20.06.2015 - Juhannus

Hyvää juhannuspäivää, arvoisat lukijani!

Tänä juhannuksena elämykseni ovat lisääntyneet: Olen paitsi katkaissut norsumaisella astunnallani yhden laiturin laudan, mutta myös sahannut tilalle uuden, irrottanut entisen ja naulannut laudan paikalleen! Remonttiala ei ole ominta minua.

Juhannusaatto

oli elämyksellinen sekin. Sain vieraakseni muutamia ystäväpariskuntia.

Ensin tulivat Ode ja Timoteus. Laitoin ruokaa uunissa, leivoin sämpylöitä. Sanoin ystävälleni Odelle, että aina jos minulla on mökki juhannuksena, he ovat sinne sydämellisesti tervetulleita saunomaan. Nimittäin eräänä itselleni yksinäisenä ja surullisena juhannusaattona sain heiltä kutsun tulla syömään. Heillä oli pöytä kauniisti katettuna ja tunsin olevani tervetullut, olin kuin juhlavieras. Siitä on monta vuotta aikaa, mutta en unohda sitä koskaan.

Jonkin ajan kuluttua tulivat Mariela ja Mika. Ruokaa oli heillekin asti ja sauna lämmin edelleen. Itse käväisin vain pikaisesti saunassa, sillä uiminen on minulle tärkeämpää ja eilen kävinkin viisi kertaa uimassa. Aivan kuin joskus lapsena kummitädin mökillä jokirannassa serkkujen kanssa.

Vieraitteni lisäksi

mökin omistajan poika poikkesi vaimoineen hakemassa jotain ja hoitelemassa mökkiin liittyviä juttuja. Oli aika haipakkaa hetken aikaa. Mika ja Mariela lähtivät kai puoli yhdeksän maissa. Kävin uimassa sen jälkeen ja siirryin verannalle lukemaan. Kymmenen jälkeen illalla lähdin istuttamaan kesäkurpitsoita ja heiluttamaan talikkoa saadakseni ne maahan. Hevoskompostia kasvuvoimaksi ja harso päälle.

Kaksi kertaa eilisen aikana yllätin kurjet takavainiolta. Toisella kertaa mennessäni kukkia keräämään, toisella kertaa saunavastaa kootessani. Kurjet olivat närkästyneitä häirinnästäni ja lensivät motkottaen tiehensä. Toinen päästi pitkän ruikun vielä jälkeensä mielenosoitukseksi. Sääskiparvi kävi myös kimppuuni iloiten saaliistaan. Mutta vastan minä tein ja kukat poimin.

Olin sangen tyytyväinen itseeni, kun olin peitellyt perunat, krassit ja salaatit ja istuttanut kesäkurpitsat. Olinkin jälleen niin hikinen, että uimaan vaan, kello oli pian yksitoista.

Jatkoin oleskeluani

verannalla, en tiennyt oikein miten olisin osannut ahmia kaunista luontoa ja hiljaisuutta sieluni

sisimpään kylmän talven varalle. Luin romaania, söin jotakin. Steeliä luin, pari makkaraa kolmen maissa yöllä söin. Kävin pariin otteeseen kuvaamassa pihalla, mutta kovin hyviä kuvia en saanut. Taivas on aina erilainen, toisiaan värikäs, toisinaan harmaa. Eilen se oli punainen.

Neljän maissa siirryin nukkumaan. Illan mittaan olin soittanut sairaalaan, kysellyt Arin vointia ja lähettänyt kuulumisiani hoitajan välityksellä hänelle. Ari ei ole tosiaan ollut oikein teräkunnossa tämän kevätkesän aikana, mutta Herran hallussa hän on sellaisena kuin on. Yritän olla surematta, kun ei se mitään auta.

Heräsin sateeseen

kahdeksalta aamulla, jatkoin unia. Yhdeksältä menin uimaan, aamukahvia, saarnan kuuntelu netistä. Sää oli painostava, ukkosmainen, mutta aurinko alkoi paistaa.

Lähdin lenkille, reilun tunnin mittaiselle. Eräässä pihassa oli koristuksena potkukelkka kiven päällä ja siinä jokin kukkaruukku. Minusta se ei ollut esteettinen näky, mutta makuja on monenlaisia. Kesäisiä niittyjä, kauniita, hoidettuja pihoja. Ihmisiä ei paljon näkynyt kylänraitilla. Tummia pilviä taivaalla, tuleeko vettä, pistin juoksuksi, sade näytti uhkaavan. Lopulta ei satanut kuitenkaan, alkoi jopa tuulla. Levitin käsiäni, ihana tuuli! Otin kuvia kukkasista, soitin Amekille.

Kotona mökillä heti uimaan. Olin vähän huolimaton pyyhkeen suhteen, se lennähti tuulessa laiturin ohi veteen. Viime hetkellä sain sen pelastetuksi niin ettei se uponnut syvyyteen. Kääriydyin uituani läpimärkään pyyhkeeseen, mutta sää oli sentään sen verran lämmin, ettei tullut kylmä.

Tuli kamiinaan,

paistoin ruisleipiä, juustoa välissä, pari jauhelihapihviä. Kun ne olivat valmiita, laitoin paistinpannuun kesäkurpitsaa kannen alle. Olen iloinen, kun voin syödä sitä grillattuna tai paistettuna. Luulisi, että se sulaa tiehensä, kun on niin vetinen, mutta ei; se vain muuttuu raa`an lihan väriseksi ja maistuu makealle. Hmmm, nyt kyllä kutittaa kitalakea, ehkä se ei sittenkään sovi minulle tai en paistanut sitä riittävästi.

Mailis Janatuinen

kertoo vertauksesta, jossa publikaani ja fariseus lähtevät temppelistä rukoiltuaan:

Kukaan muu paitsi Jumala taivaassa ei siinä vaiheessa tiedä, kumpi heistä on vanhurskas. Muut temppelivieraat luulevat, että se on fariseus. Miksi Jeesus siis päättää vertauksen tähän, miksei hän jatka kertomalla publikaanin elämänmuutoksesta? Siksi, ettei hän tahdo sotkea uskonvanhurskautta ja sen seurauksia keskenään. Tästä vertauksesta pitää käydä ilmi vain se, mitä vanhurskauttamiseen tarvitaan. Pelkkää uskoa.

Ystäväni, uskotko sinä tänä päivänä Jumalaan, joka vanhurskauttaa sinut jumalattomana, jo ennen kuin olet muuttunut yhtään paremmaksi? - 17.8. -päivän tekstistä kirjasta Jää luoksemme

Hyvää päivän jatkoa, arvoisa lukijani! Saan tänäänkin saunavieraita, omia nuoriani; mukavaa!