19.03.2015 - Ilo ja kiitollisuus!

Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Kuka on sydämemme hallitsija, häntä me avuksi huudamme. Ketä sinä huudat, hyvä lukijani? Kiroatko, kun säikähdät tai pelästyt, vai huudatko Jumalan tai Jeesuksen nimeä? Tätä kannattaa ajatella. Valinta tehdään ennen ahdistuksen aikaa, ei sen keskellä.

Turhaan ei Raamattu kehota:

Etsi Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat, ne, joista te sanotte: nämä eivät meitä miellytä.

Meillä on vain tämä hetki ja päivä, tänään on käännyttävä. Vihollinen sanoo, että huomennakin ehtii, juhli, sinä tyttö, tänään! Vanhana on aikaa hurskastella, nuoruus on ilon aikaa! Mutta pahat päivät tulevat yllättäen. Jos emme ole silloin valmiina, olemme kyvyttömiä toimimaan oikein. Ei ole aikaa etsiä eväitä, kun ollaan jo veneessä.

Kävin Nivalassa

ja siellä veljen ja kälyn kanssa teimme mukavan retken kantohangille metsään. Enpä muista, koska olen viimeksi kävellyt kantohankea! Lapsenako?

Veljeni kanssa myös juoksimme yhdessä kotikylän raitilla 5-6 km verran. Hänellä oli koira mukana, minä olin ilman koiraa ja kissaa. Veljenpojan Manu-kissa ei ollut tällä kertaa minua näkevinään, käveli vain ohitseni kuin olisin ilmaa. Sitä oli siis turha kysellä lenkille mukaan

Tapasin sukulaisia naapureissa ja vähän kauempanakin. Oli taas täyteläinen reissu kaikin puolin. Palatessani menin suoraan Arin luo.

Espanjan opiskelu

on mukavaa! Kapperana pitää olla, jos mieleni pysyä kärryillä. Senpä takia olen ryhtynyt facebookissa kirjoittamaan pieniä lauseita myös espanjaksi. Jossakinhan on harjoiteltava, jos meinaa oppia ja siellä on opettajanikin, joten hän kommentoi minulle espanjaksi.

En ole päässyt

Laguksen kirjassa eteenpäin,

ennen kuin saan kirjoitetuksi erään tärkeän kohdan sinulle, arvoisa lukijani, sillä minusta tuossa on sanottu jälleen kerran jotain äärettömän oleellista. Tummennan itseäni puhuttelevan kohdan:

Aadamin lankeemuksessa luontomme turmeltui kokonaan ja muuttui sellaiseksi, että se vihamielisenä pakenee Jumalaa ja on aina valmis piiloutumaan häneltä. Semmoinen se on vielä tänäkin päivänä. Ei siltä ole odotettavissa mitää hyvää eikä parannuksen aikomusta.

Mutta Jumala on äärettömästä laupeudestansa antanut vapahtajaksemme Jeesuksen, Poikansa. Yksin hänessä kelpaamme Jumalalle.

Kun siis Jumala kutsuu meitä ja me muutenkin järjellisinä, vapaan tahdon omaavina olentoina kysymme, kuinka laitamme on, niin meidän on tutkittava: `Voinko nyt heti kuolla autuaasti?` Jos omatuntomme vastaa siihen kieltävästi, niin meidän tulee heti, niin hyvin kuin osaamme, langeta Jumalan jalkojen juureen ikävöiden, kaivaten ja rukoillen: `Rakas Jumala, johdata minut tielle, vie minut Kristuksen luo, ilmoita hänet minulle.`

Jos emme saa tähän vastausta, on meidän kärsittävä Herran käden rangaistusta, sillä me olemme tehneet syntiä. Samaa rukousta ja kerjäämistä meidän on vain jatkettava muistaen, että Jeesuksen omistaminen ei ole miehen tahdon eikä juoksun, vaan Jumalan laupeuden varassa.

Tässä syttyy sota, sillä luontomme tahtoo välttämättä piiloutua Herralta ja tehdä parannusta omin neuvoin. Se taas on raskaampi synti kuin mikään muu.

Jos sen sijaan olen oikeassa parannuksen työssä, jatkuvasti kadotukseen tuomittuna pyytämässä lapseksi ottamista, niin silloin olen Herran hoidettavana, annan hänelle kunnian ja voiton. -s. 179,180.

Oi, miten paljon

me noita omia tekoja Jumalalle teemme ja siten kuvittelemme kelpaavamme hänelle! Meidän on vaikeaa uskoa, että nojaamalla koko painolle Jeesuksen varaan, uskomalla siis häneen, me pelastumme.

