Kategoriat: Ajankohtaista

Toissaillan auringonlasku

Jos seuraavana päivänä on jotain haasteita, nukun huonosti. Tai herään hyvin varhain kuten tänään. Luulen, että on aamu, mutta kello on puoli kolme enkä enää saa unta!

Rukousaiheita riittää sentään, joten tyhjänpanttina ei tarvitse sängyssä virua. Lähettien puolesta, läheisten puolesta, ystävien, perheen ja teidän lukijoiden puolesta voin aina rukoilla. Toivon kuitenkin saavani vielä nukutuksi ennen päivän koittoa.

Klo 13-13.45 tänään

Oliiveja, Ponte a Elsa

vanhainkoti Tammikartanossa on hengellinen lauluhetki, joka on minun vastuullani. Haen Arin sinne mukaani. Rukoilen, ettei Ari ole kovin limainen niin että tuokio sujuu minulta helpommin. Ja tietysti Ariltakin. Tervetuloa sinne vaan, sekaan mahtuu. Tavallisesti potilaita ja hoitajia on 30-40, joskus vähemmänkin. Riippuu siitä, miten hoitajat ehtivät tuoda potilaita paikalle. Kun on jokin muu kuin hengellinen tilaisuus, väkeä on yleensä paljon enemmän. Mutta nähdäkseni he potilaista, jotka tulevat hengelliseen hetkeen, haluavat todella kuulla ja nauttivat vanhoista tutuista lauluista. Niitähän me siellä laulamme yhdessä. Lopuksi laulan jonkin raamattulaulun, joita sävelsin kauan sitten niistä raamatunkohdista, joita itse tarvitsin ja jotka minua hoitivat sillä hetkellä. Nyttemminkin saan niistä lohtua.

Toinen haastava

asia, jotka vuoteessa pohdin, on tulevan sunnuntain pyhäkoulu. On mikkelinpäivä, enkelien sunnuntai. Aiheita löytyy ja minulla on runko, jonka mukaan selvittelen itselleni taustoja. Haastavaa on se vastuu, että osaisin kertoa oikeita asioita. En puhuisi omiani vaan sitä mikä on kuulijoille tarpeellista ja hyvää, siis lapsille.

Kolmas pohdittava

ja unesta herättävä asia on Ari ja sairaalakuviot. Ne ovat hyvin väsyttäviä tälläkin hetkellä. Tuntuu, että juuri selviydyn kasassa. Omaisen rooli ei ole helppo sekään, jos ei ole potilaan eikä hoitajienkaan.

Lähden Nivalaan

iltapäivällä lauluhetken jälkeen. Marjaämpärit ja poimuri autoon, vähän kampetta ja menoksi. Siellä on jo ollut pakkasta yöllä, joten on siirryttävä astetta lämpimimpiin vaatteisiin.

Tarkoitukseni on tavata lapsuuden kavereita jälleen ja viettää Anitan synttäreitä sen lisäksi, että puolukoita haluan päästä poimimaan. Tapaan sukua ja on siis monenlaisia kohtaamisia varmaan.

Kiitän esirukouksista, arvoisa lukijani, ja toivotan Jumalan siunausta sinulle, kun tätä luet!

Ystävien pihassa, Ponte a Elsassa

PSALMI 30 - tämänkin psalmin jakeita olen paljon lauleskellut vuosien aikana!

1. Daavidin virsi; temppelin vihkimislaulu.
2. Minä ylistän sinua, Herra, sillä sinä pelastit minut etkä sallinut viholliseni iloita minusta.
3. Herra, minun Jumalani, sinua minä huusin, ja sinä paransit minut.
4. Herra, sinä nostit minun sieluni tuonelasta, sinä herätit minut henkiin hautaan vaipuvien joukosta.
5. Veisatkaa kiitosta Herralle, te hänen hurskaansa, ylistäkää hänen pyhää nimeänsä.
6. Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo.
7. Minä sanoin menestykseni päivinä: "En minä ikinä horju".
8. Herra, sinä armossasi vahvistit minun vuoreni. Mutta kun sinä kätkit kasvosi, niin minä peljästyin.
9. Sinua, Herra, minä huusin ja Herraa minä rukoilin:
10. "Mitä etua on minun verestäni, jos minä hautaan vaivun? Ylistääkö tomu sinua, julistaako se sinun uskollisuuttasi?
11. Kuule, Herra, ja armahda minua, Herra, ole minun auttajani."
12. Sinä muutit minun murheeni ilokarkeloksi, sinä riisuit minun surupukuni ja vyötit minut riemulla,
13. että minun sieluni veisaisi sinulle kiitosta, eikä vaikenisi. Herra, minun Jumalani, sinua minä ylistän iankaikkisesti.