14.07.2015 - Lomalaisia

Vauhdikas ja onnellinen viikko, sillä vanhimman pojan perhe on lomalla luonani mökillä. Joka päivälle on monenlaista ohjelmaa ja sumplimista, että kaikki hoituu ja tapaamiset järjestyvät tarpeellisille tahoille.

Sunnuntaina nuoret

palasivat serkkutapaamisesta mökille samaan aikaan kuin minä kaupungista. Olin Arin luona iltapäivällä muutamia tunteja ja hän oli oikein virkeä. Hänet oli nostettu tuoliin jo yhdeltätoista aamulla, kun hengellinen lauluryhmä vieraili osastolla. Niinpä Ari istuikin nelisen tuntia ja jaksoi sen mukisematta, mikä tuntui mukavalta.

Olin Maaren kanssa kirkkokahvivastuussa Mikaelin seurakunnassa ja kävi sikäli onnellisesti, että jouduin poistumaan saarnan ajaksi. Poistumisen onni johtui siitä, että seurakuntaan tuli niin paljon uutta väkeä, että arvasin tarjoilujemme loppuvan kesken ja kiidin kauppaan hankkimaan lisää. Maare istui etuosassa kirkkoa eikä tiennyt väen lisääntymisestä mitään, mutta minä olin takana ja hipsin tieheni vähin äänin. Niinpä kaikille riitti tarjottavaa, lapsiakin oli runsaslukuisesti.

Willen saarna

minulla on vieläkin kuuntelematta, mutta kuuntelen sen Lähetyshiippakunnan sivuilta, kun on sopiva hetki siihen. Toisen posken kääntämisestä hän oli puhunut, muun muassa, ja tuonut uutta näkökohtaa asiaan. Seuraavassa messussa Markus Pöyry onkin palannut lomalta ja hän vierailee sitten Arinkin luona.

Tyttären perheessä

olimme melkein koko lössi eilen. Tero vaimoineen puuttui, sillä hän on työssä Tampereella ja viikonloput pelaamassa ultimatea milloin missäkin. Maajoukkueessa pelaaminen vie kaiken ylimääräisen ajan häneltä tänä kesänä. Kööpenhaminassa on varsinaiset tutinat kuun vaihteessa ja siinä yhteydessä hänellä on lomaakin, niin että toivon pariskunnan ehtivän tännekin lomailemaan hetkeksi.

Mutta Karhulassa

olimme me muut, Arikin! Hän oli ilmiselvästi onnellinen omiensa keskellä, vaikka ei voinutkaan osallistua pöydän tyhjentämiseen eikä

keskusteluihin. Menin sairaalaan ja tulin invataksilla Arin kanssa Karhulaan ja palasin vajaan kolmen tunnin kuluttua takaisin hänen kanssaan sairaalaan. Sieltä sitten tyttären luo ja Jyrkin perheen kanssa mökille.

Tänään on tulossa enemmänkin väkeä mökille, kummityttö miehineen ja lasten perheitä. Mutta niistä myöhemmin lisää.

Kalansaaliistakin

on tullut. Katiska on ollut muutaman yön vedessä ja eilen nappasin ison hauen. Sitä tädin perhe jo ongellaan narrasi, mutta nyt se jäi kiinni. Kolme pikkukalaa se oli nauttinut viime töikseen, mutta nyt tuli itse syödyksi. Tänä aamuna menen Even, 5v, kanssa kokemaan katiskan. Jospa tulisi lisää kalaa, edellinen on pian syöty.

Mieleen on tullut

isäni katiskojen rustaamiset vanhan kotimme tuvassa. Hän teki niitä paljon, hän oli kalamies. Joskus kesällä perkasimme äitini kanssa satakin pikkukalaa illassa ja teimme niistä kalapullia. Väkeä oli paljon, ruokaa piti olla ja vaihtelua keksiä kalastakin, kun sitä paljon söimme. Kalapullat olivat oikein makoisia.

Mailis Janatuinen puhuu kuolemanjälkeisestä elämästä liittyen Luuk 20:37-39 tekstiin. Se on puhutteleva, joten kirjoitan sen melkein kokonaan:

Mutta että kuolleet nousevat ylös, sen Mooseskin on osoittanut kertomuksessa orjantappurapensaasta, kun hän sanoo Herraa Aabrahamin Jumalaksi ja Iisakin Jumalaksi ja Jaakobin Jumalaksi.
Mutta hän ei ole kuolleitten Jumala, vaan elävien; sillä kaikki hänelle elävät."
Niin muutamat kirjanoppineista vastasivat ja sanoivat: "Opettaja, oikein sinä sanoit".

--- ihminen ei häviä olemattomiin kuollessaan. Jos patriarkoille olisi käynyt niin, ei Mooses olisi muutaman sadan vuoden kuluttua voinut kutsua Jumalaa heidän Jumalakseen. Herra ei näet ole olemattomiin hävinneiden ex-ihmisolentojen vaan elävien ihmisten Jumala.

Luoja on luomisessa puhaltanut ihmisen sieraimiin oman henkensä. Kuten hän itse on kuolematon, niin on myös ihminen kuolematon - riippumatta siitä, viettääkö hän iankaikkisuutensa taivaassa vai kadotuksessa. Myös Jumalan liitto Aabrahamin ja Jaakobin kanssa on ikuinen. Mitä järkeä olisi solmia iankaikkinen liitto, jos vastapuoli eläisi sata vuotta!

Tekstimme osoittaa, että ihminen ei kuole silloin, kun hänen ruumiinsa kuolee. Jumalalle kuolleetkin ovat eläviä. Jokainen arkun äärellä  seisova tajuaa, ettei hänen rakkaansa ole enää siinä hänen edessään. Arkussa makaa vain hänen "kuorensa". Ihminen itse on yhä olemassa, mutta hän ei ole enää ruumiissaan.

Miksi Jumalan itsensä piti sitten kuolla - hänen, jolle kaikki elävät? Heprealaiskirje vastaa: "Hän kykeni kuolemallaan riistämään vallan kuoleman valtiaalta, Saatanalta, ja päästämään vapaiksi kaikki, jotka kuoleman pelosta ovat ikänsä olleet orjina" (Hepr 2:14,15). Ristillä Jeesus riisti sinutkin paholaisen käsistä, niin ettei sinun tarvitse enää pelätä kuolemaa.

-Jää luoksemme, 21.9. päivän tekstistä

Kadotus

tarkoittaa sitä, että ihminen "katoaa" Jumalan edestä: hän ei enää voi nähdä Jumalaa ja hänen kasvojaan. Ja se on hirveintä, mitä meille voi tapahtua, että emme voisi nähdä Jumalan rakastavia kasvoja. Sitähän rukoilemme Herran rukouksessa: käännä kasvosi puoleemme, valaise kasvosi meille!

Heräsin ennen viittä,

sillä unta ei enää riittänyt. Kävin ulkona ja otin aamusumuisia kuvia ja sen jälkeen olen lueskellut Raamattua ja muita hartaus- ja rukouskirjoja. Olin eilisestä aivan lopussa ja menin nukkumaan varhain; no, kuitenkin ennen puoltayötä. Tästäpä on hyvä jatkaa aamua kahvinkeitolla ja virkistävällä uinnilla ja vähitellen lomalaisetkin heräävät.

Aurinkoista ja siunattua päivää, arvoisa lukijani!