25.01.2015 - Elämää!

Perehdyin tänään saamaani postiin. Ehkä olisi syytä pitää ensi viikolla yksi "sisäpäivä", jolloin paneutuisin vielä paremmin omiin juttuihini. Vaikka voin laatia päiväjärjestykseni kuten tahdon, päivät täyttyvät nopeasti kaikenlaisella. Ihan mukavilla asioilla. Mielelläni katselen nykyisin filmejäkin ettei tarvitse ajatella mitään...

Avannolla

kävin lähes kahden viikon paussin jälkeen. Nivalasta tulon jälkeen olin kyllä uimassa, mutta uimahallissa. Ja kävellyt olen joka päivä aika lailla. Käveleminen kuten kaikki liikunta on minulle tarpeellista terapiaa. Pysyn jotenkin kasassa. Tavallaan voin hyvin, toisaalta olen kuin ontto kelo. Hajoamispisteessä, vaikka uskoisin pysyväni yhtenä kappaleena, kun en ala tehdä trapetsitemppuja. Siinä vaiheessa putoan. En halua pudota.

Espanjan opiskelu

on sekin hoitavaa. Saan tankata sanoja päähäni ja jankuttaa epäsäännöllisiä verbejä. Eivätkä ne kosketa sairautta, sairaalaa tai mitään, mikä osoittaa oman elämäni kipukohtiin. Olen kukkuroillani ihmisenä olemisen tuskaa. Haluaisin kävellä kunnes näen auringon nousun, aamun kajon ja kukkien puhkeamisen uuteen elämään.

Siltä vaan tuntuu nyt juuri.

Virsien soittaminen

on myös tämän hetken lääkettä. Sävelet valelevat sisäistä maailmaani niin että unohdan itseni. Lupauduin soittamaan messussa kuukauden päästä ensi kertaa. Katsotaan miten käy. Tulenko häntä koipien välissä kotiin vai koenko selviytymisen iloa. Onpa ainakin aikaa harjoitella.

Sain Laguksen kirjan

lahjaksi sydämelliseltä ystävältä. Kirja on varmasti sellaista ruisleipää, joka on nyt minulle tarpeen. En siedä kuunnella omaa narinaani.

Lagus oli yksi herännäisjohtajista 1800-luvulla ja kirja sisältää hänen kirjeitään uusittuna painoksena.

Lagus kirjoittaa:

Köyhyys, vaino ja kaikenlainen risti ovat Jumalan valtakunnan runsaimmat eväät ja kunniamerkit, jotka kasvattavat ihmisiä iäiseen iloon.

- - Oi, rakkaat ystävät, vaiva, köyhyys ja hätä, jotka loistatte kirkkaasti Kristuksen kärsimystien varrella, te salatut ystävät, saattakaa meitä hautaan asti, ettemme lihamme hoitamisessa paisuisi ja iäksi hukkuisi!

Vaikka tämä on maailman mielestä hourailua ja järjelle hulluutta, niin tyydy tähän jokapäiväisessä elämässäsi, rakas veli, äläkä pahastu heikkoudestani... s. 14

Näillä eväillä

käykäämme taas uuteen viikkoon, arvoisa lukijani!