23.06.2015 - Lihaksille töitä!

Oi, mikä ihmeellinen päivä! Olen heiluttanut viikatetta pitkästä aikaa, hionut sitä liippakivellä niin että terä puree heinikkoa ja hiki lensi! Puhumattakaan kärpästen pörinästä ja sääskien ininästä. Tosin jälkimmäiset eivät olleet tänään kovin hanakoita puremaan.

Heräsin seitsemältä

katselemaan kurkien aamupalaa etupihallani. Kyllä ne taas ottivat siivet alleen, kun menin portaille ja lähdin aamu-uinnille. Sen jälkeen en ole kyseistä pariskuntaa nähnytkään, mutta varmasti ne taas hiippailevat aterialle. Ovat varmaan kiukkuisia. sillä koko päivänä ne eivät ole päässeet pihalleni, sillä olen ollut ulkona ja leikannut ruohoa. Osan aikaa tosin viikatteella, pitkästä, pitkästä aikaa!

Jone huristeli

ajettavalla leikkurilla, johon minä en mielelläni kajoa, sillä en ole sellaista koskaan käyttänyt. Maniskan kanssa teimme sen sijaan muita hommia. Maniska vahti tikkaita, kun minä kilmuilin saunan katon reunalla. Tyhjensin rännin ja varoin heittämästä törkyä Maniskan niskaan. Hän piteli urhoollisesti kukkapurkkia päänsä päällä ja sinne yritin osua.

Tarkoitukseni on hyödyntää kyseinen kompostiaines. Saa nähdä, kasvaako siinä mitään vai onko rännitavara liian vahvaa.

Pesin taas verannan ikkunat, Maniskalla jälleen sama työ vahtia tikkaita. Lintu oli plöräyttänyt lasiin, siitä ikkunanpesuinnostus. Pesuaine piti olla kätevää: suihkautus vaan ja rätillä kuivaat! Mitä vielä, nyt ikkunat ovat sameat kuin ne olisi piimällä hangattu. Näköjään tulee uusi pesukierros lähiaikoina.

Kun olin leikannut nurmikosta pienen osan, olin

käynyt jo kolmesti järvessä. Hiki virtasi silmiin, näköä haittaisi. Alkoi tuntua siltä, että olen järvessä enemmän kuin työn touhussa, joten otin härkää sarvista.

Sekin auttoi ryhdistäymistä, että järvellä oli veneilijä eikä mieleni tehnyt mieli mennä molskimaan virvelöijän nenän eteen. Järveni on aika pieni.

Nuori mies

siellä innoissaan kalasteli. Hän oli varma saaliista, kysyi haluanko hauen ja minkä kokoisen, Minulle kelpasi kilon, parin saalis, Poika teki työtä sen ajan, mitä minä hikoilin viikatteen varressa ja kauemminkin. Mutta kalaa ei tullut. On helppo luvata, mutta vaikeampi kiskoa kala veneeseen, jos se ei ole tullakseen. Poika huuteli väliaikatietoja: monesti oli parin kilon kala kuulemma napannut. Lopulta poika souti tiehensä eikä haukea ole näkynyt, ei kuulunut. Ehkä hänelle tulikin itselleen nälkä ja hän söi saaliinsa itse!

Kyllä entisajan miehet ja naiset ovat tehneet kovaa työtä, kun ovat viikatteella kaataneet heinät ja viljat. Minä hikoilin pikkuruisen läntin parissa ja sain epämääräistä tulosta aikaan. Illan olen maannut reporankana petissä villasukat, säärystimet ja villatakki päälläni, mutta sangen tyytyväisenä päivään ja aikaansaannokseen.

Jonesta ja Maniskasta olen myös tosi kiitollinen ja iloinen tänään, sillä sukulaisten ja ystävien seura on aikamoista lääkettä erilaisiin vaivoihin!

Olen toki kuntoillut

muutenkin. Kun nuoret kävivät juhannuksena, Tero näytti verannalla olevilla puolapuilla kuinka helppo siinä on tehdä mahaliikkeitä. Hän roikkui selkä seinään päin käsistään ja nosti ketterästi jalat suoraan eteensä monta kertaa ja se näytti hyvin helpolta. Niinpä minä ryhdyin uutterasti mahalihaksiani kiinteyttämään. Monta kertaa olen roikkunut ja saanut jalkojani vähän kohotetuksi ilmaan työn ja tuskan jälkeen ehkä viisi, kuusi kertaa.

Olkavarsissani on kelpo tuntu,

että jotain niillä on tehty. Saa nähdä, nousevatko ne huomenna edes kahvikuppia nostamaan! Tässä vaiheesa minua naurattaa vaan kaikki: miten elämä voikin olla näin hupaisaa! Varmaan endorfiinia, hyvänolon hormoonia on erittynyt runsain määrin elimistööni. Vieläköhän aamulla naurattaa yhtä makeasti! -Pihalla olisi yhä hommia, mutta nyt en enää jaksa rehkiä.

Yöllä alkanee sade, joka voi jatkua iltaan asti. En ole ehtinyt toteuttaa vielä kotiin kävelyä mökiltä, mutta toiveissani on, että jospa torstaiaamuna lähtisin pistämään kenkää toisen eteen reppu selässä. Vähitellen pitää suunnata ajatuksia ensi kevään vaellusreissuun Espanjaan, jos nyt saan toteutettua sen matkan. Elokuun puolimaratonkin on vielä kokematta. Voi olla, että jääkin. Juoksemiseni on ollut niin vähäistä ja köppäistä.

Tänä aamuna

radion aamuhartaudessa puhuja kertoi Malmivaarasta, joka on kirjoittanut virren 631. Malmivaara menetti vaimonsa ja kaksi lasta kulkutaudin seurauksena. Hän avioitui sen jälkeen taloudenhoitajansa kanssa. Se taas ei ollut kaikille hänen ystävilleen tai seurakuntalaisilleen mieleen ja niin hän menetti taas läheisiä ympäriltään. Kun taustasta tietää tämänkin verran, virsi saa sitä syvemmän sävyn.

Toivotan virren myötä sinulle hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!

1.
Oi Herra, jos mä matkamies maan
lopulla matkaa nähdä sun saan!
Oi, jos mä kerran
näkisin Herran
kunniassaan!

2.
Sinua kaipaa sydämeni,
sun puolees huutaa mun henkeni.
On yksin tästä
sen ikävästä
kyyneleni.

3.
Muut kaikki hylkää, vaan sinä et.
Autuuden särkyneet sydämet
sinulta saavat,
sä luet haavat
ja kyynelet.

4.
Mua auta, Herra, mä toivon vaan,
vaikkei ois toivoa ollenkaan.
En päästä sua,
ennen kuin mua
käyt siunaamaan.

5.
Oi Herra, suothan sä minulle
sun armos voimaksi matkalle.
Anteeksi anna,
mua nosta, kanna,
vie perille!

6.
Oi saanhan joukkoon autuaitten
kanss' ystäväini ja omaisten
mä päästä kerran
luo armon Herran.
Oi saanhan sen!

Wilhelmi Malmivaara 1903. Virsikirjaan 1938.