01.09.2015 - Kiitollisuus kannattaa!

Kenen puhetta kuuntelet päivittäin eniten? No, en tiedä muista kuin itsestäni, että omaanihan minä. Oma suu lähinnä, korvat ihan vieressä. Ei ole siis vähäpätöinen asia, mitä suustamme päästämme. Kamalaa kuunnella omaa valitustaan ja ruikutustaan, jos sitä aamusta iltaan ulos ammentaa. Toisten valitusta ei ole ehkä pakko kuunnella, voi lähteä kälppimään. Mutta oman suun tuotokset ovat eri juttu. Jospa oppisimme puhumaan rakentavia asioita, sitä pyydän itselleni.

Erityisen todeksi tunnistan Sananlaskujen sanan, että

Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot,

sillä kiitollisuus nostaa minut pois vallitsevista epäkohdista. Vaikka tilanne olisi edelleen sama ja vaikeakin, niin omasuhtautumiseni vaikuttaa siihen, miten tilanteen näen ja kestän. Jumala antakoon meille jokaiselle jatkuvat pitopöydät mielen alueella! Tervehdymme kaikin tavoin, kun näemme asiat parhain päin. Mutta emmehän me aina kykene siihen.

Itse olin

eilisillan pelkkää kiitosta Jumalaa kohtaan! Olin polvillani pyytänyt apua edellisenä iltana, ja Jumala sen avun antoi kuten Psalmi 121 lupaa:

Matkalaulu. Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle
apu?
Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

Seuraavana aamuna

soitin ystävälleni kysyäkseni neuvoja. Hän sanoi ottavansa minut vastaan ja sain hieronnan heti aamusta. Selvisi, että silmäkipunikin ilmeisesti johtuu jumissa olevista selkä- ja niskalihaksista ja ties mistä samaan liittyvästä. Jo lähtiessäni sieltä tunsin oloni paljon paremmaksi.

Ajelin mökille,

sillä on syystöiden aika, enkä ollut yli viikkoon käynyt siellä. Leikkasin nurmikon. Sulatin jääkaapin ja pakastimen. Kannoin selkä kenossa ruukkumultia metsään. Suuren osan kukista tungin autoon. Persiljat pesuvadissa, kun ei muualla ollut tilaa ja purkit loppuivat. Mökin omat purkit pesin järvessä, kuivatin ja jätin mökille. Jokunen purkki oli tuotava kotiinkin, sillä en tiennyt, mihin olisin kaikki pelakuuni ja samettiruusuni muuten laittanut. Uimassa kävin tietysti.

Huristelin kotiin

polvet leuassa, sillä istuin oli vedettävä ihan eteen, että kylmälaukku ja jättipelakuu mahtuivat taakseni. Olin iloa ja kiitollisuutta tulvillaan samassa määrin kuin auto pursui  kukkasia!

Satoakin sain, pienessä mittakaavassa. Perunoita pikkupussillisen, muutaman kesäkurpitsan, joista yksi oli kämmenen kokoinen, toiset grillimakkaran kokoisia. Ei niillä nälkää pitkään pidetä loitolla. Persiljaa ja salaattia sen sijaan olen popsinut pitkin loppukesää. Se persiljavati tietysti kaatui auton peräkonttiin. Siivoamatta on se sotku vielä!

Kotona kesti

hyvin tovin, ennen kuin olin saanut kaiken tuomani autosta ulos ja tallin eteen purkkeihin. Pari pelakuuta tökkäsin tupperin kassiin, jossa perunani kasvoivat kesän ajan. Olkoot siinä pakkasen tuloon asti. Herneet nostin purkissaan saunan seinän vierelle.

Omenapuut,

jotka istutin keväällä talojemme väliseen pihaan, ovat menestyneet. Nehän olivat pohjoisen puolella tallin takana 2-3 vuotta eivätkä tulleet siellä miksikään. Naapurin tyttären kanssa hinasimme ne lumikolalla pihaan ja nyt toisessa on jopa yksi omena! En odottanut niistä satoa tänä kesänä ollenkaan. Kolmas puu, joka on ollut aurinkoisessa paikassa alusta lähtien, notkuu omenoita. Mukavaa!

