikana, niitä oli lysti päästellä menemään. Välillä pysähdyin istumisesta kipeytyviä jalkojani oikomaan. Kuuntelin pari saarnaa matkan aikana tietokoneelta, joka oli minulla etupenkillä.

Tuttavat kävivät

hakemassa puolukoita kotiin tullessani. Muuten loikoilin monta tuntia väsyneenä. Sielu tuli hitaasti perässä, mutta nyt se jo alkaa kotiutua matkalta. Neljän jälkeen huristelin Kirjastonkatu viiteen messuun. Meillä oli aika sähäkkää, kun uudet luterilaiset virsikirjat olivat tulleet ja nokkelasti laitoimme erään toisen rouvan kanssa niihin leimoja, että seurakunta sai kirjat käsiinsä. Enimmäkseen veisaamme tavallisesta luterilaisesta virsikirjasta, jossa on pääasiassa suomalaisia ja saksalaisia virsiä, sanoi pastori. Tässä uudessa on myös englantilaisia ja ilmeisesti muitakin luterilaisen maailman virsiä sekä psalmit ja erilaisia rukoushetkien rukouksia ja muuta. Sain omani kanttorin ominaisuudessa ja alan tutustua siihen. Ensi kerralla minulla onkin soittovuoro. Joka kerta laulamme muutaman virren tästä uudesta kirjasta.

Messussa hurahti

melkein neljä tuntia. Hiljainen ilta kotona. Lueskelen vielä huomisia espanjan läksyjä vähäsen, pian saankin kömpiä nukkumaan. Oli riemullinen messu tänään, hyvä mieli siitäkin, kuten koko loppuviikon matkasta Nivalaan. Tapasin sukua edellä kertomani lisäksi, tein pitsaa ison annoksen, mutta paljon muuta en tainnut tehdäkään, paitsi äidin kanssa jutella. Mutta siinähän sitä olikin yhdelle reissulle riittämiin!

Siunattua alkanutta viikkoa, arvoisa lukijani!