Kategoriat: Ajankohtaista

Kun maailma pauhaa ja ajan merkit näkyvät murheellisella tavalla ympärillä, kiitollisuus Arista ja lapsista valtaa mieleni entistä enemmän. Olinkin Arin luona taas tänään. Nykyisin istumme päiväsalin ikkunan vieressä hänen kanssaan. Ari istuu tuolissaan kasvot huoneeseen päin, niin että näkee ihmisiä. Minä istun keinussa häntä vastapäätä jalat korkealla jakkaralla ja katselen puiden latvoja. Sekä kärpäsen raatoja ikkunan välissä. Pohdin, virkoavatko viime kesän raadot henkiin, vai onko kyseessä uusi sukupolvi, joka asuttaa ikkunan väliä selvästi elävien kirjoissa. Kudon, juon kahvia ja teen ehkä sudokua. Tänään kuuntelimme Ilmestyskirjaa.

Huvilan kaunistuksia

Juokseminen

on talven jälkeen tullut kuvioihini. Tänään juoksin 5 km eli pitemmän kautta avannolle, jossa kävin uimassa minuutin, heitin hynttyyt taas niskaan ja kipitin samaa kautta takaisin kotiin. Muutaman kerran juoksin vähän matkaa lujempaa, että syke nousi ja sitten taas etanavauhtia. Ikään kuin tänään juoksu olisi luontunut vähän helpommin kuin joskus aiemmin.

Pättikankaan

romaanien lukeminen jatkuu. Ohessa luen Laguksen evankeliumin ääntä päivittäin vähän matkaa.

Kotia

olen koittanut pitää siistinä sen jälkeen, kun tein remontin vaatekaapissani. Tiskit tiskaan iltaisin, aamuisin tyhjennän astiakaapin. Eipä siellä paljon ole tyhjäämistä, yhden ihmisen astioissa. Yksi kattila, kuppi, kulho ja ehkä lautanen. Saatan syödä parikin kertaa päivän mittaan samoista asioista. En ole turhan tarkka.

Virsiä

olen soitellut, vaikka kanttorivuoro onkin Sebellä pari seuraavaa kertaa. Vuosikokous on myös sunnuntaina messun jälkeen, Kirjastonkatu 5:ssä. Mutta sitä ennen on

Naistenpäivät Seinäjoella

huomenna la klo 14-18. Mailis Janatuinen pitää opetuksia Esteristä. Tarjoiluakin Seinäjoen naiset järjestävät, kun me täältä kaukaa porhallamme kuulolle. Paikka on Kauppaneliö 13, Adventtikirkon tilat. Mitenhän aikaisin pitää lähteä, kun eksymisvara on otettava huomioon...

Olkoon viikonloppusi siunattu, arvoisa lukijani. Toivotan sitä sinulle taas kerran minulle rakkaan virren 525  sanoin:

1.
Suurempi kuin sydämeni
Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto
Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into,
ehdottomuus mieleni
- uskollisuus Jumalamme
kaikkea on suurempi.

2.
Suurempi kuin epäilymme,
suurempi kuin lankeemus,
suurempi kuin pettymykset
Jumalan on luottamus.
Hän on itse kutsuessaan
meihin istuttanut sen.
Hän ei kadu kutsumistaan,
hän on vahvuus heikkojen.

3.
Yhtä pyydän, Vapahtaja,
tänään yhtä pyydän vain:
Näytä yhden päivän matka,
askel, jonka tänään sain.
Keiden kanssa, mihin suuntaan
polku tänään avautuu?
Millä tavoin Isän tahto
meissä tänään tapahtuu?
4.
Anna, Kristus, rohkeutta
mennä maastoon tiettömään,
jossa merkkejä en tunne,
vaille vastausta jään.
Juuri siellä sinuun juurrun,
vastuuseen viet laajempaan,
taikka suostun vähimmässä
uskollinen olemaan.

5.
Liian suurten odotusten,
vaatimusten paineessa
vapauteen minun anna,
lepoon käydä, Jumala.
Rukouksen hiljaisuuteen,
valoon Kirjan avatun,
lähellesi, Vapahtaja,
kutsut kesken taistelun.

6.
Suurempi kuin sydämemme,
suurempi kuin ihmistyö
hiljaisuus on rukouksen,
siinä Luojan sydän lyö.
Siinä itse, armon Henki,
uupunutta uudistat.
Annat kasvullemme aikaa,
uuteen työhön valmistat.

 
Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986