En saanut unta

kovin helposti illalla, mutta se ei haitannut, sillä en ollut mitenkään kipeä. Kävin lukemassa Raamattua muutamia lukuja, johan alkoi väsyttää. Luulin heränneenä seitsemältä aamulla, mutta aamutoimia tehdessäni huomasin, että kuusi se vasta olikin. En aikonut uimaan ollenkaan, kun monenlaista työtä oli olevinaan tälle päivälle, mutta toisin kävi. En vaan voinut olla lähtemättä ulos raikkaaseen, sumuiseen aamuun!

Hyvä oli,

kun lähdin, sillä aamu oli ihastuttava syksyisessä kirpeydessään. Sumua, aurinko nousemassa: otin monta kuvaa, jotkut onnistuivat aika hyvin! Yhtä aikaa uimassa oli muutama mukava rouva, toisen kanssa jäimme pitkäksi aikaa juttelemaan. Hän kävelytti pyöräänsä minun kotiini asti ja jatkoi sitten matkaansa. En tiedä, missä hän asui, mutta hänellä oli tarve jutella. Ja mehän juttelimme.

Mitä se evankelioiminen on?

Minä, joka olen kristitty, kerron toisille, mistä ruokani saan. Elän elämääni kuin kuka tahansa, mutta tuon esille myös sen, että minun voimani ei ole omaani, minun kykyni ovat lahjaa, minun Isäni asuu taivaassa ja kuulee rukoukseni. Ja kerron myös, kuten tänäkin aamuni, miten hyvää huolta Isäni minusta pitää.

Minun ei tarvitse esittää ylihengellistä pyhimystä, koska en ole sellainen. Jumalalla on lapsia, ei pyhimyksiä. Olen syntinen, tarvitsen Isän, Jumalan apua joka päivä. En ole itseni oma, vaan kuulun Jumalalle. Tapahtukoon Hänen tahtonsa, ei minun. Hänen sanansa on valo minun tielläni.

Janatuisen ajatuksia

Ja häntä seurasi suuri joukko kansaa, myös naisia, jotka valittivat ja itkivät häntä.
Niin Jeesus kääntyi heihin ja sanoi: "Jerusalemin tyttäret, älkää minua itkekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne. -Luuk 23:27,28

- -Jeesus ei vieläkään ajatellut omaa tuskaansa, vaan sitä tuskaa, joka näitä naisia ja heidän lapsiaan odotti vajaan 40 vuoden kuluttua. Tiituksen toimeenpanema Jerusalemin piiritys ja valloitus olivat sellainen verilöyly, ettei juutalainen historioitsija Josefus sano moisesta kauheudesta koskaan ennen kuulleensa.

Joka hylkää Jeesuksen, joutuu itkemään itseään ja lapsiaan. Joka taas ottaa vastaan Jeesuksen, joutuu hänkin itkemään, mutta Jumala itse on kerran pyyhkivä kaikki kyyneleet hänen silmistään. Niin sinunkin silmistäsi. -Jää luokseni -kirjasta, 3.11. tekstistä

Mustaherukkahillo

ja pullollinen mehua on valmista. Taitaapa olla pienen lepohetken paikka. Uusin Rissasen kirja odottaa, ja maksamakkarapötkö. Iski mahdoton maksamakkarahimo (raudan puuteko, muka?), joten hain sitä Arin luota tullessani.

Arin kanssa

olimme parvekkeella pari tuntia. Siellä oli nyt sopivan lämmin, ei liian kuuma. Ari voi hyvin ja minulla on siitäkin tosi kiitollinen ja iloinen mieli.

Mukavaa syyskuun alkua, arvoisa lukijani!