Kategoriat: Ajankohtaista

Eilen oli hauskaa, kun tyttärentytär Manda (nimi muutettu) oli ensi kertaa mummolassa käymässä. En ehtinyt avannollekaan aamulla, sillä toki oli imuroitava ja siivottava, ettei mummo anna lapselle hulttiovaikutelmaa. Vierailu menikin rattoisasti tyttären kanssa syödessä ja kahvitellessa ja Mandan pitäessä omat ruokatuntinsa silloin, kun häntä huvitti.

Parin päivän takainen auringonlasku

Ankara tuuli

on riuhtonut puita ja ihmisiä pari päivää. En ollut tänäänkään avannolla. Tuuli ei ollut siihen syynä, vaan työt.

Päätin viimein pistää verolappuihin numeroita. Komea rivi siitä tulikin. Muutama kirja myyty, reilut pari kymppiä maksettu kuluja ja omaisuuttakin on, kun hyllyssä on vielä kirjoja jonkin verran. Tämä vuosi on viides ja viimeinen, kun kirjani on ostettavissa netistä tai tilattavissa kirjastoihin.

Kuin olisin tehnyt isonkin työn. Minulle pitkällinen ajatustyö joidenkin tärkeiden paperien kanssa on myrkkyä. En kestä enkä siedä sitä ollenkaan. Suorastaan sairastun.

2011 eräs kirjatilaukseni BoD:ista

 

Doc Martin katsottu,

elämä voi jatkua. En vastaa puhelimeen silloin, kun suosikkisarjani näkyy. Jostain syystä pidän tuosta pöhköstä ohjelmasta. Tai eihän se pöhkö ole, päähenkilöt ovat sympaattisia, vaikkakin itse Doc on tosi outo.

Arin luona tapahtui

tosi kumma juttu taas tänään. Olimme alakerrassa, jokin kuoro lauloi kauniita, tunnelmallisia lauluja, joista tulin surulliseksi ja vihaiseksi: tule tyttö nuori... jakamaan se kanssani... jne. Hölynpölyä, roskapuhetta ja tyhjää tunnelmointia.

Paapatin Arille ja Jumalallekin. Join kahvia ja kaivelin Arin nielua. Hän yski aivan koko ajan. No, yhdessä välissä oli viisi minuuttia tyyntä, mutta sen jälkeen kröhiminen alkoi taas. Aloin olla aivan uupunut, loppuun väsynyt ja nääntynyt.

Ja kuitenkin vähän väliä katsoimme Arin kanssa toisiamme silmiin ja mittelimme toisiamme, jos niin voi sanoa. Kun sitten lähdimme yläkertaan, Arin yskiminen loppui. Hän oli aivan pirteä ja katsoi minua silmiin selkeästi. Puhuin jotain hänelle ja hän otti voimakkaasti kantaa. En sen paremmin osaa selittää, sillä ei Ari mitään puhunut, ilmeili vaan. Tämä sanaton puhuminen vasta myrskyisää onkin!

Jäi syvästi toiveikas ja onnellinen olo käynnistäni!

Olin edelleen aivan poikki,

suorastaan sairas, kun kävelin 20 minuutin päässä olevaan markettiin muka tarjouksia ostamaan. Olivat loppuneet. Ostin korttipohjia sen sijaan ja fairya. Ei aivan hukkareissu sittenkään. Kotiin kesti kävellä reilut puoli tuntia. Juuri ja juuri jaksoin.

Mutta mikä onnenpotku:

sauna oli vapaa, kun kotiin tultuani menin tarkistamaan, ja niinpä pääsin löylyihin heti. Se antoi uusia voimia.

Lagukselta painavaa puhetta:

Kristus on maailman valo. Joka häntä seuraa, ei pimeässä vaella. Mutta on kovin rohkeaa tämän valon rinnalle sytyttää oman pimeän järkensä virvatulia ja juosta niiden jäljessä soissa ja rämeiköissä.

Yksinkertainen lapsenusko, joka yksin voi löytää Kristuksen, katsoa häneen ja elää hänestä, häviää ja hukkuu sellaisessa häiläkässä.

Perkele tarkoittaakin juuri sitä, että saisi sielun erotetuksi elävän Jumalan Pojan osallisuudesta. -s. 99 (kpl 65)

Minulle kävi tänään

kuten Juha Vähäsarja päivän tekstissään varoittaa:

Jos katsomme vain sitä, minkä kykenemme omin silmin havaitsemaan, näemme kyllä heikkoutta ja kipua. Kuinka silloin voisikaan olla menettämättä toivoaan?

Mutta kun me avarrumme näkemään Jumalan maailmaan, katselemme aivan toisenlaista todellisuutta. Me riemuitsemme elämän lahjasta ja iloitsemme murheittemme keskellä.

