04.06.2015 - Nouseeko se vaunu sieltä vai ei?

Sain vieraakseni

avioliittoleirimme vetäjät 30 vuoden takaa. He tulivat asuntoautolla ja parkkeerasivat sen upeaan paikkaan. Puro solisi ja tuuditti vieraani uneen. Kuin paratiisissa ainakin!

Tänä aamuna hyvästelyistämme ei ollut tulla loppua. Ehdimme neljä kertaa sanoa heihei. Vieraani kyllä olisivat lähteneet, mutta ensin ei asuntoauto halunnut lähteä mukavalta paikaltaan, sitten Jerin kännykkä halusi viipyä luonani senkin jälkeen, kun sen omistaja ajeli muina miehinä eteenpäin.

Teimme töitä hiki

hatussa, ensimmäisten hyvästelyjen jälkeen, kun auto ei liikkunut toivotusti eteenpäin, päinvastoin melkein. Oksia ja risuja vetävien pyörien alle. Sitten haimme kottikärryt ja lapiot, paasasimme soraa kyytiin ja sitä raiteisiin. Rukouksetkin kävivät kuumina emmekä vain me. Auto siirtyi vähän matkaa, sitten suti taas minkä ennätti. Olisihan se tietysti ollut kiva lisätila tontillani, mutta kun vieraideni kuitenkin piti palauttaa vaunu omistajilleen, niin kyllä se oli irti saatava ja takaisin tielle. Jeri oli taitava peruuttaamaan ylämäkeen isoa autoa, minä en olisi osannut.

Tunnin uurastimme,

sitten pyörät pitivät ja vieraat heiluttivat viimeisen kerran ja taas halattiin sitä ennen. Palasin mökille kottikärryjen ja lapioiden

kanssa ja aioin juuri pulahtaa järveen, kun kännykkä soi. Missä Jerin kännykkä mahtaa olla? Autonraiteissako? Juoksentelin kuuntelemassa, mistä mahtaisi kuulua sen laulanta. Hyyssin lattiallahan se luritteli niin iloisesti! Kipaisin pikajuoksua tielle - en sentään ollut ennättänyt riisuutua ja pinkaista uimaan. Ja taas halasimme, kun palautin kännykän.

Helpotus oli melkoinen,

kun vieraat pääsivät matkaan. He olivat varmasti yhtä kiitollisia kuin minäkin.

Meillä oli ihana ilta

eilen vieraitteni kanssa. Marevan kanssa saunoimme ja minä uin pari kertaa, Mareva ei. Jeri saunoi omia aikojaan. Katoin pöydän kauniisti ja olin suunnitellut makoisat syötävät. Takkaperunoita ja jauhelihavartaita sekä edellisen päivän sieniä ja salaattia, johon lisäsin voikukan keltaisia kukkia, muun muassa.

Uituani

vieraiden lähdettyä viimeisen kerran ja juotuani vielä kupin kahvia varustauduin hansikkain leikkaamaan pientareita sellaisilla pitkillä saksilla, mitkä ne lienevät nimeltään. Lienevätkö peräti oksasakset. Tein hommia kuin heinämies.

Pian on noustava venyttelemään, sillä takalisto antaa merkkejä siitä, että tottumaton kroppani on saanut höykkyytystä ensin soranajossa, sitten kontatessani pusikossa.

Kiitoksen kanssa jatkan tämän päivän matkaani iloiten. Olkoon sinunkin päiväsi siunattu, arvoisa lukijani!