16.08.2015 - Pyhäaamuna

Aivan kuin kesä olisi vasta saapunut pohjan perukoille! Oli hypättävä lenkkareihin kuuden jälkeen, kun aurinko nousi niin viekoittelevasti talon kattoja valaisemaan. Säikähdin hiukan, onko verkkareihini tullut palkeenkieli. Onneksi housut olivat vain väärinpäin ja tasku siinä lepsotti kuin koirankorva. Lenkkivaatteet olivat pyykissä eilen ja sen takia nurinpäin. Voivat ne tosin olla nurinpäin ilman pyykkiäkin.

Kaihdan

isoja ihmisporukoita. Ne väsyttävät minua. Sen takia nautin aamukävelyistä lähes autioilla kaduilla. Jäniksiä vilisteli runsaasti, mutta ne ovat äänetöntä sakkia ja pelkästään hauskoja. Kaksi näin venerannassa, pari Hietasaaressa. Samaiset jänöt säntäilivät toiseenkin kertaan rannassa, kun uin ja ne ilmestyivät näkösälle.

Meri oli tyyni kuten eilisaamunakin. Pyhäaamun rauhaa ja lepoa, Herran hyvää hoitoa leppoisana aamuna.

Eilinen meni niin

että uimasta tultuani makailin vaan ja odotin serkun perhettä. Kun tämä lähti, pyysin tyttären lapsineen kylään. Väsymykseni huomasin siinä,että aamupalaa laittaessani avasin varmaan kymmenen kertaa jääkaapin oven. Otin sieltä jotain, unohdin ottaneeni. Etsin ja huomasin laittaneeni takaisin jääkaappiin. Aika sekoilua.

Tein ruokaa, leivoin piirakan, keitin mustikkahilloa vai marmeladiako se lienee. Kuvassa oleva marmeladisokeri on kätevää; ei tarvitse kauan keittää. Unohdin sen kylläkin porisemaan turhan kauaksi aikaa.

Marmeladiohjeessa

on puoli desiä vettä. Tein Anitan ohjeen mukaan ja laitoin veden sijaan yhden sitruunan mehun. Sokeria ohjeessa on aika vähän, joten sitruuna parantaa säilyvyyttä.

Anitta oli laittanut kaikenlaisia lisiä marmeladiinsa; yhteen anista, johonkin minttua. Itse laitoin ruokalusikallisen aniksen siemeniä. En ole vielä maistanut marmeladia, koska minulla on Anitalta saatu purkki avattuna. Annoin pikku-Amandan haistella anista ja tämä aukoi suutaan toivoen saavansa sinne jotain maisteltavaa. Puinen kauha oli hänelle mukava purulelu, kun hän istua napotti lattialla.

Amandan nukkuessa

söimme tyttären kanssa, joimme kahvit päälle. Rakas naapuri oli tuonut makoisaa mustikkapiirakkaa, jossa oli pullataikinapohja. Se oli todella hyvää! Pari hänen tuomaansa pullaakin napsaisimme kahvin seuraksi. Kiitos, kiltti naapuri!

Ajankohtaiset asiat jätimme rukouksessa Jumalalle tiettäväksi. On turvallista, kun on isommat kädet, jotka kantavat huolemme ja tuovat myös oikeat vastaukset ajallaan. Monesti ei vaan huomaa, että tätäkin voisi rukoilla! Esimerkiksi Nivalasta ajaessani kotiin mietin, pitääkö pysähtyä kahdesti, sillä oikeaa jalkaani ja lonkkaani alkaa autossa istuessa pakottaa aika julmetusti. Hoksasin rukoilla ja pyytää, että pystyisin istumaan eikä jalkaa pakottaisi.

Yllättäen

- vai onko se yllätystä - ajoin matkan yhtä soittoa enkä edes väsynyt! Monesti silmäni meinaavat pitkällä matkalla lupsahtaa kiinni, niin että minun pitää oikein pakottaa niitä auki, etteivät jäisi räpsäytyksen jälkeen kiinni. Ihmettelin virkeyttäni, mutta rukousvastaustahan se oli. Bonusta siihen, mitä olin pyytänyt! Jalkaakin alkoi vasta ihan lopussa pakottaa, mutta kipu ei vaatinut pysähtymistä. -Halusin saada mustikat nopeasti jääkaappiin tai jakoon, niin että säilyvyys olisi paras mahdollinen.

Tytär jäi

kotiini odottamaan Amandan heräämistä, kun lähdin itse Arin luo sairaalaan. Ari istuikin päiväsalissa pyörätuolissaan ja menimmeparvekkeelle. Siellä oli kuuma, laitoin auringonvarjon auki sen lisäksi, että paneeliverhot estävät auringon rätkötystä. Ari oli aika tavanomaisessa kunnossa, ehkä vähän väsynyt kuitenkin. Kuuntelimme taas Johanneksen evankeliumia Joel Hallikaisen lukemana. Niitä on kaksi cd:tä ja taustalla soi hengellinen musiikki. Olen varmaan kertonutkin.

Katsoin Hallikaisen nettisivuilta, löytyisikö muitakin Raamatun osia vastaavasti luettuna musiikin päälle, mutta niitä ei ollut. Tuo on todella upea kokonaisuus. Minulle musiikki merkitsee paljon. Sanat jäävät mieleeni paljon myöhemmin kuin sävel, mutta tässä äänitteessä sanat nousevat esiin paremmin kuin pelkästään luettuna. Arikin pitää kovasti kyseisestä äänitteestä.

