Kategoriat: Ajankohtaista

Innostun uusista leipäresepteistä. Lopultahan peruskuvio leipomisessa on sama, mutta jos aineet laitetaan eri järjestyksessä, nostatetaan kauemmin jne, niin maku on erilainen. Tällä kertaa nousemassa on taikina, joka on kohoillut aamusta saakka. Illansuussa vastasin taikinan, tein ristin sen päälle ja nyt se saa taas olevua.

Ajankohtaisen lopussa tein itselleni pari voileipää, voi sulaa päällä!

 

Hauskoja

nämä suomenkielen sanat: leipä vastataan!

Käytän 7 litran tupperwaren kulhoa leipomisessa. En pese sitä käytön jälkeen vaan nostan puupulikoineen yläkaappiin. Kun seuraavalla kerralla laitan veden kulhoon, entiset kuivuneet taikinat liukenevat veteen. Jätän kannen raolleen, ettei taikina homehdu.

Kotona ennen äiti leipoi ruisleivän puusaavissa, joka vietiin puojiin leipomisen välipäiviksi. Siihen jäi reunoille taikinaa eikä hiivaa tarvinnut käyttää ollekaan. Mietin, ottaisinko tämän päivän taikinasta vähän sivuun ja laittaisin huomenna uuden taikinan. Jää nähtäväksi.

Viime yönä en vaihteeksi saanut unta. Kolmen maissa kai menin jonkin sortin horteeseen. Viiden jälkeen ajattelin, etten ole nukkunut ollenkaan ja kömmin sohvalle peittoni kanssa ja nukuin kahdeksaan. Rukoilin, että saisin taas unta riittävästi, kuten Marjatta sanoi rukoilevansa. Enkä ole ollut yhtään väsynyt!

Avannolla

kävin aamupäivällä. Vähän olen jatkanut walkers-pussukoiden tekoa, mutta laiskasti. Taikinaan olen sivumennen lisännyt jauhoja, suolaa, hunajaa ja muuta. Pölyhuiskua käytin sillä aikaa, kun odotin, että tietokone jaksaa aueta.

Päivällä pakkasin reppuuni eväät ja soitin sairaalaan. Palauttelin bongaustuotteitani kauppaan menomatkallani ja tallustelin Arin luo. Hän oli vähän rohiseva koko ajan, vaikka yskikin. Rohinan takia hän varmaan oli tavallista väsyneemmän oloinen. Jos itsekin pitäisi rahuuttaa räkää edes takaisin, niin johan se alkaisi uuvuttaa. Tarjosin eväitäni eräällä omaiselle ja juttelin toisenkin omaisen kanssa sen lisäksi, että puhuin Arille kuulumisia.

Kaupassa näin erään äidin, jonka lapsen nimen muistin ja tervehdin naista M:n äitinä. Kahdeksan vuotta sitten tuota lasta olin hoidellut, mutta äidit ne vaan näyttää aina saman näköisiltä! Jotakin kuulumisia vaihdoimme kassajonossa.

Eilen kaivoin auton lumen alta. Paljon on lunta!

Doc Martin

tulee viiden jälkeen ykköseltä. Siihen olen tällä hetkellä hurahtanut. 40-vuotias poikamieslääkäri on surullisen epäempaattinen, taitaa olla asberger-oireinen. Ohjelmassa on kauniita maisemia ja juonikin on imaissut mukaansa, sillä päähenkilö on kuitenkin vetoavan rehellinen ja suora, mutta ah, niin kykenemätön ihmissuhteisiin!

....ohjelman jälkeen!

Olen vääntänyt pari tuntia kolmea pussukkaa ja vieläkin yksi on kesken. Kun ei ole oikein into päällä, niin ei tahdo syntyä jälkeä. Mutta huomenna yritän saada homman tehdyksi.

Tässä vaihe, jossa osat jo jotenkin kasassa

 

 

 

Vetoketju toiselta puolelta ommeltu

 

 

 

 

 

 

 

                                                                                                        Purkaakin pitää välillä, se ei ole kivaa! Muovi oli tullut vinoon

 

Enää yksi sauma, sitten pussin kääntö

 

Kaksi valmista pussukkaa!

Joku lukija muistanee,

että kun vanha, uskollisesti palvellut Singerini levisi, sain lukijaltani Lahden suunnalta uuden ompelukoneen tilalle! Se oli iso ihme ja Jumalan lahja. Siunaan lahjan antajaa, sekä Jumalaa, että Pirjo-rouvaa!

Päivän Lagus-annos

Sinä tarkastelet kaikkea, mitä sinulta puuttuu, vaikka sinun tulisi puutteissasi yksinomaan katsoa Kristukseen. Kyllähän tämän ymmärrät järjelläsi, mutta oma sydämesi pettää sinut - - Opi kuitenkin vähitellen palaamaan alimmalle portaalle, niin havaitset kerran Lunastajasi elävän, vaikka et oman tahtosi mukaan saa aina elää niin tuntuvan lähellä häntä kuin haluaisit.

Älä siis anna nykyisten äläkä tulevien erottaa itseäsi Jumalan rakkaudesta, joka on Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Ole tässä asiassa lapsenmielinen ja tottelevainen. (19.12.1854) -s.60,kpl 37

Lopuksi vielä leipää, arvoisa lukijani:

Hyvää leipää! Otin juurta talteen seuraavaa leipomista varten.