10.01.2015 - Kävely on mukavaa

Kävelypäiviä nämä ovat olleet. Yritinhän minä kuntosalillekin pari päivää sitten, mutta se oli kummallinen kokemus ja johtui tukanvärjäyksestäni. Sävähdin aika lailla. Olin ostanut erilaista (edullista!) hiusväriä harmaiden etuhiusten värjäämiseen. Se oli virhe.

Olin juuri lukenut naisesta, jonka värjäysoperaatio oli aiheuttanut kaamean myrkytystilan, visvanvuotamiset päästä ja sen jälkeisen verenmyrkytyksen, joka puolestaan johtui koirasta saadusta bakteerista. Onneksi luonani ei näy koiria mailla halmeilla, mistä koirat voivat olla kiitollisia.

Juoksumatolla

hikoilin 10 minuuttia. Yleensä olen juossut siinä puolisen tuntia, mutta nyt jalat olivat kuin lyijyä. Ne tuntuivat lisäksi jonkun toisen jaloilta. Välillä piti kävellä, kun en jaksanut liikutella koipiani tarpeeksi liukkaasti. Jos joku seurasi minua, niin ajatteli varmasti, että muori-parka, heikko on kunto!

10 minuuttia oli maksimi ja sen jälkeen hoipuin pukuhuoneen kautta uimaan. Uiminenkaan ei sujunut, en saanut tarpeeksi henkeä. Sen siitä saa, kun yrittää näyttää ikäistään nuoremmalta! Ei tekisi vielä mieli olla harmaapää, mutta minkäs teet. Totuus on kova nieltävä.

Sen jälkeen olen kävellyt päivittäin avannolle ja sairaalaan ja se kyllä sujuu hyvin. Ensi viikolla yritän uimahallia uudestaan, jos ennätän.

Musiikkia youtubesta

Vasta jokin aika sitten huomasin, että voin kuunnella musiikkia myös netistä. Tälläkin hetkellä korviani hivelee Neljä vuodenaikaa, Vivaldin sulosoinnut.

Helppoa kuin mikä, kun vaan älyää. Älystä ja sen väläyksistä onkin välillä puutetta. Tällä hetkellä älypuhelin on hankintalistalla, aion voittaa taiston sen opettelemisessa, vaikka sitten nuorisolta menisi hermot.

Raamattu onneksi lupaa Jaak 1.luvussa:

5. Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimaamatta, niin se hänelle annetaan.
6. Mutta anokoon uskossa, ollenkaan epäilemättä; sillä joka epäilee, on meren aallon kaltainen, jota tuuli ajaa ja heittelee.
7. Älköön sellainen ihminen luulko Herralta mitään saavansa,
8. kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.

Arin luona

oli hyvä hetki. Olimme hänen huoneessaan, Ari tuolissaan, minä hain keinun itselleni ja nostin jalat Arin sänkyyn, imulaitteen käden ulottuville ja kahvikupin itselleni. Ari yski aluksi aika reippaasti, mutta myöhemmin nukkui rauhallisesti ja minä täytin ristikkoa. Raamattukin soi korviemme ulottuvilla silloin, kun minä en puhunut.

Purin jälleen kerran sanaista arkkuani, johon oli kertynyt monenlaista katkeruutta ja pahaa mieltä. Tietysti myös ilon aiheita. Mutta tällaisessa "ikuisesti sairaassa" perheessä kuin meillä, kaikki myönteisetkin asiat poikivat paljon muistoja ja tunteita, eivätkä ne useinkaan ole pelkästään iloisia. Kaikissa ihanissa perhetapahtumissa sairaus on ollut läsnä raskain poljennoin.

Arista on hyvä, kun puhun. Hän ei ota paineita minun paineistani. Hän tietää, että minä voin paremmin, kun saan puhua. Enkä minä Aria mistään syytä, meillä on edelleen tuo MS se vastustaja eikä toinen toisemme. Hän tietää ajatukseni ja tunteeni, kun kerron ne hänelle. Minä kuvittelen lukevani Aria kuin avointa kirjaa, koska olen todennut näin olevan. Ari puolestaan ei tiedä yhtään, mitä minä ajattelen, ellen kerro sitä konkreettisesti ja avoimesti.

Luulen, että näin on monen miehen ja vaimon välillä. Vai kuvittelenko vain? No, meillä ainakin tilanne on tämä.

Aikani purettuani ja itkettyäni ja saatuani Arilta sanatonta myötätuntoa, avasin uuden vaaleanpunaisen termospulloni ja ryhdyin kahvinjuontiin. Ari sai taas pelkästään haistella kahvia, mikä sekin näyttää tuottavan nautintoa. 18. vuosi on menossa hänellä ilman kahvia, eikä hän ole mitenkään katkera siitä. Kuten ei mistään muustakaan. Se on niin suuri Jumalan ihme, ettei paraneminenkaan ole sen vertaista.

Jumalan läsnäolon

täytyy olla jotain hyvin käsinkosketeltavaa sellaiselle kuin minun Arini on. Näin hän on ilmaissutkin olevan, kun luin hänelle vastaavassa tilanteessa olleen Kay Golbeckin kokemuksia kirjassa Herra, miten autat minut tästä?

Sen takia en kovin murehdikaan Aria. Hänellä on aivan oma elämänsä Jumalan kanssa, eikä minulla ole siitä paljon käsitystä. Hänen Jumalansa on hyvin suuri ja konkreettisesti läsnä joka hetki.

Messu

Kirjastokatu 5:ssä huomenna klo 17. Sitä ennen Markus Pöyry käy varmaan taas Arin luona, mikä on siunattu asia myös minulle, saati Arille ja myös Markukselle. Eräs ystävänikin on aikeissa tulla tutustumaan luterilaiseen messuun seurakunnassamme. Minä jatkan kotona virsiharjoittelua uruillani ja katsotaan, koska rohkenen ilmoittautua soittamaan seurakunnassa!

Siunausta ja Herramme hyvää hoitoa, arvoisa lukijani!