Olin tosi puhki

sairaalasta lähdettyäni. En saanut delegoitua kukkien kastelua mökillä ja näin jo silmissäni itseni kantamassa kukanronttoja metsään. Päätin, että kuolkoot kukat, en kykene lähtemään nyt niistä huolehtimaan.

Mutta kun söin kotona ja lepäsin kai sekunnin sen päälle, lähdin kuitenkin matkaan. Mökillä mieli virkistyi, mökkirauha on sellainen! Kastelin runsaasti kukat, kesäkurpitsat ja etenkin ison pelakuun, joka juo vettä kuin sieni. Lopuksi kävin uimassa. Sää oli oikein kesäinen ja lämmin.

Lähtiessäni poimin muutaman desin mustikoita metsän reunasta ja söin ne iltapalaksi. Suurta herkkuani on seuraava: mustikoita, kaurahiutaleita, jotain hilloa tms. makeutukseksi, maitoa/maustamatonta jugurttia. Nam.

Olisin jäänyt mökille yöksi, näin suunnittelin etukäteen, mutta koska eräs mustikanhakija pääsi vasta illalla, tulinkin kotiin jo saman tien.

Urut toin

tullessani mökiltä kotiin. Ensi pyhänä minulla on Mikaelin seurakunnan messussa kanttorivuoro. Pitää hioa soittamistani, ruostetta kertyy äkkiä. Jännityskin lisääntyy, jos on pitkä väliä ilman soittovastuuta, vaikka muuten soittelisinkin. Tänä aamuna soitin monta virttä ja eilen harjoittelin liturgiaan liittyviä välisoittoja.

Oletko miettinyt Herodesta

tai sitä, miksi Jeesus ei vastannut tälle mitään, kun Pilatus lähetti hänet tämän luo? Itse olen miettinyt sitä. Mailis Janatuinen avaa asiaa ymmärrettäväksi:

Herodes siis uskoi ihmeisiin ja Jeesuksen kykyyn tehdä niitä,  vaikka pitikin tätä pelkkänä ihmisenä. Ihmeusko ei siis välttämättä ole pelastavaa uskoa.

Herodes oli toimittanut Johannes Kastajan pois päiviltä. Siihen aikaan hänen omatuntonsa oli vielä koputtanut, mutta tässä vaiheessa se ei enää päästänyt ääntäkään. Herodes oli jo niin paatunut, että hän olisi saattanut tehdä minkä rikoksen tahansa yöuntaan menettämättä.

Siinä syy, miksi Jeesus ei vastannut sanaakaan Herodeksen kysymyksiin. Hän tiesi, ettei mikään, mitä hän sanoi, voisi kuitenkaan herättää "kuninkaan" paatunutta omaatuntoa. Herodes oli joutunut Jumalan vihan alle, ja hänen armonaikansa oli kulunut loppuun. Useimmiten ihmisen armonaika loppuu vasta kuoleman tullessa, mutta täysin paatuneen armonaika saattaa loppua jo hänen elinaikanaan.

Ystäväni, ole toki iloinen, jos sinun omatuntosi vaivaa sinua. Sehän osoittaa, ettei se ole paatunut, vaan sinä voit yhä kuulla sen kautta Jumalan äänen. -Jää luoksemme -kirjasta, 25.10 -teksti

Aamun tekstejä

lukiessani Korkean veisun, siis Laulujen laulun, tuttu kohta puhutteli minua myös:

Sillä rakkaus on väkevä kuin kuolema, tuima kuin tuonela on sen kiivaus, sen hehku on tulen hehku, on Herran liekki. Eivät suuret vedet voi sitä sammuttaa, eivät virrat sitä tulvaansa upottaa. Jos joku tarjoaisi kaikki talonsa tavarat rakkauden hinnaksi, häntä vain halveksuttaisiin. -KV 8:6,7

Ehkä tuo teksti nousi eteeni kuunneltuani eilen jälleen kerran jonkin Markus Pöyryn mainion saarnan. Sieltä jäi tällä kertaa soimaan ajatus, ettärakkaus on tekoja eikä niinkään tunnetta.

Niinpä tekee mieleni kysyä: mitä on sellainen rakkaus, joka takia oma puoliso pitää hylätä? Rakastuminenhan on lähinnä tunne. Sen valtaan itse kukin joutunee varsinkin nuorena. Myös avioliitossa ollessani olen itse rakastunut omaan puolisooni monta kertaa uudestaan, niin että olen leijunut pilvissä. Tosin joskus olen vähän

rakastunut johonkuhun muuhunkin,

mutta se on ollut tunne, joka on edellyttänyt vain sen odottamista, että se menee ohi. Sen mukaan en ole tehnyt tyhmiä ratkaisuja jättääkseni puolisoni. Jumalan armoa se on ollut ja on. Omassa voimassani olisin langennut monessa muussakin asiassa.

Tunne voi vallata niin, että todellisuus hämärtyy. Niin käy päivittäin monille ihmisille, jotka luulevat rakastumisen vaativan puolison hylkäämistä. Voi tätä ihmisen sokeutta!

Pihakirppis

on naapurustossa piakkoin. Pyysin seurakseni hiljattain leskeksi jäänyttä läheistäni ja hän lähtee mielellään. Käymme nauttimassa pullakahvit koivun katveessa ja porisemassa erään ystävämme kanssa. Sen jälkeen luulenkin meneväni jälleen Arin luo ja illalla kuudelta Sley:n messuun Kirkkopuistikolle.

Olkoon päiväsi siunattu, arvoisa lukijani!