Kategoriat: Ajankohtaista

Päivä on ollut touhua täynnä!

Neljältä kampesin ylös, kun uni ei enää maistunut. Tai olisi maistunut, mutta sitä ei riittänyt tai se loppui, häipyi, meni pois. Kuuntelin jonkin saarnan netistä ja olin nukkuvinani sohvalla, mutta kuudelta painelin jo uimaan. Aamut ovatkin ihania: ei paljon liikennettä, ilma on raikas ja kirpeä. Merivesi lainehtii, tuuli sitä loiskuttelee ja vesi on yhä lämmintä. Minun mittapuuni mukaan.

Luin Raamattua sohvalla,

join kahvia, söin jotain. Nämä aamuhetket ovat kenties parhaita päivässä, varsinkin sen jälkeen, kun olen kävellyt uimaan ja tulen pirteänä kotiin.

Päätin lähteä mökille

pistämään paikkoja talviteloille. Viivyin pari tuntia sillä reissulla. Nostin katiskan järvestä, laitoin sen suuaukon niin, ettei sinne pitäisi lintujen tai muiden ötököiden päästä. Kärräsin tekemäni vaatimattomat puuklapit saunan alle puuvarastoon. Kaksi kottikärryllistä. Pesin pari isoa ruukkua järvessä, kannoin pelakuita metsään, en jaksanut hinata niitä enempää kotiin kuin mitä olen jo tuonut.

Pienoinen yllätys

oli tiskialtaassa kumollaan olevan vadin alla. Luulin sitä mustuneeksi puun lehdeksi, mutta se olikin lepakkovainaa. Kumma kyllä en ällönnyt sitä, mutta en erityisemmin ihastunutkaan. En viitsi laittaa kuvaa, sillä se ei ole mikään kaunotar. Luultavasti urospuolinen siis. Kannoin sen tuhkaämpärissä metsään samalla kun vein tuhkatkin pesästä. Laitoin kamiinaan puut ja tuohet valmiiksi seuraavaa sytytyskertaa varten.

Kukkia riitti

kuitenkin tuotavaksikin. Orkideani on kukkinut mökillä koko kesän. Toivottavasti se jatkaa kotona eikä suutu muutoksesta. Muutama tulilatva ja kaunis punainen jalopelargonia. Orvokkiamppeli, jonka hankin mökille aivan ensimmäiseksi.

Sitten uimaan järveen,

kun sain auton pakatuksi. Kiitosmielellä tästä ihmeellisestä kesästä jätin vielä kaksi koristekurpitsaa kasvamaan mökin pihaan. Jos ne ovat yhtä tuottoisia kuin kaikki muukin kasvattamani, niin sekin ainoa kurpitsa luultavasti mätänee tai kurki syö sen. No, ei siitä suurta tappiota tule, kestän mokoman menetyksen urhoollisesti. Vene jäi vielä kääntämättä, sitä en yksin saa nurin. Ja laiturin tikkaita en ottanut pois, sillä ehkä käyn vielä uimassa ennen pakkasten tuloa.

Kotona laitoin

tuhtin aterian: keitin oman maani perunoita, joita sentään tuli parin keiton verran. Paistoin kesäkurpitsaa, sipulia ja pekonia. Samalla keitin veden termospulloon, laitoin eväät Arin luo mennäkseni. Pyörällä hujautin sairaalaan ja kirjastonhoitajaa tapaamaan, lainaamaan ja juttelemaan hetkeksi. Ari nukkui sikeästi kun menin, heräsi pian. Oli iloinen, kun näki minun naamatauluni vuoteensa äärellä.

En soittanut tulostani hoitajille, sillä aioin hieroa Arin selkää jälleen ennen tuoliin laittamista. Kauan sitten joku fysioterapeutti sanoi, että selän kevyellä taputtelulla on suuri merkitys. Ari oli silloinkin kai ollut keuhkokuumeessa tai muuten vaan limainen, ja tämä neuvo on jäänyt mieleeni. Niinpä Ari sai asianmukaiset taputtelut ja sen jälkeen pyysin hoitajia auttamaan Arin tuoliinsa.

