08.09.2015 - Iloisia asioita!

37 vuotta sitten tapasimme Arin kanssa Alkio-opiston portaissa ja siitä alkoi meidän tutustumisemme, rakastumisemme, seurustelumme ja sittemmin yhteinen elämä. Rikasta on elämämme ollut. Ei ole puuttunut mitään, ei hyvää eikä pahaa. Jumala on ollut uskollinen ja luotettava. Toisiimme olemme aina voineet luottaa. Yhteinen usko yhdistää, toistamme emme keneenkään vaihtaisi. No, Ari ei oikein voisikaan, vaikka tahtoisi. Mutta arvelen, ettei hän tahdo.

Juhlimme

yhteistä päiväämme käymällä hammaslääkärissä, Ari nimenomaan, minä kyytipoikana sananmukaisesti. Sama hammaslääkäri on hoidellut Arin hampaita pari kertaa vuodessa muutamia vuosia. Viime kerralla hän sanoi, että Arin hampaat on pesty paremmin kuin ennen, suu on paljon paremmassa kunnossa.

Tänään hammaslääkäri ihmetteli suu auki, kuten Arikin, että jotain kummaa on tapahtunut, kun Arin hampaat ovat noin hyvässä kunnossa! Niitä on alettu pestä tosi paljon paremmin!

Kysyin asiaa

osastonhoitajalta, ja hän vahvisti sen, minkä minä jo tiesinkin: hampaat on pesty kuten aina ennenkin. Mutta minä tiedän, mistä suun parempi tilanne johtuu: Siitä, että Ari voi paremmin!

Eräänä päivänä

huomasin Arin päässä pennin kokoisen kohdan, jossa oli karstaa - sellaista, mitä tapaa vauvojen päässä olla. Muistin, että vuosia sitten Arin pää oli kauttaaltaan karstan peitossa. Hoitajat joutuivat tuolloin läträämään öljyjen ja ties minkä aineiden kanssa, että päänahka saatiin esille. Itsekin sitä jynssäsin ja rapsutin samaisesta syystä. Nyt ei karstaa ole, päänahka on puhdas!

Kun Arille nousi

kuume viimeksi pari viikkoa sitten eräänä iltana, kysyin seuraavana aamuyönä Arin vointia puhelimella. Hoitajan mielestä yö oli mennyt aika lailla samalla tavalla kuin yleensä, ehkä limaisuutta oli ollut enemmän. Sanoin toivovani, että tulehdusarvo otettaisiin kuitenkin aamulla, sillä epäilin tulehdusta keuhkoissa. Olisi se otettu varmasti ilman minun toiveitanikin.

Päivällä sitten selvisi, että tulehdusarvo on yli 200! Eikö kuka vaan ole aika lailla henkiheitto tuossa tilanteessa? Mutta Ari se vaan porskutteli niin ettei paljon huomattukaan. No, kyllä hän oli todella limainen, en vähättele sitä ja kuumettakin oli. 

Olen siis hyvällä mielellä!

Tänään en ehtinyt paukutella Arin keuhkoja, sillä tytär haki minut lapsineen kirpputoria kiertämään, lentokentän reunamalle. Paljon siellä oli tavaraa. Jotain pientä hankimme lapselle, yhden kirjan löysin  joululahjaksi. Olen sen itse lukenut ja mieleeni tuli, että eräs ystäväni lukee sen joululomalla mielellään.

Ehdimme kuitenkin Arinkin kanssa olla parvekkeella ja ala-aulassa hammaslääkärissä olon jälkeen.

Iltapäivällä

korjasin lomahousut, jotka sain ystävältäni. Olen lähdössä lomalle lähiaikoina ja pitäähän sitä varten lomahousut olla. Pitkästä aikaa kaivoin ompelukoneen esille ja työn tehtyäni takaisin kaappiin.

Siteeraan Mathesonin tekstiä,

se on juuri sopiva Arin ja minun päivää ajatellen. Vain pieni osa pitkästä kirjoituksesta:

- - Sieluni, jos tahtoisit avartua inhimilliseen myötäelämiseen, sinun on ahtauduttava inhimillisen kärsimyksen rajoihin. Vankityrmästä valtaistuimelle kulki Joosefin tie. Et kykene nostamaan veljesi rautakuormaa, ellei rauta ole tunkeutunut ensin omaan sieluusi.

Oma rajoittuneisuutesi on sinun avartumisesi. Elämäsi varjot ovat ihanien uniesi todellinen täyttymys. Älä valittele varjoja, ne ovat uniasi parempia ilmestyksiä! Älä sano, että vankilan varjot ovat kahlinneet sinut! Kahleesi ovat siipiä, jotka kantavat sinut ihmiskunnan syliin. Vankilan ovi on ovi maailmankaikkeuden sydämeen. Jumala on avartanut sinut surun kahleitten kautta. - - kirjasta Cowman: Virtoja erämaassa, 8. syyskuuta tekstistä

Eila Kurkela

kirjoittaa aiheesta Syrjäänviskattu:

- - Hänen korvansa kuulevat sinunkin epätoivoisen avunhuutosi. Hänen läheisyytensä, Hänen käsiensä korjaava kosketus merkitsee turvallisuutta, joka kantaa alakuloisten hetkien ylitse.

Ihmisten asennoituminen täällä ajassa saattaa merkitä meille tavattoman paljon. Mutta Jumalan toimenpiteet merkitsevät lopullista kohtaloamme.

Ja jos Jumala on puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? -Sinun kanssasi -kirjasta, s. 44-45

Eilen siteerasin Kurkelan

tekstiä  Kokonaisesta antautumisesta. Samaan sarjaan kuuluu meidän uskovien patenttiratkaisun tarjoaminen, kun joku on hädässä tai puoliso on hyvin sairas kuten meidän tapauksessamme. Se tarjous koskee  Kokonaista luovuttamista. - Oletko varmasti luovuttanut Arin Jumalalle, ihan kokonaan?

Jokainen ihminen ahdistuu, jos puoliso meinaa kuolla. Minä ainakin olen ollut joka kerta aivan sairas surusta ja huolesta. Uskova ei ole epäihminen, jota puolison mahdollinen kuolema ei koskettaisi. Se helpottaa, kun lopettaa yrittämisen ja sanoo Jumalalle: tapahtukoon sinun tahtosi. Se on hyvä rukous, se toimii, siihen vastataan. Mutta tuo  Kokonainen luovuttaminen sivuaa Kurkelan kertomaaantautumista. On sitä minultakin monesti tivattu, sitä luovuttamista.

Saunailta,

toivotan makeita unia, arvoisa lukijani! Itse sain kuin sainkin nukkua puoli seitsemään tänä aamuna ja uni teki hyvää! Ensi yönä jatketaan samaa lajia.