Kategoriat: Ajankohtaista

Karhulan vauvaa katsomassa tänään. Lapsi oli kasvanut taas viikossa aika lailla ja yritteli jo päätään kannatella. Tyttären kanssa samalla jutusteltiin, kun vauvaa seurailtiin ja kahvia juotiin.

Kävellen rämmin räntäsateessa ja jatkoin tyttären luota Arin luo. Pari tuntia keinuttelin, juttelin Arin kanssa ja kudoin. Tv posotti taustalla, meillä kuului Raamatun lukijan tasainen ääni Arin tuolin vieressä Viktor-laitteesta. Ari nukkui osan ajasta. Tapasin myös joitakin ystävällisiä, mukavia omaisia osastolla ja se piristää meitä kaikkia, kun tapaamme toisiamme. Pitkäaikaisia tuttuja siellä harvoin saa, sillä kuolema niittää satoa. Mutta nyt meitä on ollut monta samaa omaista jo vuoden, pari yhtä aikaa.

Kätevä pyyheteline käsipyyhkeelle

Ostoksia

tein lähikaupassa. Näin ystävän luona näppärän pyyhetelineen ja löysin Halpa-Hallista sellaisen itsellenikin. Jälleen Romanian joulupaketit saivat täydennystä, kun pengoin alennuskoreja. Komero pullistelee tätä menoa, mutta pullistelkoon. Sittenpä on lokakuussa, mitä pakata.

 

 

Ostin myös pari koukkua takkeja varten ja ripustin ne oven yläreunaan. Niitä on turha täkäläisestä Halpa-Hallista mennä enää haalimaan, sillä ostin kaikki kaksi, jotka siellä oli. Mutta kyllähän sinne lisää tilataan, jos joku tarvitsee.

Ilta on tullut Luojani,

joten pieni rohkaisu Jonas Lagukselta iltapuhteiksi:

- - silloin on asiamme hyvin, kun elämme yksinomaan hänestä, joka on elämän leipä, emmekä omista muuta kuin ne muruset, jotka hänen rikkaalta pöydältään putoavat.

Jos olisit tämän muistanut, niin raskaat ja vaikeat hetkesi olisivat paljon lyhentyneet. Mutta sinunkin täytyy oppia pohjattomasta tyhjyydestäsi lähettämään hitaita rukouksia Kristukselle, oppia aina olemaan ilman kaikkea ja löytämään koko elämäsi Kristuksesta.

Tämä on vaikea läksy, jonka osaamisessa ei kukaan ole mestari. -s. 36,37

  Jumalan siunausta sinulle, arvoisa, minulle tärkeä lukijani!