Kategoriat: Ajankohtaista

Elämä on kovin vaihtelevaa. Tulee mieleen lasten virsi: Onni täällä vaihtelee, johon joku lapsi oli lisännyt vaippoja, sillä hän oli arvellut niin Onnin tekevän. Ehkä Onni oli hänelle tutumpi kuin Taivaan Isä, joka suojelee. Kenties hän tunsi molemmat, en tiedä.

Kuvan ottamisen verran pysähdyin juoksulenkilläni illan suussa

Kiitosaiheita

tästä päivästä:

- aamulla tein melkein parin tunnin kävelylenkin ja kävin meressä uimassa. Vesi oli jo +8 asteista! Sen tunsikin, että talven puoliasteisuus on ohi.

- siivosin puolet keittiön kaapeista, pesin ovia ja vähän seinäpintaakin. Kuka täällä possuttelee?

- lipastoakin raivasin. Löysin lyijykyniä, joita olen kaipaillut. Mitä ne lipastossa tekivät?

- kävin surukodissa. Rukousaihe, kiitoksen kanssa Isälle tiettäväksi.

- kävin katsomassa pojan perheen uutta kotia, kiva jutella pojan kanssa, joka oli siellä remonttihommissa.

 

- Illalla tuntui, että juoksu voisi kulkea. Näin oli: juoksin reilun tunnin ja nyt on upea olo!

Lintusen koto, omistajankin näin

- saunareissu, venyttelyä ja kirjoittamista Johnny Cashin musiikin tahdissa. Löysin vahingossa youtubesta. On minun makuuni!

Ajatusaarteita kirjoista

Lagus puhui suoraan sydämeeni eilen. Ehkä hän puhuu sinulle nyt, hyvä lukijani:

Ole hiljaa, odota Herraa, niin vahvistut. Jos luonnollinen heikkoutesi on niin suuri, ettet oikein jaksa ajatella etkä rukoilla, juuri silloin Kristus valvoo, niin kuin äiti lapsensa vieressä.

Sinun ei tarvitse ajatella omaa rukoustasi, vaan saat muistaa, että Kristus rukoilee sinun puolestasi. Se rukous on voimallisempi kuin kaikki omat yrityksesi. -s.18

 Janatuinen

 kertoo 22.1. tekstissä Jää luoksemme -kirjassaan Jeesuksen ensimmäisestä julkisesta puheesta, jonka jälkeen ihmiset alkoivat kysellä:

Eikö tuo ole Joosefin poika?

- - Jeesus ei kuitenkaan tee ihmeitä silloin, kun niitä vaaditaan hänen messiaanisuutensa todisteeksi. Sellainen vaatimus on näet aina epäuskon merkki. Joka ei tarvitse köyhien ja syntisten evankeliumia, se ei usko, vaikka näkisi millaisen ihmeen.

Usko Jeesuksen jumaluuteen syntyy vain Sanan ja sakramenttien kautta, Jos niitä käyttää, Jumala antaa sinullekin uskon omaan Poikaansa. Jos niistä luovut, ei ihmekään auta uskoasi pysymään elävänä.

Olen siirtänyt sipuleita joka pääsiäisen jälkeen kukkapenkkiin

Janatuinen ehdottaa

tekstinsä loppurukoukseksi virren 224 säkeistöä 3, joka onkin sopiva rukous myös tekstini lopuksi tänään:


Suo minun uskollisesti
pysyä ristin tiellä
ja tue palvelijaasi,
armoas älä kiellä.
Vahvista heikko uskoni,
tee sydän asunnoksesi
ja ruoki mannallasi.

Johann Rist 1654. Ruots. Jakob Arrhenius 1691. Suom. virsikirjaan 1701. Uud. Elias Lönnrot 1867, komitea 1937.

Aamun kauneutta!

Herra olkoon sinun kanssasi, arvoisa lukijani!