Kategoriat: Muu kirjoitus
Mitä pitkäaikaissairaan omaisen olisi hyvä tietää
Kolme oleellista näköalaa on olemassa vakavasti sairaan ihmisen elämään: potilaan oma, hoitohenkilökunnan ja omaisen. Itse olen ollut noin 30 vuotta vaikeaa MS-tautia sairastaneen puolisoni läheisin ihminen. Tästä ajasta hän on asunut yli 20 vuotta palvelutalossa ja sittemmin vuodeosastolla. Meillä on neljä aikuista, perheellistä lasta.
Vakavasti sairaan tarpeet ovat usein toiset kuin meidän terveiden. Ravinnon saanti, luottamus siihen, että joku tulee auttamaan ennen kuin olo on liian hankala ja rakkaiden ihmisten kohtaaminen ovat keskeistä. Jos musiikki, uutiset tai hengelliset asiat ovat potilaalle tärkeitä, niiden suominen potilaalle pitäisi turvata.
Hoitohenkilökunta tekee työtään rutiinilla ja ammatillisesti. Hoitajan kädet voivat olla lempeät ja puheensa hoitavaa tai sitten ei. Joku heistä näkee sydämellään yhtä paljon kuin silmillään ja toimii sen mukaan, joku toimii kaavamaisesti.
Me omaiset saatamme olla ahdistuneita. Koemme avuttomuutta, syyllisyyttä, rakkautta ja huolta. Kaikki muutkin tunteet vaihtelevat vihasta ja raivosta lähtien. Varsinkin ensimmäiset kymmenen vuotta ovat aika vaikeita. Sen jälkeen voivat tunnetilat alkaa helpottaa hiukan, ainakin jos käymme säännöllisesti rakasta ihmistämme tapaamassa. Ymmärrys voi lisääntyä.
Potilas ei kärsine niin kovasti likaisista vuodevaatteista, hajusta tai muusta, mistä me omaiset taas kärsimme, ainakin aluksi. Mutta jos näemme tilanteen potilaan kannalta, emme saa kohtausta, ainakaan joka kerta.
Jos omainen tahtoo kestää rakkaansa vierellä, on hänellä oltava oma elämä. Hänen on luotettava siihen, että elämä kantaa myös sairasta. Kukin voi elää vain oman elämänsä, ei toisen, vaikka tämä olisi kuinka rakas. Omainen on vastuussa omasta elämästään, potilas omastaan.
Pelkällä tunteilulla ei pitkälle potkita. On hyvä muistaa, että rakkaani on edelleen se sama (ellei ole henkisesti muuttunut ihan toiseksi, siitä minulla ei ole kokemusta). Häneen tulee suhtautua tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Silloin kun omainen voi itse huonosti, on parempi pysyä kaukana sairaalasta ja kerätä voimia.
Jos on yhteinen usko, se kantaa. Jos ei ole sitä, toivottavasti on jotain muuta, sillä emmehän toki siirry eri pelikentälle kesken pelin! Rakkautta voi osoittaa niin moni eri tavoin, jopa pelkästään silmillään ja katseellaan. Ei pidä velkoa rakkautta toiselta, on osoitettava sitä itse.
Elämä on haastavaa, mutta hyvin mielekästä ja onnellistakin. On opeteltava sen sääntöjä ja lainalaisuuksia, ettei pallo karkaa. Kun mieheni kykeni vielä puhumaan, hän tapasi sanoa: ”Me katotaan tää juttu loppuun asti!” Vaikeuksien kautta pääsee sukeltamaan syvälle, joten olisi sääli uida vain pintavesissä.