06.01.2015 - Valoisampaa, eikö vaan!

Päivä on lähtenyt liuhkevasti liikkeelle. Tuumasin ja jaamasin, lähteäkö uimahalliin ja siellä uimaan vai juoksemaan matolle. Vai mennäkö avannolle. Vaiko läheiselle kuntosalille vain matolle juoksemaan. Liikaa vaihtoehtoja.

Ensitöikseni kuitenkin kuuntelin netistä Markus Pöyryn toissapäivän saarnan ja se kyllä kannatti kuunnella. Sängyn olin vetänyt jo aiemmin dekkareita katsoessani lähelle tietokonetta, keskelle huonetta. Jalkoja voin pitää klaffipöydällä. Kätevää! Ja kädenojennuksen päässä on pöytäkin, josta voin ottaa kahvimukin ja hörpätä palanpainiketta.

Kahvia

lisää hakiessani huomasin, että aurinko paistaa oranssina taivaanrannalla vastapäisen talon nurkalta. Nopeasti kamat kasaan ja kävelemään avannolle. Kamera mukaan, tietysti.

En kuitenkaan saanut mitään hääppöisiä kuvia, mutta pari pulloa löysin sillä reissulla.

Viime vuoden pullosaldo oli muuten parempi kuin aiemmin. Olin siis entistä ahneempi ja halullisempi rikastumaan kuin ennen. Tai köyhyys oli suurempi tai tölkkejä enemmän. Tai kävelin pitemmästi. Jos saisin uuden ennätyksen pullobongailussa taas tänä vuonna, sepäs olisi jotakin. Itsensä kanssa kilpailu on sekin antoisaa.

Tyttärentytär

kuulostaa tulevan sukuun, sen mitä olen näinä parina päivänä saanut kuulla lapsen luonteenlaadusta. Odotan innolla, ilolla ja rakkaudella, että pääsen tutustumaan pienokaiseen. Suunnittelen jo, mitä kaikkea voin hänelle opettaa, mitä asioita siirtää sukupolvelta toiselle. Samaa suunnittelen ja pyrin toteuttamaan pojantyttären kanssa. Hänhän on jo 4,5-vuotias, joten paljon mukavaa yhteistä voimme jo tehdäkin.

Uuden vuoden toiveet ja unelmat

En haluaisi, että unelmani suuntautuvat vain itseeni ja itseni toteuttamiseen. Haluan kylläkin juosta maratonin elokuussa ja kuntoilla muutenkin. Mutta jotain syvempää kaipaan, joka ei olisi minua itseäni varten vain.

Ystäviä

Jumala johdattaa minua luonteeni ja tehtäväni mukaisesti. Hän tuo eteeni uuden ihmisen, jonka kanssa kuljen yhteistä polkua jonkin matkaa. Yhtäkkiä Jumala johdattaa toisen, joka tarvitsee minua enemmän. Niin polkumme erkanee edellisen kanssa, halusinpa sitä tai en. Kukaan ei kykene kulkemaan kaikkien tuntemiensa ihmisten kanssa koko elämäänsä, varsinkin jos näitä tulee lisää koko ajan.

Meillä on erilaisia tehtäviä, erilaisia näkyjä. Jumala tietää ja sen takia hän vie meitä erilaisia teitä. Älkäämme tuomitko siis toisiamme, sillä emme voi tietää, miksi joku toimii kuten toimii, jos hän tekee toisin kuin me itse tekisimme. Tätä saarnaan myös itsell

Arin sairaus

on ollut merkittävä vaikuttaja ihmissuhteissani. Ari itse on minulle kuin maahan isketty tolppa, joka edustaa pysyvyyttä. Hänen läheisyydessään Jumala viipyy Aria hoitaen enkeliensä ja Pyhän Henkensä kautta. Minä olen välillä nääntyä sairauden kurimuksessa ja jatkuvasti joudun toimimaan kuin myrskyävässä meressä suunnistava laivan luotsi: Mikä etäisyys, mikä välimatka, ajanko karille? Miten pysyä tarpeeksi lähellä hukkumatta itse, mutta joutumatta pois oikealta reitiltä.

Uudet tuttavuudet

ovat minulle siunattu ilonaihe! Hiljattain sain yhteyden erääseen henkilöön, jonka vertaistuki tulee olemaan meille molemmille tarpeen, niin uskoisin. Jumala on hyvä, hän on ihmeellinen! Minulla on ollut verrattain vähän vertaistukea Arin vaikean ja pitkällisen sairauden takia. Harvan tilanne on vastaava kuin Arin ja minun, joten Jumala on useimmiten ollut ja on se lähin ymmärtäjä.

Meidän on helpompi kestää oma tilanteemme, kun tunnemme jonkun, jolla on vielä vaikeampaa. Mutta vain Jumala voi auttaa, jos tuntuu, ettei kukaan voi ymmärtää, ei kenelläkään ole tällaista! Niinhän tilanne on välillä meidän kaikkien kohdalla: kukaan ei oikeasti voi tietää, mitä me koemme, paitsi Jumala ainoastaan.

Kuuntelin jo toisenkin saarnan,

Petri Hiltusen. Hänellä on paitsi hyvät opetukset, myös sangen miellyttävä ääni. Silläkin on merkitystä. Itsehän takerrun kaikkiin mahdollisiin virheisiin. Se on minun heikkouteni. Jos jonkun puhetyyli on sellainen, että intonaatio, painotus, on toisella tai viimeisellä tavulla eikä ensimmäisellä kuten suomen kielessä yleensä, alan kuunnella toistuuko se alusta loppuun asti. Tai jos puhujalla on maneeri, toisin sanoen hän toistaa jotain sanaa, alan seurata sitä ja unohdan pääkohdan.

Erään rehtorin puhe jonkun lapseni vanhempainillassa jäi mieleeni. Rehtori sanoi ainakin 11 kertaa jonkun sanan, jota en nyt muista. Siis siitä lähtien, kun aloin laskea. Mitenhän mahdan itse puhua, sitä en sentään kykene huomaamaan, vaikka tarpeen olisi.

Avannolla

siis kävin, hernekeitto lämmittää mahaani ja kahvitkin nappasin jo toistamiseen. Jää nähtäväksi, miten päivä sujuu tästä eteenpäin. Herran hyvässä hoidossa joka tapauksessa. Virsiä soitellen, puheita kuunnellen, lukien ja ristikoita tehden kenties.

Siunattua loppiaista, arvoisa lukijani! Minä poltan kynttilää tänään ajatellen tytärtäni, jonka kastepäivä on tänään ja jolla itselläänkin on nyt tytär.