Kuvittelemme, että pitäähän ihmisen yrittää olla kunnollinen ja varoa kaikkea mahdollista, ettei vaan putoa ojaan jostain puolelta. Sillä EIHÄN VOI TIETÄÄ, mitä se Jumala odottaa. Ja mitä ihmisetkin odottavat ja uskovaiset ja kaikki mahdolliset tahot!

Kuitenkin vain jättämällä omat hyvät ja pahat työmme Jeesuksen eteen ja lepäämällä hänessä, me pelastumme. Tätä meidän on opeteltava jokainen loppuelämämme päivä.

Huvilalla

kävin tiistaina. Sytytin takkaan tulet, että voin paistaa makkaraa ja muutenkin. Sitä ennen kävin levittämässä tuhkat takasta hangelle lannoitteeksi ja lumen sulattamiseksi.

Istuin pari tuntia hiljaisuudessa. Jotain ääniä sentään kuului. Takasta puiden pauke tulen palaessa ja selkäni takaa jäiden ritinä niiden halkeillessa ja sulaessa. Sitä ääntä en muista kuulleeni ennemmin.

Minulla oli juhlallinen olo, kiitollinen mieli. Luin jotain, välillä vain istuin ja ihmettelin. Kiitin Jumalaa ja rukoilin, sikäli kuin osasin ja ymmärsin. Lahjaa ja lainaa täällä on kaikki. Tämäkin mökkikesä minulle.

Kuten te olette ottaneet omaksenne Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä. Juurtukaa häneen ja rakentukaa hänessä uskossa vahvistuen, kuten teille on opetettu. Olkoon kiitoksenne runsasta. -Kol 2:7

Mandan kanssa kärrykävelyllä

eilen, pitkä lenkki. Tyttö vierasti minua, kun menin heille, mutta myöhemmin sain kanniskella häntä ja olimme molemmat tyytyväisiä. Sen jälkeen tyttären kanssa kahvittelimme ja aterioimme, kunnes kiiruhdin sairaalaan Arin luo ennen espanjan tuntia.

Uimahallissa tutustuin pariin ihmiseen

Toiseen rouvaan törmäsin kaksi kertaa uidessani. Hän oli onneksi suopea minua kohtaan. Juttelimme altaan reunalla. Tutustumistapani ovat välillä arveluttavia.

Uinnin jälkeen käyn vesijuoksemassa. Se on minusta aika tylsää yksin räpiköiden. Viime kerralla minun oli pakko puuttua erään rouvan vakavaan ongelmaan. Hänen mahansa ei toiminut, kuulin sivusta. Noin yleensä ottaen siis, altaassa ei ole suotavaakaan, että se toimii, kuten jokainen ymmärtää. (Viime keväänä eräs vesijuoksu peruttiin, kun vauvauinnissa eräällä pienokailla oli käynyt niin.)

Suosittelin rouvalle fibrex, sokerijuurikaskuitua hiutaleina. Kirjoitin sen hänelle vielä pukuhuoneessa käsipaperille, että hän muistaa. Kyseinen kuitu myös laihduttaa, mitä en ikävä kyllä ole itsessäni huomannut. Mutta suolistoon se pistää vipinää asiallisella tavalla.

Eilenkin tähyilin, kenen kanssa voisin alkaa vääntää juttua. Vähän ennen lähtöäni vasta bongasin erään vanhan rouvan ja meillä oli antoisa keskustelun alku. Toivon, että osun hänen kanssaan ensi kerralla käydessäni yhtä aikaa, niin voimme jatkaa keskustelua. Hän, kuten moni muukin, tuntuu käyvän kolmesti viikossa uimahallissa! Hyvä homma, niin tuleekin pitää kuntoa yllä. Itse käyn kerran viikossa ja vain tähän aikaan, kun meressä ei vielä voi kunnolla uida.

Päivä on valjennut

kunnolla, heräsin ennen kuutta. Aamutoimet tehty ja pian lähden avannolle. Aurinkolasit ja lippa, välttämättömyydet kirkkaalla säällä.

Palatessani kuuntelen jonkun saarnan netistä samalla kun venyttelen. Näin saan itseni pakotetuksi venyttelemään, mikä on minusta tylsää, vaikkakin kovin tärkeää puuhaa.

Eilen kuuntelin Wille Huuskosen saarnan viime sunnuntailta. Sen aihe hipoo samoja ajatuksia, mistä edellä kirjoitin. Hän puhuu vapauttavasti siitä, millaisia taakkoja me itsellemme otamme, vaikka Jumala ei ole niitä meille antanut. Saarna on arkirealistinen ja neuvoja antava meille, jotka pyrimme aina itse hurskastelemaan sen sijaan että luottaisimme Jumalan tekoon:

Se on Jumalan teko, että uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt.

Mukavaa päivää, arvoisa lukijani! Voihan hyvin ja iloitse keväästä!