17.11.2014 - Arki on mukavaa!

Vaikka sunnuntain messu tuo juhlan ja päivä on muutenkin lepopäivä, niin yksin asuvana koen pyhänajat aika raskaina. Arjen tullen sen sijaan tunnen olevani enemmän keskiverto ihminen, yksinäisyys ei erotu, kun ihmiset rientävät touhuihinsa eikä elämä ole perheen ympärillä. Ei kai se monella ole käytännössäkään sitä, vaikka perhe olisikin, mutta minulle viikonloppu on samaa kuin perhe ja koti.

Lauantai-ilta

meni häneksi. En saanut unta ja sitten tuli jo nälkäkin. Söin jääkaapista kaiken liikenevän ja pyhäaamuna tympäisi todella.

En ole juoppoa kummempi. Syöppö. Kaappisyöppö, kun sille päälle satun. Varmaan olisin juoppokin, jos olisin vaikeimpina päivinäni pitänyt kaapissa pulloa. Joskus olisin kiskaissut kaikki liemet, kun oli oikein synkkää.

Mutta Jumalan kiitos, pulloja ei ole ollut kaapissa eikä tule olemaan vastakaan, jos Herra suo ja on armollinen.

Tupakkaakaan en ole koskaan polttanut. Nuorena en uskaltanut, vanhempana oli vähän järkeä jo päässä. Varmasti olisin jäänyt siihen koukkuun. Kiitän siis, että tupakointikaan ei ole paheeni.

Mutta se, etten polta enkä ryyppää, ei tee minusta parempaa ihmistä kuin hänestä, joka sortuu. Meissä kaikissa on taipumus kaikkeen. Miksi sitten toiset lankevat vaikkapa huumeisiin, toiset eivät, onkin iso juttu. Omat sortumiseni ovat vähemmän näkyviä kuin edellä mainitut.

Pyhäaamuna

lähdin uimaan Hietasaareen. Sää oli ihmeellisen kaunis. Aurinko tuli pilven takaa, yhtään ei tuullut. Otin kuvia, joista osasta tuli mustavalkoisia, aikomattani. Kamerassa oli kai jokin oikosulku, mutta viereinen kuvakin osoittaa, että värit ovat vähissä.

Kauniita kuvia sain siitä huolimatta. Pihlajat meren laidassa ovat täynnään marjoja, tilhet eivät ole ennättäneet syödä niitä runsauden pulassa.

Meinasin mennä uimaan avolaiturilta, kun oli niin kaunista ja suloisen aurinkoista, mutta lopulta menin sittenkin Pingviinien pukuhuoneelle.

Tein reilun kävelylenkin, mieli oli virkeä ja tyytyväinen.

Messuun

jo puoli neljäksi. Autoin kahvipöydän kattamisessa ja neljältä meillä oli piispa Risto Soramiehen tapaaminen. Hän halusi jutella Mikaelin seurakunnan hallituksen kanssa. Hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan, meitä on siinä kuusi jäsentä. Ensi vuoden alussa vaihdetaan porukka.

Piispan saarnasta

muutama ajatus, jotka kirjoitin muistiin.

Elävä usko ilmoittaa itsensä.

Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi olla oikeastaan salaa uskovainen. Kuten ei kynttilä voi palaa korin sisällä, vaan kyllä se on pantava pöydälle tai se polttaa poroksi korin. Se ei voi olla tulematta ilmi kuten ei voi uskokaan, jos se on elävää uskoa.

Mikä on sitten kristitty? Hän on ihminen, joka huutaa avuksi Herran nimeä. Kristityn vastakohta on ihminen, jolla on paha, epäuskoinen sydän.

Pelkäätkö kadottavasi uskosi? Siinä tapauksessa huuda avuksesi Herran nimeä. Uskon menettää, jos alkaa puolustella syntejään. Sen sijaan meidän tulee tunnustaa ja ottaa vastaan synnin päästön sanat ja uskoa ne, antaa niiden tulla todeksi sydämessämme.

Miksi kristitty tarvitsee seurakuntaa, jossa armonvälineet oikein toimitetaan? Ja mitä ovat armonvälineet? Niitä ovat saarna ja ehtoollinen sekä kristillinen kaste, joka on pohja ja perusta, koska kasteessa siirrymme Jumalan valtakuntaan, hänen omikseen. Saarnan ja ehtoollisen kautta saamme kuulla ja maistaa, kuka on Jumala, Isämme.

Jälleen kannattaa kuunnella Lähetyshiippakunnan sivuilta Soramiehen saarna, jos haluaa kuulla sen omin korvin. Minun referointini on vain muutama minun kuulemani ja tulkitsemani ajatus.

Anderson kirjoittaa

 todella mielenkiintoisesti.

Sanonta "ei joudu tuomittavaksi" ei merkitse, etteikö uskovia asetettaisi tuomiolle, vaan että heidät pelastetaan tuomiosta. -s. 84

Andersen kertoo, mikä on se uskovien teko, jonka kautta heidät vapautetaan tuomiosta. Se on se, että he ovat kääntyneet ja ottaneet vastaan Jumalan pelastavan armon Jeesuksessa ja eläneet Jumalan yhteydessä.

Silloin pelastumme sen perusteella, mistä tekomme todistavat, emme tekojemme perusteella. Tekomme todistavat, että meillä on elämä Jumalassa ja sen takia kuulumme hänelle.

Tekomme voivat myös todistaa, että olemme asettuneet Jumalan sanaa vastaan, emmekä ole halunneet sopeutua siihen. Silloin meillä ei ole osuutta pelastukseen, ja olemme eläneet ilman Jumalaa. Menemme kadotukseen, koska olemme asettuneet vastustamaan Jumalaa, emmekä ole kääntyneet ja antaneet pelastaa itseämme.

Emme mene kadotukseen siksi, että olemme tehneet syntiä.

- - -Sellainen kuin on suhteemme Jumalaan, sellaiseksi tulevat myös tekomme ja koko elämämme. -s. 85

Entäs ne ihmiset, jotka eivät ole kuulleet Jumalan sanaa?

Niilläkin ihmisillä, jotka eivät ole kuulleet Jumalan sanaa, on norminsa, tietoisuus erottaa hyvä pahasta, totuus valheesta, oikea väärästä. Oikeusfilosofia kutsuu tätä normistoa luonnonoikeudeksi. Kenelläkään ei ole minkäänlaista puolustusta Jumalan edessä tuomiopäivänä. Room 1:20. -s.87

Siinä pureskeltavaa

vähäksi aikaa.

Tänään

Tammikartanoon Arin kanssa,lauluhetki klo 13. Mutta sitä ennenjuoksemeen Ruusupuistoon!

Siunausta alkaneeseen viikkoon, arvoisa lukijani!