Ja Ari yski komeasti, olin aivan innoissani! Kumma juttu, miten nämä innostuksen aiheet voivat olla joskus erikoisia! Lopulta hän hengitti aivan rauhallisesti, ja muutenkin hän oli selkeästi parempi kuin toissapäivänä.

Eilenhän en käynytkään

sairaalassa. Makasin koko keskipäivän, olin aivan puhki. Jälkeen päin ajatellen kyse oli jostakin koetuksesta tai kiusauksesta. Tarkoitan sitä, että olin hyvin ahdistettu ja mennessäni kirkkoonkin, Mikaelin seurakuntaan, ruikutin ja valitin ihmisille, niin että jälkeen päin oikein harmitti. Tunsin vaan, että kaikki on kamalan huonosti, olin niin uupunut, että juuri jaksoin olla. En osaa selittää, sillä väsymys oli erilaista kuin yleensä. Itku kurkussa istuin penkissä kunnes messu alkoi.

Mutta kun tuli pyhäkoulun aika,

Kuvahaun tulos haulle Jeesus ja lapset, Raamatun kuvia
nettikuva

mikä on saarnan aikana, hain tulen kynttilään ja menimme kuuden lapsen kanssa pyhäkoulun pitoon takahuoneeseen. Lapset olivat 2-8 -vuotiaita ja meillä oli sangen virkistävä pyhäkoulu. Vaikka yritin eliminoida kaikki häiriötekijät, lapset huomaavat aivan kaiken, mikä ei liity pyhäkouluun. Uskomaton havaintokyky. Mitä pienempi lapsi, sen parempi kyky keksiä minun mielestäni epäoleellisia asioita. Se ei toki haitannut yhtään. Vanhin lapsista luki päivän tekstin, rukoilimme, lauloimme moneen otteeseen. Minulla oli soittimia, joita paukutettiin innokkaasti. Kaksi kirjoitustaitoista kirjoitti muistolauseen toisillekin sillä aikaa kun pikkuiset katselivat kirjasia.

Myöhemmin eräs äiti kertoi, että hänen 2-vuotiaansa oli antanut hyvän arvosanan kyvystäni pitää pyhäkoulua. Se lämmitti mieltäni kovasti. Ja mikä ihmeellistä: pyhäkoulun jälkeen kaikki väsymykseni oli poissa, epätoivo oli poissa, ilo tuli tilalle! Toivo täytti mieleni! Pääsin ehtoolliselle yhdessä toisten seurakuntalaisten kanssa ja sen tarpeessa olinkin.

Markus oli käynyt

Arin luona ennen klo viiden messuamme, olivat viettäneet messua yhdessä kuten pari viikkoa sittenkin. Olen enemmän kuin kiitollinen Arin saamasta yhteydestä seurakuntaan ja ehtoollismahdollisuudesta! Häntä ei ole unohdettu. Jeesus itse on joka hetki lähellä ja ehtoollisessa hän tulee konkreettisesti Arin luokse. Jos joku ihmettelee, niin tiedoksi, että Ari saa minimurusen leipää ja tipan viiniä.

Kuuntelin saarnan

illalla kotona. Markus kertoo siinä muun muassa, että ilo ja armo ovat samaa alkujuurta. Hän kertoo Raamatusta esimerkkejä ilosta, ja kuinka paljon sitä löytyykään sieltä! Hyvä kuva kristityn ilosta on hänen kertomansa näkymä, jossa kristitty seisoo mudassa ja sateessa, mutta hänen päänsä on osittain pilven yläpuolella ja hän katselee aurinkoista maisemaa.

Se on sitä kirkastettua iloa, josta 1 Pietarin kirjeen 1 luku kertoo:

Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla,
sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.

