13.04.2015 - Sadepäivän viettoa

Pyöräilin Palosaaren kirjastoon. Mennessä tuuli vimmaisesti, palatessa satoi samalla volyymillä. Mutta olin varautunut, minulla oli sadevaatteet. Istuin kolmisen tuntia kirjaston eteisessä PIeni Ele -lippaan vieressä. Kiitin ihmisiä, jotka äänestysreissullaan laittoivat rahaa vammaisjärjestöjen työn tukemiseen paikkakunnallamme. Toivotin hyvää päivää, jotain muutakin saatoin rupatella tilanteen mukaan.

Monet antoivat omastaan vaalikeräykseen, jonka tuotto menee vammaisjärjestöille. On hienoa, että meillä on lukuisia järjestöjä, jotka ylläpitävät jäsentensä jaksamista, kuntoutusta ja hyvinvointia.

Itse kuulun MS-yhdistykseen, jonka tiimoilta olin lipasvahtina. Kuulun myös Vsan seudun mielenterveysseuraan, jonka ansiosta alueellemme ollaan perustamassa Kriisikeskusta. Alla linkkejä asiasta:

http://www.vaasanmielenterveysseura.fi/?Kriisikeskus

http://www.vaasanmielenterveysseura.fi/userfiles/downloads/LEHDIST%C3%96TIEDOTE%20%2018%2012%202014.pdf

Ilta on koittanut, ja

Sateinen päivä meni rentoillessa.

Luin Erkki Verkkosen kirjan isoäidistään Hilmasta. Olen sen ennenkin lukenut, mutta enpä muistanut, että Hilman elämä oli noin ankaraa.

Hän meni nuorena tyttönä naimisiin ja pariskunta löysi lopulta torpan asuttavakseen. Suvun kanssa oli hyvät välit, oli rakkautta, vaikka ei sitä osoitettu julkisesti tai suurin sanoin keskenäänkään. Työtä oli voimien rajoja hipoen. Hilman vanhemmat muuttivat tyttärensä perheeseen asumaan ja heistä oli paljon turvaa Hilmalle, kun mies teki taksvärkkipäiviä talolle.

Hilma eli samoihin aikoihin kuin omat isovanhempani, syntyi 1800-luvun lopulla.

Uskomattoman paljon surua

koitui Hilman perheen osaksi. Matti-isä teki ruumislaudat toiseksi syntyneelle lapselleen. Sen jälkeen vuosien aikana kuolivat lapset, kuka mihinkin. Ruumislaudat olivat talon käytetyin kapistus, kuten HIlma totesi.

Lopulta kuolivat Hilman vanhemmat, sitten Hilman puoliso. Kaksi tytärtä oli elossa. Heistäkin toinen kuoli, kolme lasta jäi Hilmalle, joka oli silloin 75-vuotias. Lapsista nuorin oli noin viisivuotias. Perheenisä oli sairastellut eikä kyennyt huolehtimaan lapsistaan. Hilma sai uudet voimat ja tarttui työhön.

Lopulta kuoli viimeinen Hilman lapsista, kirjoittajan, Erkin, äiti, 53-vuotiaana. Mutta Hilmalle annettiin voimaa, niin että hän kesti. Toteutui se, mitä Raamatussa luvataan:

- - vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä,
mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa;
mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Monesti Hilma oli murtua,

mutta aluksi hänen tukenaan oli hyvä aviomies, sittemmin usko, jossa hän sai vahvistua.

Olipa se erinomaisen hyvä ja valoisa kirja sen monista murheista huolimatta. Täytynee ottaa hyllystä tai etsiä kirjastosta muutkin Erkki Verkkosen kirjat.

On jo myöhä,

joten jatkan toisena päivänä. Hyvää yötä, Jeesus myötä, arvoisa lukijani!