01.04.2015 - Sienikeittoa ja syviä mietteitä

Keitin viimeiset kuivatut sienet keitoksi. Mautonta tuli, mutta tuhtin sipulileivän kanssa sitä syö ennemmin kuin selkäänsä ottaa. En jaksanut keskittyä, vaan yritin vain nopeasti selvitä, sillä ruuanlaitto ei oikeastaan ole lempipuuhaani. Leipominen on enemmän minun mieleeni, mutta tällä viikolla olen pitänyt luppopäiviä ja yskinyt ja kröhinyt vaan. Iltapäivällä tai huomenna ehkä leivon leipää tai nisua.

Sain tehokasta yskänlääkettä reseptillä, kun tuttu lääkäri kävi minut tutkimassa. Ainakaan tässä vaiheessa ei ole mitään pahempaa. Sairaalaan en mene vielä tänäänkään Arin luo, koetan parannella itseäni, että olisin pääsiäisenä kunnossa. Kaupassa käydessäni kuuntelin, kun tasainen yskänräyske kuului joka puolelta. On flunssa-aika.

Apoteekki-lehdessä

oli kiva artikkeli onnellisuudesta, kirjailija Arno Kontron ajatuksia. Hän sanoi, että onnellisuudesta puolet selittyy perimällä, 10% perimällä ja loput ovat seurausta siitä, miten ja mitä ajattelemme.

Kontro lainasi Lyubomirskyn mielipiteitä tämän teoksesta Kuinka onnelliseksi, 2009, jossa tämä sanoo:

Onnellinen ihminen kokee voivansa hyvin. Hän hymyilee paljon.

Optimistinen ajattelu tekee onnellisemmaksi varmemmin kuin jokin uusi tavara

Innostuneisuus tasoittaa tietä onnellisuuteen, sillä sisäisesti motivoitunut voi päästä flow-tilaan, mikä taas puolestaan lisää hyvinvointia. -Apoteekki 02/2015

Uskon kyllä nuo puheet

Itse lisäisin vahvana tekijänä kiitollisuuden: kun on tyytyväinen siihen, mitä itsellä on, mieli on tasapainossa ja tyytyväinen olo tekee onnelliseksi.

Kiitollinen mieli on kuin alituiset pidot,

tuon Sanan allekirjoitan vahvasti oman kokemukseni pohjalta.

Omaa lepoa ja tyytyväisyyttä on lisännyt viime kuukausina lukemani Jonas Laguksen kirja,Evankeliumin ääni, jota olen siteerannutkin melkein joka päivä. Nuo 1850-luvun ajatukset ovat täysin tähän päivään soveltuvia. Aika on ollut silloin paha ja niin se on nytkin. Ihminen on myös samanlainen kautta aikojen: ei tahdo tyytyä oloonsa vaan haahuilee lisää, enemmän ja parempaa.

Hengellinen elämä

joutuu katastrofiin, jos meille ei riitä ristin sanoma, syntien anteeksiantamus ja armo. Jos kuvittelemme, että ne ovat alkeita, joista on päästävä eteenpäin, korkeammalle tasolle, olemme pahasti harhassa. Paavali sanoi, että hän lukee kaiken roskaksi Kristuksen tuntemisen rinnalla.Tuohon minäkin pyrin, vaikka en siihen pystykään.

Jumalan maailmassa kasvetaan alaspäin. Syvempään uskoon pääsee kuulemalla Jumalan sanaa, lukemalla Raamattua ja käymällä ehtoollisella syntien anteeksisaamiseksi. Näiden kautta synnintunto lisääntyy ja Jumala kasvaa suuremmaksi. Näin tulee olla.

Jos synnintunto häviää, pitää olla huolissaan. Jos alkaa olo tuntua erinomaisen hyvältä ja synnittömältä, tilanne on vakava.

Olkaa aina aralla tunnolla,

on Sanan kehotus. Silloin ei uskalla nostaa itseään korokkeelle vaan etsii jatkuvasti Jumalan tahtoa ja suunnitelmaa elämäänsä.

