Kategoriat: Ajankohtaista

Yksi mukavimpia rukouksia on se, kun pyytää, että saisi nukkua riittävästi kunakin yönä. Sitten jos sattuu nukkumaan vain pari tuntia, ei haittaa: se on sille päivälle riittävä määrä. Päivän tehtävät ovat sen mukaiset. Kun uskoo saavansa sen, mitä pyytää, ei tarvitse ärsyyntyä, jos herää mielestään liian varhain. Eikä tarvitse panikoida, vaikka valvoisi.

Muistin tuon rukouksen eilen aamulla, kun ärsytti herätä turhan aikaisin. Siirryin sohvalle kuuntelemaan Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa ja kannatti kyllä. Päivä alkoi mainiosti Jumalan sanaa kuulemalla.

Tänään tulin juuri

mökille ja kiersin tontin. Otin valokuvia, heittelin risuja nurmikolta metsään. Kastelin kukat. Orvokkiparka portaitten yläpuolella oli suutuksissa ja nuupallaan, mutta toivon sen leppyvän, kun sai vettä.

Ventiksi veti

eilinen päivä. Aloitin Ajankohtaisen, mutta en ehtinyt kirjoittaa sitä alkua pitemmälle.

Vein auton huoltoon ja katsastettavaksi seitsemän jälkeen. Juoksin sieltä kotiin, osan matkaa kävelin. Reilu neljä kilometriä on tuo matka, ei mahdoton. Saman reissun tein toisinpäin, kun hain auton iltapäivällä. Kukkaro keveni sillä reissulla, mutta haasteet ovat elämän suola. Nyt auto taas kiitää kuin unelma, noin kuvannollisesti.

Aamupäivällä siivosin jääkaapin, aikomattani. Aloitin yhdestä tahraisesta hyllystä ja siitä se lähti. Ei iso homma, mutta vaatii aloittamisen. Sen jälkeen puistelin matot ja pesin lattiat. Kevytversio, lattialistoihin en kajonnut. Pyykkiäkin pesin pariin otteeseen ja suihkuun jouduin yhtä monta kertaa, kun juoksujen jälkeen olin hikimärkänä.

Auton ollessa hoitoreissullaan

sain tyttären vieraakseni. Sain jopa hoidella hetken pikkuista Amandaa, kun tytär kävi asioilla. Hyvin meillä meni. Tekaisin piirakan jossain vaiheessa ja laitoin tyttären mukaan palat, kun hänen miehensä tuli heitä hakemaan ja miehellä oli kiire töihin.

Illalla

riensin MS-yhdistyksen kesätapahtumaan, joka pidetään Koivulassa invalidien majalla kesän alussa. Makkaraa ja lättyjä siellä paistettiin, kahvin keitto oli minun tehtäväni.

Kesäkoti Koivula, Isolahdessa

Ehkä en olisi tullut menneeksi, mutta apuvoimia tarvittiin, joten lupauduin ja mukava iltahan siellä oli. Ihmisiä oli paikalla  viitisenkymmentä, monella lapsia mukana. Neljän tunnin reissu. Lopuksi kävin uimassa, meren äärellä kun olimme.

Aamulla heräsin

päänsärkyyn ja huonoon oloon. Jotenkin käynnistyin sen verran, että sain käydyksi pari asiaa hoitamassa kaupungilla ja pakatuksi tavarat mökille lähtöä varten. Ja täällä sitä nyt ollaan!

Nivalassa olisi ollut sukujuhla sunnuntaina, mutta sinne en tällä kertaa ehtinyt. Seppeleet oli laskettu esivanhempien haudoille, minunkin mummun, papan ja isän haudalle. Siellä olisi ollut kiva olla mukana, mutta aina ei voi.

Aurinko paistaa, edelleen sää on viileä. Nauttikaamme siis valosta. Lämpöä tuokoon villatakki ja karvalakki, jos ei ilman niitä tarkene! Sytytän tulen takkaan ja kamiinaan, mökissä on alle 15 astetta lämmintä.

Hyvää päivää sinulle, arvoisa lukijani!