Meillä ei ole pysyvää omaisuutta, mutta Jeesuksen omina olemme taivaan rikkauksien perillisiä. Meidän sydämemme on valmiiksi taivaassa ja siksi se sykkii iloa jo täällä.

Aamen, sanon tähän Juhan tekstiin! Otsikossa hän viittaa 2 Kor 6:9-10 tekstiin:

Olemme lähellä kuolemaa mutta silti elossa, pahoinpideltyjä mutta yhä hengissä, murheellisia mutta aina iloisia. Olemme köyhiä, mutta teemme monia rikkaiksi; meillä ei ole mitään, mutta omistamme kaiken.

Hallelujaa!

Tässähän alkaa mieli reipastua, kun näitä rohkaisevia raamatuntekstejä ja selityksiä luen! Pakko heittää vielä Psalmi 73 luettavaksesi, hyvä lukijani, sillä se kuuluu ehdottomasti tähän samaan yhteyteen. Siteerasin sitä tänään myös facebookissa, kun sain haasteen kertoa mielessäni olevan raamatunjakeen. Olin juuri taistellut hiessä päin veropaperin kanssa ja samaistuin psalmistaan, joka sanoi olleensa kuin "nauta":

Aasafin virsi. Totisesti, Jumala on hyvä Israelille, niille, joilla
on puhdas sydän.
2. Mutta minun jalkani olivat vähällä kompastua, askeleeni olivat aivan liukahtaa.
3. Sillä minussa nousi kateus ylvästelijöitä kohtaan, kun minä näin jumalattomien menestyvän.
4. Sillä he ovat vaivoista vapaat kuolemaansa asti, he ovat voimakkaat ja lihavat.
5. Eivät he koe muitten kuolevaisten tuskia, eikä heitä vaivata niinkuin muita ihmisiä.
6. Sentähden on ylpeys heillä kaulakoristeena, väkivalta on puku, joka heidät verhoaa.
7. Heidän silmänsä pullistuvat ulos heidän lihavuudestaan, heidän sydämensä kuvittelut kulkevat valtoimina.
8. He pilkkaavat ja puhuvat väkivallan puheita pahuudessansa, he puhuvat kuin korkeuksista.
9. Heidän suunsa tavoittelee taivasta, ja heidän kielensä kulkee pitkin maata.
10. Sentähden heidän kansansa liittyy heihin ja särpii vettä kyllälti.
11. Ja he sanovat: "Kuinka Jumala sen tietäisi, onko tietoa Korkeimmalla?"
12. Katso, nämä ovat jumalattomat; kuitenkin he elävät ainaisessa rauhassa ja rikastuvat yhäti.
13. Turhaan minä olen pitänyt sydämeni puhtaana ja pessyt käteni viattomuudessa:
14. minua vaivataan joka aika, ja minä saan joka aamu kuritusta.
15. Jos olisin sanonut: "Noin minäkin puhun", katso, niin minä olisin ollut petollinen koko sinun lastesi sukua kohtaan.
16. Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata,
17. kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva.
18. Totisesti, sinä panet heidät liukkaalle, perikatoon sinä heidät syökset.
19. Kuinka he joutuvatkaan äkisti turmioon! He hukkuvat, heidän loppunsa on kauhistava.
20. Niinkuin unen käy herätessä, niin sinä, Herra, kun heräjät, heidän valhekuvansa hylkäät.
21. Kun minun sydämeni katkeroitui ja minun munaskuihini pisti,
22. silloin minä olin järjetön enkä mitään älynnyt, olin sinun edessäsi kuin nauta.
23. Kuitenkin minä pysyn alati sinun tykönäsi, sinä pidät minua kiinni oikeasta kädestäni.
24. Sinä talutat minua neuvosi mukaan ja korjaat minut viimein kunniaan.
25. Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli.
26. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.
27. Sillä katso, jotka sinusta eriävät, ne hukkuvat, sinä tuhoat kaikki, jotka haureudessa sinusta luopuvat.
28. Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi.

Tuota psalmia

olen aiemminkin siteerannut. Se on kuva minusta. Katkeruus nousee välillä, kun alan katsella elämääni vain näillä lihallisilla silmilläni. Kun sitten Herran armosta alan nähdä Hengen silmin ympärilleni, tajuan, millaisen aarteen omistan, kun saan olla Jumalan lapsi.

Kun minulla on sinut, Herra Jumala, en minä mistään maan päällä huoli, sanoo psalmista, mutta minä huolisin niin paljosta muustakin. Voi minua! Ei ole mitään muuta todellista kuin Jumalan armo, mutta harvoinpa minä sitä jaksan muistaa ja käsittää. Rähmälläni olen vähän väliä.

Mutta sitten vaan ylös ja eteenpäin taas (kuin mummo hangessa - lumia onkin piisannut!).

 

 

Rauhassa minä käyn levolle ja nukun, sillä sinä, Herra, annat minun asua turvassa, sanoo psalmista Ps 4:9

Voi hyvin, arvoisa lukijani!