Aamulla kuuntelin Petri Hiltusen saarnan. Hänen puhetyylistään pidän myös tosi paljon. Hänellä on selkeä ääni ja tasainen puhe. Hän kertoo Saul ja Daavid -kuninkaista sekä sen jälkeen tulleista, ja vertaa heitä myöhemmin tulleeseen, Jeesus-kuninkaaseen. Se oli erinomainen saarna sekin. Löytyy siis www.lhpk.fi -sivulta, sieltä saarnat.

A.B.Simpson sanoo:

Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva.-Ps 46:2

- - On kaksi tapaa selvitä vaikeudesta. Toinen on yksinkertaisesti yrittää kestää se ja kiittää sitten Jumalaa, kun se on ohi. Toinen on ymmärtää se Jumalan antamaksi haasteeksi saada ennenkokemattomia siunauksia ja iloita siitä mahdollisuutena kasvaa entistä enemmän Jumalan armossa. -kirjasta Cowman: Virtoja erämaassa, 7. syyskuuta

Jälkimmäinen tapa kiehtoo minua! Usein sorrun kuitenkin ensimmäiseen.

Lukiessani Eila Kurkelan

tekstiä aamulla, nauroin ääneen! Tekstin otsikko on "Kokonainen antautuminen". Hän kirjoittaa hyvin osuvasti, tässä muutama ajatus siitä:

- - Kokonainen antautuminen on eräänlainen patenttiavain, jonka oletamme sopivan joka ongelman ratkaisuksi. Hyvin näppärästi se on käsissämme silloin, kun lähimmäisen vaikeudet kaipaavat oikomista. Me kätkemme Jumalan siunaukset, avun ja hyväksymisen sellaisten ehtojen taakse, että niistä selviää vain itsekritiikkiä vailla oleva hengellinen lapsi tai vanha fariseus.

- - Kuohuvat tunteet tai suuri sisäinen paine eivät myöskään ole kovin tarkkoja hengellisyyden mittareita. ne eivät kerro mitään todellisesta tilanteesta. - -

Tuskin kokonainen antautuminen tai "lähellä Herraa oleminen" ovat meidän arvioitavissamme. Miten herkästi me sanommekaan: "Vie syvemmälle" mutta tarkoitammeko todella sitä? Toisten mukana ehkä juuri hymisemme: "Vedä lähemmäksi" ajattelematta mitä se todellisuudessa tulee merkitsemään.

- -Uskon, että niinä hetkinä, jolloin Jumala ottaa ihmisen puhutteluun, olemme "lähellä Herraa". Ne kokemukset eivät suinkaan ole ihanien tunteiden lataamia, ei sitä, mistä yksinkertainen sielumme ehkä uneksii. Paljon on Herra joutunut puhumaan meille yön pimeässä, vaikeuksissa. - - -Eila Kurkela: Sinun kanssasi, s. 35-36, R/V kirjat.

Onhan tuo niin tuttua nuoruuden ajalta, kun janosin itsekin Jumalan läsnäoloa. Lähemmäs Herraa piti päästä, keinolla millä hyvänsä. Ja kyllä niitä keinoja käytettiinkin, voi voi. Mutta ihan sulasta armosta Herra on kuljetellut ja johdatellut, on vienyt pimeään yöhön ja tuonut sieltä pois. On kuljettanut yksinäisiä pitkospuita väsyksiin asti, mutta samalla osoittanut, että

minä olen sinun kanssasi, en minä sinua hylkää enkä jätä.

Ja:

vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, sinä olet minun kanssani.


Tähän onkin sopiva lopettaa ja painella nukkumaan. Jos on "herätys" taas neljältä niin on parasta mennä ajoissa nukkumaan! Toivon tosin saavani vähän pitempään nukutuksi. Kauniita unia sinullekin, arvoisa lukijani! (tai pysy hereillä, jos ei ole nukkumisen aika!)