Lagus kirjoittaa:

  Onpa hyvä, että - rupeat näkemään - ettei enää kelpaa tuo löyhä rihkama, johon tähän asti olet tyytynyt ja että asiaan on tartuttava vakavammin. Houkuttava ja kurittava armo vetää parannukseen (se ei ole vielä parannusta),mutta vikana on se, etteivät heränneet tahdo käydä sydämen sisimpään oppiakseen tuntemaan syvän, pohjattoman turmeltuneisuutensa sekä epäuskonsa ja saadakseen nähdä tautinsa oikean laadun.

 Jos näkisivät, silloin he kokisivat, ettei Jeesus ole kaukana heistä.

Mutta nyt he leijailevat kevyin askelin hyvän aikaa ja harrastavat jonkinlaista kristillisyyttä rukoillen, laulaen, liikutuksia ja tunteita kokien. Se on löyhää puuhaa.

On suuri Jumalan armo, kun Herra saa sellaisen ihmisen kiinni ja heittää hänet sulatusuuniin, että hän itse saa kokea rakentaneensa heinille ja oljille.

Jos siis tunnet olevasi kokonaan kadotettu ja iankaikkisesti kirottu, niin pidä hyvänäsi ja tiedä, että se on Jumalan oikea järjestys ja tie, jolla hän tahtoo saada sielun pelastetuksi. Hän tahtoo antaa ihmisen ensin syvästi tuntea vihansa syntiä kohtaan ja tehdä hänet armoa haluavaksi. Sillä armosta ja parannuksesta ei huoli kukaan muu kuin se, joka avuttomana näkee, ettei hänellä ole mitään hengellistä lahjaa, ei herätystä, ei uskoa eikä parannusta.

Näin tyhjänä ja alastomana hän odottaa kaikelle järjelle käsittämätöntä, mutta Sanassa varmasti ja vahvasti luvattua apua sulasta armosta.

- - ihminen ei tunne itsessään muuta kuin syntiä, tuomiota ja Jumalan vihaa ja kumminkin Jumalan Sana sanoo, että juuri sellainen ihminen on autuas. Sen tähden, että hänen murheensa on Jumalan itsensä vaikuttamaa.

Kiitä siis Jumalaa, että hän on sinua kurittanut. - - jättäydy kokonaan hänen käsiinsä, joka lyö, mutta joka voi ja myös tahtoo parantaa. s.208,209, kpl 134

Hyvä lukijani: oletko sinä tullut sille paikalla koskaan elämässäsi, että olet tuntenut olevasi kadotettu ja tuomittu, Jumalallekin kelpaamaton? Sehän on totuus sinusta ja minusta. Mutta onneksi meidän ei tarvitse jäädä siihen, vaan myönnettyämme, että juuri näin on minun laitani, tämän paremmaksi en tule, saamme armon. Vain sairas voidaan parantaa, vain syntinen voidaan armahtaa.

Pikiöljy

oli se vihoviimeinen, jota lapsena piti ottaa, jos oli kova yskä. Yskimistä yritettiin siis pidätellä viimeiseen asti, sillä pikiöljy oli pahaa, mustaa mönjää.

Löysin laatikostani pikiöljyvoidetta. 5% pikiöljyä, loppu jotain rasvaa. Tarkoitettu kutiavaan ihottumaan tai itikoiden piston jälkeen.

Minä voitelin sillä itseäni kaulasta alaspäin ja on siinä voimakas tuoksu. Kuvittelen sen parantavan joko hajunsa tai sisäisen vaikutuksen kautta. Eikä ole itikoitakaan näkynyt puremista puhumattakaan.

Käsitöitä tekemään

ja sängylle loikomaan. Samalla kuuntelen jotain opetusta, saarnaa tai ehkä israelilaista tai muuta hyvä musiikkia youtubesta. Tai sitten keksin jotain muuta.

Siunattua päivää, arvoisa lukijani!

Virsi 70 näkyy olevan Pelastusarmeijan sotalaulu. Sanat panevat ajattelemaan, riittääkö minulle Jeesus vai lisäänkö siihen jotain muuta:

Isaac Watts 1707. Suom. Pelastusarmeijan Sotalauluja 1890, Niilo Rauhala 1979. Virsikirjaan 1986.