Kategoriat: Ajankohtaista

Olen nukkunut oikein hyvin ollessani pojan perheen luona. Nukkumisessa olen hiukan huono, joten arvostan unen saamista. Niinpä heräsin aamuna virkeänä uuteen päivään valmiina uuteen seikkailuun: vierailuun Espoon Pyhän Tuomaksen seurakunnassa.

Helppo nakki. Junalla vaan vähän matkaa johonkin suuntaan. Kysyin pojalta, mihin suuntaan junan pitäisi lähteä, että se menee oikeaan suuntaan. Asia selvisi ja niin istuin kohta junassa käveltyäni vartin asemalle. Kaunis keväinen aamu!

Keran asemalla

poistuin junasta ja seurasin nuorta paria, jotka lykkäsivät rattaita. Mahdollisia kirkkoon menijöitä. Kysyin menettekö Karatielle, vai mikä se olikaan, ja he menivät, ja vielä numeroon 11; joo. Seurakunta kokoontuu Espoossa kristillisen koulun tiloissa ja sinne siis menin toisten perässä.

Messu oli tuttu, sama kaava kuin Vaasan Mikaelin luterilaisessa seurakunnassa, tietenkin. Saarnan piti tällä kertaa Esko Murto, tuttu hahmo Lhpk:n sivuilta. Srk:n oma pastori oli pitämässä perheleiriä, jossa oli suuri osa seurakunnan lapsiperheistä, eli puolet porukasta ilmeisesti. Paikalla oli nelisenkymmentä ihmistä, pääsääntöisesti nuorempia kuin minä.

Saarnan aihe oli Sakarjan kirjasta 14. luvusta, jossa puhutaan elävistä lähteistä, jotka vuotavat Jerusalemista. Pastori otti esiin monta kohtaa, jotka kertovat kyseisestä elävästä vedestä. Tässä jotain, mikä jäi mieleeni:

- Jeesus oli kallio,

jolle Mooseksen piti puhua erämaassa saadakseen vettä. Mooses kuitenkin teki pahan virheen: hän iski kalliota sen sijaan, että olisi puhunut sille. Jeesus kuulee meitä Sanan kautta. Saamme puhua hänelle asiamme ja hän kuulee ja vastaa.

Tähän liittyen pastori selitti, että meidän on turha pieksää itseämme tai kaivella sisintämme löytääksemme itsestämme jotain jumalaista voimaa tai muuta hyvää. Näin tekevät okkultistit ja sellaiset, jotka uskovat, että ihmisestä itsestään löytyy voimaa ja jumaluutta. Mutta me kristityt emme usko niin. Me saamme katsoa itsestämme pois, Jeesukseen. Häneltä saamme kaiken tarvitsevamme. Hän pyhittää meidät.

Pyhittämisestä pastori Murto selitti myös ymmärrettävästi tärkeän asian. Jeesus pyhitti itsensä meidän tähtemme. Mitä se tarkoittaa? Jeesushan oli jo pyhä ja puhdas.

Pyhittäminen tarkoittaa sitä,

että esimerkiksi kirkkotila vihitään käyttöönsä tiettyä tarkoitusta varten. Se pyhitetään jumalanpalveluselämää varten. Siellä ei ole sen jälkeen

Pyhän Tuomaksen messupaikka

soveliasta pitää tanssiaisia tai veikkauskilpailuja, vaikka ne eivät olisikaan sinänsä väärin tai paha asia. Mutta jos jokin pyhitetään tiettyä tarkoitusta varten, sitä käytetään myös nimenomaan siihen tarkoitukseen.

Kun Jeesus siis pyhitti itsensä meidän tähtemme, hänellä oli tietty tehtävä ihmiskunnan suhteen. Hän eli kuollakseen meidän syntiemme tähden. Se oli hänen tehtävänsä.

- Jeesus oli ristillä

ja antoi henkensä, josta pastori sanoi, että se voitaisiin ilmaista myös antoi Henkensä, isolla H:lla. Sen jälkeen hänen kylkensä puhkaistiin ja siitä vuoti sekä verta että vettä. Näin Jeesus itse oli elävän veden lähde, joka antoi Henkensä niille, jotka ristin luokse tulevat. Eli tämähän on kristinuskon ydin: Jeesuksen veri vuoti, Pyhä Henki annettiin ja elävät vedet alkoivat virrata janoaville ihmisille!

- Teistä tulee elävän veden lähteitä,

sanoi Jeesus. Jokainen, joka on kastettu, on saanut Pyhän Hengen ja hänestä tulee tällainen elävän veden lähde. Se pulppuaa Jumalan luota, se ei tule ihmisestä itsestään. Sen takia on siis turha iskeä itseään tai odottaa itseltään sitä elävää vettä. Sitä Mooseksen kallioon iskeminen oli: ihmisvoimalla yrittämistä. Henki ei ole ihmisen otettavissa, sen antaa Jumala armosta Jeesuksen tähden.

Tällaisia pastori Murto

puheli saarnassaan ja sen jälkeen oli ehtoollinen. Oli oikein hyvä olla ja osallistua seurakunnan kanssa sitä nauttimaan ja sen jälkeen kirkkokahveja. Käytin myös pienen puheenvuoron kahvien yhteydessä. Ja kuinka ollakaan: kertoessani, mistä tulin junalla Keran asemalle, eräs herrasmies tarjosi oitis minulle kyydin takaisin, sillä hän asui samalla suunnalla kuin pojan perhe! Kiitos kovasti hänelle ja muillekin, joiden kanssa sain vaihtaa rakentavia mielipiteitä messun yhteydessä. Poikkeanpa toistekin paikalle, jos tilaisuus tulee!

Evästauolla Even kanssa, ks.eilinen

Ehdin leikkiä

Even kanssa tavaran piilotusta. Teimme myös sudokua, vaikka Eve moitti minua, kun laitoin numeroita, vaikka hän ei ollut ehtinyt vielä neuvoa. Mitä se sellainen avun pyytäminen muka on, ettei anna toisen auttaa, kun ensin apua hingutaan! Aivan mainio, suloinen ja rakas on tuo pikku-Eve.

Nuorten kyydissä pääsin Helsinkiin ja nyt olen matkalla Onnibussissa takaisin kotiin. Ensi kertaa elämässäni kirjoitan blogia bussissa! Luultavasti tähän jää virheitä, kun teksti pomppii, miten tahtoo.

Olkoon alkava viikkosi siunattu, arvoisa lukijani!